3.10.2010

Perinteinen piimäkakku



Todella helppo! Paljon tätä helpommaksi ei voi kakun leipominen enää muuttua :D

Resepti on jostakin mun äitini vanhasta vihkosesta, joita hän on joskus 50-luvulla koulussa käsin kirjoitellut ja koonnut. Nyt oli jo aika siirtää tämä kakkuresepti blogiin asti, sillä mä olen nyt viiden vuoden aikana onnistunut tämän hukkaamaan jo ainakin kolmesti :D Nyt taas kerran tämän itselleni kopioin (ei googletetut ohjeet ole sama asia!) ja jospa tämä nyt viimein pysyisi tallessakin.

KH puolestaan on antanut tälle nimeksi "piparikakku" ja kyllähän tämä siirapin ja neilikan ansiosta hieman jouluiselle maistuu. Kuivakakuksi tämä ei myöskään ole lainkaan kuiva vaan aivan ihanan pehmoista. Mä en kahvikakkuja juuri muuten harrasta, mutta tämä kyllä yleensä häviää aivan viimeiseen palaan ihan meidän kahdenkin syödessä.

Neilikan määrä on reseptissä 0,5-1 tl siksi, että alkuperäisessä ohjeessa oli vain 0,5 tl neilikkaa, mikä oli mun makuuni melko vähän. Lisäsin siis neilikan määrää ja jätin rusinat pois. Tämä kakku on mitoitettu pieneen (1 litra) reikävuokaan.

1,5 dl piimää
1 dl siirappia
1 dl sokeria
0,5-1 tl neilikkaa
1 tl ruokasoodaa
(1,5 dl rusinoita)
100 g voita tai margariinia
3 dl vehnäjauhoja

Paistaminen 175 asteessa n. 30-40 minuuttia.



Voitele ja jauhota kakkuvuoka.



Sulata margariini.





Mittaa kaikki ainekset kulhoon ja sekoita puulastalla huolellisesti keskenään.





Kaada taikina pieneen (1 litra) kakkuvuokaan.



Paista 175 asteessa n. 40 minuuttia. Kokeile kakun kypsyyttä esim. cocktail- tai hammastikulla - kakku on valmis, kun tikkuun ei enää tartu taikinaa.





Kumoa kakku leivinpaperille, jolle on ripoteltu sokeria. (Tai kumoa kakku suoraan tarjoilulautaselle, mikäli et halua kakulle sokeroitua pohjaa.)





----

Ostoslista:

Valio Gefilus piimä - 1,29 € / litra
Dan Sukker tumma siirappi - 2,09 € / kg
Rainbow kidesokeri - 0,79 € / kg
neilikka - 1,75 € / 34 g
ruokasooda - 0,73 € / 125 g
Sunnuntai leivontamargariini - 1,48 € / 500 g
Sunnuntai erikoisvehnäjauho - 1,25 € / 2 kg


Yhteishinta: 1 €

8 kommenttia:

  1. Ei pitäis tulla tänne katselemaan nälissään, tota kakkua on varmaan ihan pakko kokeilla! :P

    VastaaPoista
  2. Ehdottomasti suosittelen kokeilemaan, jos joku on tähän asti onnistunut piimäkakulta välttymään! :)

    VastaaPoista
  3. Nam, kaikki sekoita-vaan-sekaisin -ohjeet on ehdottomasti kokeilemisen arvoisia!

    En ole mikään kahvikakkufani, mutta piimäkakku ja maustekakku on ihan parhaita (ja toki suklaakakku myös! Mikään suklainen ei voi olla pahaa...). :) Äitini tekee maailman parasta maustekakkua (uskomattoman mehevää!), mutta itse en uskalla edes koittaa ku ei varmaan tulis lähellekään yhtä hyvää. :D

    VastaaPoista
  4. Ja jos vaan itse piimää juo niin ei ole hinnallakaan tää kakku pilattu :D Eli ei ole iso menetys, vaikka kakku ei sitten omaan makuun toimiskaan. Vaikka äidin tekemäähän tää ei välttämättä voita :D

    VastaaPoista
  5. Tää oli muuten tosi hyvää! Tuli ihan jouluinen fiilis kotiin :D

    Lisää näitä "sekoitakaikkikeskenään" reseptejä, ihanan helppoja ja nopeita tehdä! :)

    VastaaPoista
  6. Tää on kyllä kiva joulufiiliskakku olematta kuitenkaan niin jouluinen, etteikö tätä vois syödä ihan pitkin vuotta :D

    Täytyy kattoo, onko mulla enempää ihan näin yksinkertaisia reseptejä. Helppojahan nää kaikki ruoat täällä on, mutta yleensä kuitenkin pilattu vähintään jollain pilkkkomisella :P

    VastaaPoista
  7. Jäin muuten pohtimaan, miten tämä kakku toimisi muffineina. Taidan testata tuossa lähiaikoina. :D Muffinit on mielestäni jotenkin niin paljon helpompia pakastaa ja sulattaa, että sopivat yksinasujalle ja erityisesti nopeaksi vierasvaraksi...!

    VastaaPoista
  8. Oi, varmasti toimii muffineinakin! Mäkin jäin nyt heti suunnittelemaan mitä joulusuklaata ja piparipaloja tuohon voisi muffiniversiossa lisätä B)

    Pakastamisen kannalta muffinit tosiaan on helpompia, kun tääkin melko murenavaa kakkua on. Mutta ei tästä kyllä mitään ole jäljelle jäänyt, kun yksinänikin olen tuon litran kakun kahteen päivään syönyt :D

    VastaaPoista