Näytetään tekstit, joissa on tunniste Aurajuusto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Aurajuusto. Näytä kaikki tekstit

11.1.2012

Aura-herkkusienipasta



Tai ihan vaan herkkusienikastike. Aiemminkin olen tehnyt todella hyvää herkkusienikastiketta ja mielestäni tuo aiempi viherpippurituorejuusto sopii todella moneen ruokakokonaisuuteen, kun taas aurajuusto on mun makuuni parasta nimenomaan pastan (tai tässä tapauksessa nuudeleiden) kanssa.

Kaikkein parasta pastaahan saa, kun lämmittää vaikka ihan vaan kattilassa kermaa ja sekoittaa joukkoon Auraa + tämän sitten sörssää pastan sekaan ;D Mulla nyt kuitenkin oli uudelta vuodelta jäänyt rasiallinen herkkusieniä käyttämättä, joista piti jotain ruokaa keksiä, joten näin syntyi helppo herkkusienikastikekin sitten :)

1 rasia (200 g) herkkusieniä
1 sipuli
tilkka öljyä paistamiseen
2 dl kermaa
1 pkt (170 g) Aura -juustoa
ripaus mustapippuria



Puhdista ja viipaloi herkkusienet. Hienonna sipuli.





Paista herkkusieniä ja sipulia pannulla, kunnes sienet kypsyvät.





Kun sienet ovat kypsiä, lisää kerma ja aurajuusto. Sekoittele, kunnes aurajuusto on sulanut ja sekoittunut tasaisesti.





Anna hautua vielä hetki ja mausta pippurilla.



----

Ostoslista:

Pirkka herkkusieni - 2,49 €
sipulipussi - 1,35 € / kg
Valio ruokakerma - 0,88 €
Valio Aura -sinihomejuusto - 2,45 €
mustapippurirouhe - 6,75 € / 400 g


Yhteishinta: 6 €

19.12.2011

Tuplajuustokolmiot



Lämpimiä voileipiä pelkällä juustolla.

Meillä on lämpimät leivät totuttu syömään lihaisina ja pääruokana, mutta näin nämä ovat myös tosi kiva kaveri esim. keiton kanssa syötäväksi. Bongasinkin näitä Herkkuja ruokapöytään -blogista linssikeiton yhteydestä, jota testasin myös :) Tämän innoittamana olenkin taas tehnyt juustokolmioita muistakin juustoista jääkaapintyhjennysperiaatteella ruoan oheen naposteltavaksi.

täysjyväpaahtoleipää
juustoraastetta
sinihomejuustoa



Ripottele juustoraastetta sekä sinihomejuustoa paahtoleipäviipaleille.





Paista 225-asteisessa uunissa noin 7-10 minuuttia.



Leikkaa leivät kolmioiksi, kun ne ovat hetken aikaa jäähtyneet.

----

Ostoslista:

Fazer Paahto Ruis - 2,29 €
Rainbow kermajuusto - 5,95 € / kg
Valio Aura sinihomejuusto - 2,45 €

Yhteishinta: 5,40 € / 6 kuvien mukaista leipää, 12 kolmiota

16.5.2011

Omenaiset lihapullat - 2 versiota



Aaarrgh! Viime viikkoisen Bloggerin huoltokatkon yhteydessä kadonneet tekstit pitäisi ilmeisesti olla palautettu jo? Noh, 12. päivä julkaisemani resepti löytyi luonnostilasta ja sain sen palautettua pienin muutoksin, mutta nämä seuraavaksi julkaistavaksi tarkoitetut tekstit ja kuvat jouduin kirjoittamaan uudestaan. Mutta jospa nää nyt pysyis täällä ja päästäis taas blogissa eteenpäin? :) No jaa, näiden tärkeämpien tekstien sijaan eräs toinen luonnos on nyt palautettu mulle tänään jo viitenä kappaleena, joten älkää ihmetelkö, jos tämä blogi sekoilee edelleen.


Jossain mä olin nähnyt omenaraastetta käytettävän lihapullissa, joten tähänhän mun piti googletella reseptit nyt, kun sopivasti muuton takia tyhjennetään pakastinta jauhelihoista.

