Näytetään tekstit, joissa on tunniste Suklaa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Suklaa. Näytä kaikki tekstit

23.12.2012

Rocky Road Fudge



Kas, vielä yksi viime joululta unohtunut resepti löytyi! Eihän tällä päivitystahdilla kohta kehtaa itseään enää ruokabloggaajaksi kutsuakaan :D

Alkujaan vähän fiilistelin tuota Sara La Fountainin fudgereseptiä, mutta päädyin lopulta kuitenkin omat fudgeni soveltamaan Pullahiiren reseptin pohjalta. Rocky Road -suklaapalat ovat aika herkkua, joten samaa voi odottaa myös fudgeversiolta! Melkoisen hyvää siis, pähkinöitä tosin ehkä saisi olla hieman vähemmän omaan makuuni.

Jos aikataulu olisi antanut myöten niin olisin ehdottomasti askarrellut näitä lahjapaketteihin tänäkin vuonna!

200 g maitosuklaata
200 g tummaa suklaata
1 prk kondensoitua maitoa
2 rkl voita
3 dl pähkinöitä (käytin suolapähkinöitä)
100 g pieniä tai pienittyjä vaahtokarkkeja
(öljyä tai vuokasuihketta voiteluun)



Sulata suklaa kondensoidun maidon kanssa höyrykeittimellä, vesihauteella tai varovaisesti mikrossa.



Lisää voi. (Itse käytin tässä rivakasti sähkövatkainta.)



Anna jäähtyä hetken aikaa sekoitellen ja sekoita joukkoon pienet tai paloitellut vaahtokarkit sekä pähkinät.





Vuoraa 15x25 kokoinen vuoka leivinpaperilla. (Voi varmuuden vuoksi myös öljytä.) Kaada massa vuokaan ja tasoittele pintaa.



Nosta jääkaappiin muutamaksi tunniksi, kunnes massa on jähmettynyt.



Leikkaa pieniksi annospaloiksi tai jätä vähän suuremmiksi fudgepatukoiksi. Säilytä jääkaapissa.



Kääri sellofaaniin ja anna lahjaksi!


1.7.2012

Vegaaninen suklaakakku



Ensimmäistä kertaa ikinä tein vegaanista yhtään mitään! :D Tai kyllähän aina välillä tulee jotakin vegaaniseenkin ruokavalioon sopivaa tehtyä, mutta ensimmäisen kerran oikein tietoisesti etsin siis vegaanisen reseptin. Tästä on jo pari viikkoa aikaa, mutta kun ensikohtaamiseni vegaanin kanssa tapahtui sopivasti juuri syntymäpäiväni alla niin mulle tarjoutui loistava tilaisuus tarjoilla välillä vähän erilaista kakkua.

Vegaanihan ei siis syö mitään eläinperäistä. Ei siis esim. kalaa, maitotuotteita, kananmunia, liivatetta, karmiininpunaista elintarvikeväriä (E 120, jota tehdään hyönteisistä) tai hunajaa (jota tuottaa mehiläiset). Joten kuulostaa hirvittävän rajoittuneelta ruokavaliolta!

Löysin kuitenkin tämän ihanan reseptin Herkku & Koukku -blogista ja voin suositella muillekin! Kakun tekeminen ei ollut kovinkaan vaikeaa ja maku oli hyvä. Parasta mielestäni ehdottomasti on se, että tästä kakusta en olisi lainkaan arvannut sen olevan vegaanista ellen itse olisi kakkua leiponut! :)

Itseäni reseptissä meinasi hämätä "maapähkinävoi", jossa nimen perusteella luulisi olevan voita. Löysin kaupasta kuitenkin kasvirasvapohjaisen levitteen, jota laitoinkin alkuperäistä ohjetta reilummalla kädellä. Halusin kakun myös maistuvan pähkinäiselle, kuten koristelu antaa pähkinöitä odottaa. Alla olevasta reseptistä riittää täytettä kahteen väliin, mutta itse leikkasin kakun ainoastaan kerran halki, kun 23 cm:n vuokaani kakusta tuli turhan matala.

pohja:

