27.12.2010

Kahvinmakuinen sinappi



Ensimmäinen itsetekemäni sinappi ikinä! Resepti otettu Annan tupa -blogista (sieltä löytyy muitakin sinappireseptejä). Mun makuuni tää oli vähän turhan tujua, mutta taatusti testaan sinapin tekemistä joskus vielä toistekin. Mies tästä sen sijaan kovasti tykkäsi ja melkein tuon sinappipurkillisen tässä joulun aikana jo söikin - vaikka kahvia hän ei kuulemma siitä maistanutkaan :D Mun mielestäni tuo kyllä kevyesti kahvillekin maistui.

Tästä annoksesta tuli tuollainen 0,5 litran mansikkahillopurkillinen. (Hillopurkki pesty, muhitettu ja kuumennettu ennen sinapin laittamista.) Säilöntäohjeita kannattaa googlettaa, mä en siitä mitään tiedä. Mutta oikein säilöttynä valmis sinappi säilyy viikkoja ellei avaamattomana jopa kuukausia. Noin muuten sinapille kai annetaan pari viikkoa säilyvyysajaksi.

1,5 dl sinappijauhetta
1,5 dl sokeria
1 dl kermaa
1 dl väkevää kahvia
4 kananmunaa
5 ml (= 1 tl) maissijauhoa/-tärkkelystä
15 ml (= 1 rkl) ruokaöljyä
5 ml (= 1 tl) etikkaa



^ Etikkapullo puuttuu kuvasta!

Keitä kahvi. (Itse käytin taas pikakahvia.)



Sekoita sinappijauhe ja sokeri kattilassa.



Lisää kerma, kahvi, kananmunat ja maissitärkkelys. Sekoita keskenään.



Kuumenna varovasti kiehuvaksi koko ajan sekoittaen. (Sinappi sakenaa tässä vaiheessa.)





Lisää varovaisesti ruokaöljy ja lopuksi etikka. Sekoita huolellisesti. (Monessa sinappireseptissä kielletään etikan lisäämisen jälkeen kuumentaminen, jotta etikka ei haihdu. Todellisuudessa saa kai aika huolella grillata ennen kuin se etikka sieltä haihtuisi?)

Purkita sinappi. Säilytä viileässä.



----

Ostoslista:

Colman's sinappijauhe - 2,67 € / 100 g = 3 dl
Rainbow kidesokeri - 0,85 € / kg
Arla Ingman kuohukerma - 0,99 € / 2 dl
Euro Shopper pikakahvijauhe - 3,04 € / 200 g
Rainboe isot kananmunat - 2,15 € / 15 kpl
Maizena maissitärkkelys - 2,00 € / 400 g
Keiju auringonkukkaöljyä - 2,19 € / 500 ml
Rajamäen väkiviinaetikka - 1,62 € / 0,43 l


Yhteishinta: 2,50 € / 500 ml

Piimälimppu



Mulla on vähän ongelmana se, että jouluna leivän pitäisi ehdottomasti olla tuoretta ja mielellään itseleivottua, mutta mä en näistä joululeipämausteista (anis, fenkoli, kumina, pomeranssi, yms.) tykkää yhtään. Hellun neuvosta kuitenkin lopetin stressaamisen ja tylysti maustoin leipäni pelkällä siirapilla ja suolalla - oikein hyvää tuli! Tämä resepti löytyy siis Hellun hellalta.

Mies tosin jouluostoksilla teki vähän omia valintojaan ja osti tavallisen siirapin sijaan leipäsiirappia. Miehen onni, että olin todella leipää tekemässä! Leipäsiirappi eroaa siis siirapista siinä, että leipäsiirappiin on lisätty mallasuutetta, joka etenkin näin joululeivontaa sopii loistavasti.

Leipä itsessään oli siis hyvää, mutta tosi kuivaa. Luultavasti vika oli jälleen tekijässä ja leipä vähän näyttääkin siltä, että sitä on paistettu liian kauan. Ihan ohjeen mukaan tein, mutta uuniin en välillä ehtinyt kurkata, kun oli kaikki muutkin miljoonaa jouluruokaa työn alla yhtä aikaa :D

Oli muuten varmaan ensimmäinen "oikea leipä" ikinä, jonka itse tein!