Ensimmäinen versio löytyi Elleistä. Vertailin vähän reseptejä keskenään ja tulin siihen tulokseen, että mikäli ei satu vasikkafondia kotoa löytymään niin sen voi korvata jollain muullakin lihafondilla tai jättää kokonaan pois.

Maultaan nää on hyvin peruslihapullia, mutta kyllähän näitä syö. Kuten ensimmäisestä kuvasta näkyy niin seuraavana päivänä lämmitettiin lihapullat iskemällä ne paistinpannulle, heittämällä sekaan pari purkkia kermaa ja paketillinen Musta Pekkaa. Ihan järjettömän hyvää.

50-75 kpl

2,5 dl (ruoka)kermaa
(1 dl korppujauhoja)
0,5 tl suolaa
0,5 tl valkopippuria
0,75 rkl vasikkafondia
1 kpl sipulia
2 kpl valkosipulinkynttä
2 kpl kananmunaa
3 kpl omenaa
700 g jauhelihaa



(Sekoita kulhossa kerma ja korppujauhot ja anna turvota hetki.)

Raasta omenat ja hienonna sipuli.





Sekoita kaikki ainekset keskenään tasaiseksi taikinaksi.





Pyörittele taikinasta lihapullia kostutetuin käsin. Laita valmiit lihapullat leivinpaperin päälle uunipellille.



Paista omenaisia lihapullia uunissa 220 °C:n lämpötilassa 15 minuutin ajan.



----

2. versio



Toinen versio Kodinkuvalehti.fi. Tästäkin ohjeen mukaan vois jättää sinihomejuuston pois, mutta ilman sitä tulis kyllä vähän ankeita lihapullia :P Alkuperäisessä reseptissä myös on käynyt virhe ja sen mukaan suolaa pitäis laittaa 11½ tl - mun makuuni 1 ja puolikin olis jo liikaa, sillä Aura on jo itsessään melko suolaista. Omenaa laitoin tuplat.

Nää on tosi hyviä ja nää tulikin naposteltua ihan sellaisenaan :)

20-30 kpl

2 dl raastettua omenaa
1 dl sinihomejuustomuruja
400 g jauhelihaa
1 kananmuna
0,75 tl suolaa



Sekoita kaikki aineet yhteen pehmeäksi taikinaksi.





Pyörittele haluamasi kokoisia lihapullia kostutetuin käsin.



Paista uunipellillä leivinpaperin päällä 200 asteessa uunin keskitasolla 20 minuuttia.



----

Ostoslista:

Arla Ingman kuohukerma - 1,09 € / 2 dl
valkopippurijauhe - 1,52 € / 38 g
Knorr Fonf vasikka - / 180 ml
sipulipussi - 1,49 €/ kg
valsipuli, yksikynsi - 1,15 € / 100 g
Rainbow isot kananmunat - 2,15 € / 15 kpl
omena - 0,85 € (1,69 €/kg)
Lihatukku Jouni Partanen Oy nauta-sika jauheliha - 3,34 € / 776 g

omena - 0,56 € (1,69 €/kg)
Valio Aura sinihomejuusto - 2,39 € / 170 g
Rainbow nauta-sika jauhelihaa - 2,65 € / 400 g
Rainbow isot kananmunat - 2,15 € / 15 kpl


Yhteishinta:

1. versio - 5,90 € / 50 kpl
2. versio - 4,50 € / 25 kpl

9.5.2011

Banaani-broilerivuoka



Tarkoitus oli heittää ananasta broilerin kanssa vuokaan ja sotkea kaikki ainekset keskenään, mutta kotoa ei sitten löytynytkään ananasta kuin murskana niin vaihdettiin banaaniin. Vähän ehkä mautonta, kun kaikki tarttui juustokerrokseen kiinni, mutta tällaista arkiruokaa nyt tällä kertaa.

Täytyy koittaa potkia itseään taas kokkaamaan, jotta vois välillä esitellä ruokiaan ylpeydelläkin :D On kyllä nimittäin niin laiskaa taas keittiössä, että ihan hävettää.