1 dl kaakaojauhetta
2,25 dl soijamaitoa
1,25 dl sokeria (1)
125 g margariinia
1,25 dl sokeria (2)
1,5 tl vaniljasokeria
3,5 dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta



kostutus:

0,5 dl soijamaitoa
1 tl vaniljasokeria



täyte:

1 prk soijavispiä (vaahtoutuva!)
1 dl maapähkinälevitettä
0,5-1 dl tomusokeria (tai oman maun mukaan)
hilloa (esim. appelsiini tai aprikoosi)



päälle:

200 g tummaa suklaata
0,5 dl soijakermaa (soijaruokakerma käy)
saksanpähkinöitä




Sekoita kaakao, soijamaito ja sokeri (1) tasaiseksi.



Vaahdota toisessa kulhossa rasva ja sokeri (2), lisää vaniljasokeri.



Sekoita kuivat aineet keskenään (kolmannessa kipossa).



Lisää jauhoseos taikinaan pieninä annoksina vuorotellen kaakaoseoksen kanssa sähkövatkaimella vatkaten.



Kaada taikina jauhotettuun vuokaan ja tasoita.





Paista 175 asteessa tunti uunin alimmalla tasolla. (Mulla vähän jäi kakun pinta vuokaan kiinni.)




Leikkaa kakku halki kolmeen osaan. Sekoita vaniljasokeri soijamaitoon ja kostuta kerrokset kevyesti.






Vatkaa vispi kuohkeaksi vaahdoksi,



Lisää sokeri ja maapähkinälevite, vatkaa tasaiseksi.





Anna täytetahnan hyytyä hetki jääkaapissa.



Levitä hilloa ja täytetahnaa kakun väleihin.





Aseta kerrokset kevyesti päällekkäin niin, ettei täytteet tursua kakun välistä. Nosta kakku jääkaappiin odottamaan.




Kuumenna kerma varovasti (kattilassa tai mikrossa) ja sulata siihen tumma suklaa.





Levitä suklaakuorrute kakun päälle ja reunoille.



Vuole lopusta suklaasta kuorimaveitsellä liuskoja kakun päälle ja koristele kakun reuna saksanpähkinöillä.

23.6.2012

Valkosuklaajuustokakku



Tämän kakun tein jo ennen juhannusta, mutta kun vähän samannäköisellä kakulla fiilisteltiin eilenkin niin nyt pitää saada kesäfiilistä blogiinkin! Tein kakusta melko jämäkän, jotta sen päälle uskalsi heitellä mansikoita reilulla kädellä :D Kakusta tosiaan tulee tuolla sokerimäärällä melkoisen makea, joten raikkaat marjat sopivat tähän ihanasti.

200 g digestive-keksejä
75 g voita tai margariinia

5 liivatelehteä
2 dl vispikermaa
3 dl turkkilaista (tai muuta paksua) jogurttia
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
130 g valkosuklaata
2 rkl sitruunamehua

tuoreita mansikoita (tai muita marjoja)



Laita liivatteet kylmään veteen likoamaan.



Murskaa keksit ja sulata voi, sekoita hyvin keskenään. Painele keksiseos leivinpaperilla peitetyn irtopohjavuoan pohjalle. (Kuvan vuoka 22 cm.)





Sulata suklaa.



Vatkaa kerma kuohkeaksi vaahdoksi.



Vatkaa toisessa kulhossa keskenään jogurtti, sokerit sekä sitruunamehu.



Vatkaa joukkoon sula suklaa.



Sulata liivatteet joko mukissa mikrossa tai pieneen tilkkaan (2 rkl) vettä hellalla kattilassa. Kaada hieman jäähtynyt liivateneste juustomassaan ohuena nauhana koko ajan sekoittaen.



Lisää kermavaahto ja sekoita juustomassan joukkoon.





Kaada täyte vuokaan keksipohjan päälle ja tasoita pinta. Anna hyytyä jääkaapissa vähintään 4 tuntia tai mielellään yön yli.





Irrota kakku vuoastaan ja koristele esim. tuoreilla mansikoilla ja mintunlehdillä.