0,5 l piimää
50 g hiivaa
1 dl (vaaleaa) siirappia
1 tl suolaa
(1 tl anista murskattuna peukalon avulla)
12 dl hiivaleipäjauhoja



Kuumenna piimä kädenlämpöiseksi.



Liota hiiva lämpimään piimään.



Lisää siirappi ja suola (+ anis).





Lisää jauhot vähän kerrallaan ja alusta pehmeäksi taikinaksi, joka irtoaa kulhon reunoista.







Kohota taikina kaksinkertaiseksi, n. 20-30 min.



Leivo 2 limppua.



Kohota leivinliinan alla 20 min.



Paista uunissa 175 asteessa n. 45 minuuttia.



Perinteisesti sivelin valmiin leivän vielä pariin kertaan vesi-siirappi-seoksella, jolloin leipä saa ihanan makean ja tahmean pinnan.

----

Ostoslista:

Valio Gefilus piimä - 1,29 € / l
hiiva - 0,24 €
Dan Sukker leipäsiirappi - 2,25 € / 750 g = 5,5 dl
Rainbow hiivaleipäjauho - 1,19 € / 2 kg


Yhteishinta: 1,80 € / 2 limppua

Sienisalaatti



Sienisalaatti oli taas näitä kokeiluja. Mähän en sieniä juurikaan syö, mutta koska sienisalaatti on meillä perinteisesti kuulunut joulupöytään niin pitihän sitäkin testata tehdä. Perinteisesti sienisalaatti on tehty äidin itse säilömistä sienistä, mutta mä kun en mikään luontoihminen ole niin hyvällä omatunnolla ostin sienetkin tölkissä. Löytyy siis ihan säilykeosastolta ja kannattaa tosiaan valita niitä metsäsieniä.

No, en mä sienisalaatin ystävä ole vieläkään, mutta kyllähän tuo syötyä tuli, vaikka yksin lopulta jouduinkin syömään. Lähinnä se on tuo sienien niljakas koostumus kai, joka mua potkii vastaan. En tiedä johtuiko valkopippurista vai mistä, mutta mun suussa sienisalaatti maistui ja tuntui aivan raa'alle lihapullataikinalle :D Mutta paljon sipulia vaan niin salaattiin saa vähän jotain pureskeltavaakin. (Vaikka tähänkin kyllä sain vinkin, miten sipulin makua sais sipulit siivilässä vesikattilan päällä höyryttämällä miedonnettua, mutta se taas ei mun makuuni mene. Makuasioita siis tämäkin, itse tykkään raa'asta sipulista. Jos ei sipulia yhtään syö niin voi sen jättää sitten kokonaan poiskin.)

Tällä reseptillä salaattiin ei tarvitse lisätä suolaa lainkaan eikä sieniä myöskään tarvitse liottaa. Reseptissä siis noita Sauvon sienikuutioita joko puolet isosta (500 g) purkista tai 2 pientä (160 g) purkkia. Itse lopulta tein vähän sinne päin yhdestä pienestä purkista, mikä riitti yhdelle ihmiselle hyvin. Hinnan laskin tuon alkuperäisen 250 gramman mukaan.

250-320 g suolasieniä
1 dl kuohukermaa (/ranskankermaa)
0,5 prk kermaviiliä (/ranskankermaa)
1 pieni sipuli
0,25-0,5 tl valkopippurijauhetta
(ripaus sokeria)



Rutistele siivilässä sienistä nesteet pois.



Hienonna sipuli.



Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi.



Sekoita kaikki ainekset keskenään. Anna maustua jääkaapissa pari tuntia.