2 dl pitkäjyväistä riisiä (+ vettä)
1 kana- tai kasvisliemikuutio
300 g broilerin fileesuikaleita (esim. hunajamarinoitu)
1 banaani
50-70 g Aurajuustoa
2 dl kermaa
1-2 dl juustoraastetta



Keitä riisit kana- tai kasvisliemikuutiolla maustetussa vedessä riisipaketin ohjeen mukaan. (2 dl riisiä ja 4 dl vettä.)





Kypsennä broilerit.



Kippaa riisit uunivuokaan ja lado riisin päälle viipaloitu (tai kuutioitu) banaani, kypsennetty broileri ja murustettu Aurajuusto. Kaada päälle kerma. (Jälkeenpäin todettuna nää kannattaa ehkä sekoittaa keskenään.)







Ripottele vuoan pinnalle juustoraaste.



Paista 175-asteisessa uunissa noin puoli tuntia.



----

Ostoslista:

Uncle Ben's pitkäjyväinen riisi - 2,59 € / kg
Knorr kanaliemikuutio - 1,62 € / 12 kpl
Kariniemen kananpojan fileesuikaleet, hunaja - 3,09 € / 300 g
banaani - 0,33 € (1,85 €/kg)
Valio Aura sinihomejuusto - 2,68 € / 170 g
Valio ruokakerma - 0,85 €
Valio Oltermanni kermajuusto - 6,09 € / kg


Yhteishinta: 6,80 €

22.3.2011

Pekoniin käärityt lihapullat



Mun kasvisruokaprojektini ei taas oikein etene, sillä olen viime aikoina käyttänyt aikani lähinnä käärimällä kaiken mahdollisen pekoniin :P Kun kaikki muukin niin sitten lihapullatkin. Ja muutenkin vähän karpimpi versio lihapullista kuin edellinen.

Jo aiemmin julkaisin käyttämäni lihapullareseptin, mutta hyvin taipuu sama resepti jauhottomaksikin :D Oikeastaan olenkin siirtynyt kokonaan käyttämään jauhotonta versiota. Maussa en huomannut eroa eikä sille jauholle niin tarvetta ole muutenkaan. Vähän pehmeämpiä lihapullista tulee, kun turvottaa jauhoja/korppujauhoja/leipää taikinan sekaan, mutta etenkin näin täytettyinä tai pikkulihapullina dippailuun toimii hyvin.

Reilu desi kermaa ohjeessa tarkoittaa sitä, että laitetaan sitä kermaa sopivasti sen verran, että taikina notkistuu hieman.

800 g jauhelihaa
1 sipuli
1 tl suolaa
1-2 tl valkopippuria
1 kananmuna
reilu desi kermaa

170 g Aurajuustoa tai esim. 200 g fetaa
3-4 pkt pekonia



Hienonna sipuli ja sekoita aineksista tasainen lihapullataikina. Pilko juusto pieniksi kuutioiksi. Ota esille lautanen sekä toiseen kulhoon kylmää vettä.



Kostuta kätesi vedessä ja ota taikinaa lihapullankokoinen nokare kämmeneesi, paina juustopala siihen ja pyörittele taikina juuston ympärille pyöreäksi lihapullaksi. Laita sivuun lautaselle ja muotoile loppu taikina samoin.





Kääri jokainen lihapulla pekonisiivuun niin, että jauhelihaosuus peittyy kokonaan - tällöin löysempikin taikina pysyy pekonin sisässä ja lihapullista tulee kauniin pyöreitä. Nosta valmiit pekonilihapullat leivinpaperilla peitetylle uunipellille.



Paista 200 asteessa noin 20 minuuttia tai, kunnes pekoni on kypsää.





----

Ostoslista:

Atria nauta-sika jauheliha - 2,75 € / 400 g
sipulipussi - 1,49 € / kg
valkopippurijauhe - 1,52 € / 38 g
Rainbow isot kananmunat - 2,15 € / 15 kpl
Arla Ingman kuohukerma - 1,06 € / 2 dl

Valio Aura-sinihomejuusto - 2,45 € / 170 g
HK Amerikan pekoni - 1,99 € / 170 g


Yhteishinta: 14,60 € / n. 30-40 kpl

5.3.2011

Salaatti broilerin leikkeestä - 2 versiota



Mä niin vihaan tuota loisteputkivaloa, joka syö värit mun ruoistani!! Kuvitelkaa kuvan broileri kevyesti punertavaksi ja tummat viinirypäleet mustan sijaan purppuraisiksi. Kuvassa salaatista versio 2.