----

Ostoslista:

Sauvon sienikuutiot - 5,45 € / 500 g (2,38 € / 160 g)
Arla Ingman kuohukerma - 0,99 €
Valio kermaviili - 0,70 €
sipulipussi - 1,39 € / kg
valkopippurijauhe - 1,52 € / 38 g
(Rainbow kidesokeri - o,85 € / kg)


Yhteishinta: 3,70 €

Rosolli



Joulureseptit vielä nippuun ja talteen ens vuotta varten.

Määriä en nyt laittanut, sillä parhaiten annos syntyy vaan alkamalla pilkkoa aineksia kulhoon. Meillä esimerkiksi porkkanaa usein laitetaan vaan vähän näön vuoksi, kun meistä ei oikein kumpikaan keitetystä porkkanasta pidä, vaikka mä sitä jouluna syönkin. Ja mä olen taas yksi niistä nirsoista lapsista, joiden takia rosollia ei saa ikinä sekoittaa :D Äidin versioon kuului vielä silliäkin, mutta sitä ei saanut mulle laittaa edes samaan kulhoon.

Tuo mies taas onnistui järkyttämään mua väittämällä, ettei ikinä ole kuullutkaan rosollin kastikkeesta! o_O Mä kun tiedustelin, että onko niillä ollut perinteenä tehdä kastike kermavaahdosta vai kermaviilistä niin tämä ei yhtään tiennyt edes mistä mä puhun. Meillä on perinteisesti kastike tehty pelkästään sekoittamalla säilykepunajuurten lientä kermavaahtoon, mutta mä nyt vielä testasin vähän maustaakin tuota vaahtoa. Kaiken kaikkiaan loistava tekosyy syödä kermavaahtoa pääruoallakin ;D

keitettyä porkkanaa
maustekurkkua
(puna)sipulia
punajuurta (säilyke tai keitetty)

kastike:
kuohukermaa
tilkka punajuurilientä
ripaus pippuria ja suolaa



Laita porkkanat kiehumaan.



Tee ensin kastike, jotta se ehtii hieman maustua ennen tarjoilua. Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi (Ei tarvitse olla noin tömäkkää kuin kuvassa, mä vaan itse vatkasin kerralla kermat useampaan ruokaan. Kermavaahto saa siis jäädä lähes kastikemaiseksi.), sekoita siihen tilkka säilykepunajuurten lientä ja halutessasi mausta vaahto.



Kuori kypsät porkkanat. Pilko kaikki ainekset ja sekoita ne keskenään kulhossa tai jaa tarjolle omiin lohkoihinsa.



Tarjoa kermavaahtokastikkeen kera.



----

Ostoslista:

porkkana - 1,79 € / 3 kg
maustekurkku tynnyristä - 3,34 € / kg
punasipuli - 1,59 € / kg
Felix kokonaisia punajuuria - 1,39 € / 380 g

Arla Ingman kuohukerma - 0,99 € / 2 dl
mustapippurirouhe - 2,54 € / 70 g

26.12.2010

Aura-punajuurivuoka



Kiva lisä joulupöytään tai vaikka uuden vuoden tarjottaviin. Sopiva lisuke esim. liharuoalle arkenakin, varsin pätevä kasvis-/karppisapuska tai miksei vaikka herkutteluun ihan sellaisenaankin :D Meillä tehdään tällä ihan kaikkein yksinkertaisimmalla versiolla. On hyvää!

Eikä mitään etikkapunajuuria tähän sitten!

1 kg punajuuria raastettuna
1 pkt Aurajuustoa
2-3 dl kermaa
(ripaus mustapippuria)



Kuori ja raasta punajuuret.





Murusta Aura punajuuriraasteen sekaan. Lisää kerma. Mausta ripauksella mustapippuria. (Suolaa tämä ei kaipaa, sillä Aura itsessään on riittävän suolaista!)



Sekoita kaikki ainekset keskenään.



Kaada isoon uunivuokaan. (Tai 3-4 0,5 litran vuokaa.)



Paista 200 asteessa n. 1 tunti. (Suojaa pinta tarvittaessa foliolla.)