Ongelma oli kaappiin ostettu pippurimarinoitu broilerin leike, josta mua ei huvittanut tehdä mitään ruokaa :P Siitä oli lopulta kuitenkin jo päiväyskin menossa, joten hätäratkaisuna paistoin sen salaattiin. Salaatti syntyi kaapista löytyneistä aineksista (joo, meillä on kaapissa aina Auraa, tiedetään) ja näin jälkeenpäin ajateltuna ne olis ehkä voinut sijoittaa salaatteihin toisinkin. Mutta hyvää oli :)

Nuo valmismarinoidut broilerit on laiskan ratkaisu ja ne ei mun mielestäni kyllä ihan parhaiten näihin salaatteihin sitten edes sopineet, vaikka tähän kävivätkin. Salaattia varten kannattaa broileri maustaa itse, joten suosittelen vaikka tätä toista tapaa :)

Versio 1

2 palaa (300 g) pippurimarinoitua broilerin ohutleikettä/rintafilettä
1 pss jääsalaattia
puolikas pala Auraa
n. 15 kpl tummia viinirypäleitä
n. 100 g kurkkua
n. 25-50 g punasipulia



Laita pannulle nokare voita ja pannu kuumenemaan. Kun voi tirisee, pienennä lämpöä ja lisää broilerit paistumaan. Paista kypsäksi molemmin puolin.





Nosta kypsät broilerin leikkeet vuokaan/lautaselle ja peitä foliolla salaatin valmistamisen ajaksi.



Huuhtele ja pilko kasvikset. Murenna Aura. Kokoa salaatti tarjoiluastiaan.



Paloittele/viipaloi broilerin leikkeet haluamallasi tavalla juuri ennen tarjolle asettamista.



Nosta broileripalat salaatin päälle ja tarjoile salaatti mieleisesi kastikkeen kanssa (meillä taas perus valkosipuli-kermaviilikastike).



----

Versio 2

2 palaa (300 g) pippurimarinoitua broilerin ohutleikettä/rintafilettä
1 pss jääsalaattia
0,5 pkt (100 g) halloumia
1 päärynä (tai mieluummin esim. vesimelonia)
n. 20 kpl viinirypäleitä
0,5 dl pinjansiemeniä



Valmista salaatti kuten edellä, mutta ensimmäisenä laita viipaloitu halloumi (n. 0,5 cm viipaleita) runsaaseen kylmään veteen likoamaan, jotta sen suolaisuus hieman häviää.





Lisäksi paahda pinjansiemeniä hetki kuumalla, kuivalla pannulla.



Paista myös halloumi pienessä tilkassa öljyä. Halutessasi voit pilkkoa halloumin vielä suupalakokoiseksi.



Kokoa salaatti ja tarjoile mieleisesi kastikkeen kera.



----

Ostolista:

Atria broilerin filee ohut leike, pehmeän pippurinen - 5,49 € / 600 g
jääsalaatti - 1,55 €
Valio Aura -sinihomejuusto - 2,39 € / 170 g
siemenetön viinirypälemix vihreä ja tumma - 3,15 € / 500 g
kurkku - 0,75 € (2,49 €/kg)
punasipuli - 0,26 € (1,59 €/kg)

Atria broilerin filee ohut leike, pehmeän pippurinen - 5,49 € / 600 g
jääsalaatti - 1,55 €
Filos halloumi-juusto - 2,99 / 200 g
1 päärynä - 0,55 € (2,15 €/kg)
siemenetön viinirypälemix vihreä ja tumma - 3,15 € / 500 g
Pirkka pinjansiemen - 4,93 € / 100 g


Yhteishinta:

Versio 1 - 6,50 €
Versio 2 - 8,20 €