----

Ostoslista:

punajuuri - 0,99 € / kg
Valio Aura -sinihomejuusto - 2,39 € / 170 g
Arla Ingman kuohukerma - 0,99 € / 2 dl
mustapippurirouhe - 2,54 € / 70 g


Yhteishinta: 4,40 € / n. 1,5-2 litraa

22.12.2010

Mini-porkkanalaatikot



^ Valmis mini-porkkanalaatikko teelusikan päällä.

Ihan perinteinen porkkanalaatikko siis iskettynä muffinivuokiin. Idean löysin Kyökkipiika Katilta, vaikka laatikoihin eri reseptiä lopulta käytinkin. Mun keittiössäni joululaatikoihin kuuluu läträtä siirappia kaikkiin enkä riisipuuroakaan keitellä jaksanut. Ensimmäiseen testiversiooni tosin hulautin siirappia niin reilulla kädellä, että mun porkkanalaatikot muistuttivat enemmän porkkanaleivoksia xD

Tää mun käyttämäni resepti on ihan näppärä, mutta jos on laiska niin kannattaa ostaa valmista porkkanasosetta. Sitä löytyy joko pakasteena tai sitten eineshyllystä. Muuten samalla reseptillä kuin alla, mutta porkkanavaiheet tietysti jättää pois ja keittää riisit samalla tavalla kuin keittäis mitkä tahansa muutkin riisit. Mä kun en tosiaan jaksa kattilassa puuroja haudutella niin tällä tavalla riisit saa laatikkoon nopeasti ja suht vaivattomasti.

Jos tekee itse ihan alusta asti niin porkkanaa kannattaa ostaa ainakin se 1,5 kg, sillä kuorien ja kantojen mukana porkkanaa häviää painosta ainakin sen pari sataa grammaa.

1 kg kuorittuja porkkanoita
n. 5 dl vettä
1 tl suolaa
1,5 dl puuroriisiä
2 dl kuohukermaa
1 dl täysmaitoa
1-2 munaa
0,5 tl suolaa
0,5 dl siirappia
0,25 tl valkopippuria
0,25 tl muskottipähkinää



Kuori porkkanat.



Keitä paloitellut porkkanat lähes kypsiksi suolalla maustetussa vedessä siten, että vesi juuri peittää porkkanat.



Ota keitinvesi talteen, ja pane riisit siihen kiehumaan.





Soseuta porkkanat. (Itse tykkään, että porkkanan ei tarvitse aivan sileää sosetta olla, joten soseutin porkkanat ihan vaan perunasurvimella.)





Lisää soseeseen maito, kerma, kananmuna, siirappi sekä mausteet.



Kun porkkanoiden keitinvesi on imeytynyt riiseihin ja ne ovat kypsiä (kannattaa maistaa ja lisätä tilkka vettä, jos riisi on vielä kovin raakaa), yhdistä riisit muihin aineksiin. Tarkista suolan määrä.





Kaada seos voideltuun noin 2 litran vuokaan. (Tai 24 muffinivuokaan tai neljään 0,5 litran alumiinivuokaan.)



Ripottele pinnalle korppujauhoja. (Vähempikin riittää :D )



Paista 200 asteessa n. 45-60 minuuttia. (Muffinivuokiin tehden saattavat olla kypsiä vähän aiemminkin jo.)





Muffinivuoasta porkkanalaatikkoa irrottaessaan kannattaa pyöräyttää ensin pienellä lusikalla laatikon ympäri, jotta se irtoaa reunoista ja lähtee siististi ehjänä pois.

----

Ostoslista:

porkkana - 1,79 € / 3 kg
Rainbow puuroriisi - 1,09 € / kg
Arla Ingman kuohukerma - 0,99 €
Valio täysmaito - 0,87 € / l
Pirkka virike kananmunia - 2,19 € / 15 kpl
Dan Sukker tumma siirappi - 2,10 € / 750 g = 5 dl
valkopippurijauhe - 1,52 € / 38 g
jauhettu muskottipähkinä - 1,90 € / 32 g


Yhteishinta: 2,50 € / 2 litraa

(Valmiista soseesta 4,40 €)