7.2.2011

Kahden suklaan kakku - liivatteeton



Geisha-valkosuklaa-juustokakku. Tai no, ilman juustoa hyydykekakku taas.

Tammikuu oli juustokakkukuukausi ja kaikista kymmenestä leivotusta juustokakusta tarkoitus olis laittaa kaksi vielä blogiinkin asti :D Tää on mun juustokakkukokeiluistani tuorein ja mun tätä hetki piti vielä pihistellä, että olis saanut nuo vanhat julkaistua ensin alta pois. Mutta tää nyt herätti sen verran kiinnostusta, kun epähuomiossa menin mainitsemaan suklaaorgasmit samassa yhteydessä, että annetaan nyt sitten kansalle mitä kansa vaatii :D

Paljon olen viime aikoina leiponut paistettavia juustokakkuja, mutta kaipasin liivatteetonta hyydykekakkuakin taas välillä. Tämän kakun hyydyttämiseen riittää siis tuo täytteeseen lisätty suklaa! Koostumukseltaanhan tämä tietysti jää sellaiseksi moussemaisen pehmeäksi, mutta loistavasti pysyy kakku muodossaan vielä leikattaessakin :)

Täytteitä kulhosta maistellessani mua hieman hirvitti tuo valkosuklaan makeus, mutta lopullisesta kakusta ei lopulta juuri kumpikaan suklaa sitten maistunut ellei täytteitä erikseen maistellut. Kakku maistuu ihanasti tuolle vaniljarahkalle ja kyllähän se suklaakin tässä maistuu, vaikka ei sinne suklaaorgasmeihin asti yksinään ehkä ylläkään. Eikä valmis kakku ollut lopulta yhtään liian makea, vaikka se mua etukäteen vähän huolestuttikin! Kokonaisuus on kerrassaan herkullinen :)

Pienen kaivelun jälkeen löysin lähteenikin tälle reseptille. Alkuperäinen resepti siis Mian kokkailujen Mian tekosia :)

1 pötkö tummia täytekeksejä (Dominoja)
50 g voita tai margariinia

2,5 dl vispikermaa
1 prk Valion vaniljarahkaa
n. 70 g valkosuklaata (= puolikas Pandan levy)
n. 70 g Geishaa (= 10 Geisha -konvehtia)



Murskaa keksit ja sulata margariini. Sekoita tasaisesti keskenään.





Painele keksimurska leivinpaperilla peitetyn irtopohjavuoan pohjalle (kuvan vuoka 22 cm).





Sulata kumpikin suklaa omissa kulhoissaan.





Vatkaa vispikerma jämäkäksi vaahdoksi. Sekoita vaniljarahka vaahtoon.



Jaa rahkavaahto kahteen osaan.



Lisää toiseen osaan sulatettu valkosuklaa...



...ja lisää toiseen osaan sulatettu Geisha.



Laita täytteet vuorotellen epätasaisina möykkyinä vuokaan. (Niin, että mahdollisimman jokaisella palalla saisi leikatessaan kumpaakin makua.)



Tasoita pinta.



Nosta jääkaappiin hyytymään pariksi tunniksi. (Itse vielä peitin vuoan kelmulla, jottei kakku ota hajua/makua jääkaapissa olleesta basilikasta.)



Irrota vuoka varovasti. Säilytä kakku tarjoilujen välissä aina viileässä, jottei täyte lötkisty.



----

Ostoslista:

Rainbow tumma täytekeksi - 1,87 € / 350 g
Sunnuntai leivontamargariini - 1,48 € / 500 g
Flora Vispi - 1,15 €
Valio maustettu rahka, vanilja - 2,01 €
Panda valkosuklaa - 1,09 € / 130 g
Fazer Geisha - 1,38 € / 100 g


Yhteishinta: 5,80 €

23 kommenttia:

  1. Vaikuttaapa herkulliselta! Itse olen tehnyt vain valkosuklaatuorejuustokakkua, joka on kyllä hyvää, mutta melko makeaa/imelää. Geishafanista tämä resepti kuulostaa täydelliseltä!

    VastaaPoista
  2. Tämä menee kokeiluun tänään! Tosin meinasin vaihtaa Geishan esimerkiksi tummaan suklaaseen tai maitosuklaaseen pähkinäallergian takia. Olenkin etsinyt liivatteetonta "juustokakkua" ja nythän se löytyi! :) Kiitos!!

    VastaaPoista
  3. Maitorahka luokitellaan tuorejuustoihin, joten voit ihan hyvin kutsua kakkuasi juustokakuksi :-)

    VastaaPoista
  4. Onpas jännä, kun se näyttää niin tiiviiltä paketilta, eikä ole edes liivatteita käytetty! :o Mitenkähän nopeasti tuo alkaisi kahvipöydässä lötkistyä? :o
    Miten paljon tuo Geisha muuten maistui tässä? Joskus olen jotain Geishasta leivottuja juttuja maistanut, mutta se itse Geisha ei ole niissä oikein maistunut. :(
    Mut näyttää oikein herkulliselta tämä kakkunen! :)

    VastaaPoista
  5. Tingelstiina: Mä taas en juurikaan ole valkosuklaakakkuja leiponut, kun ne on mun makuuni liian imeliä. Tässä toi suklaiden suhde oli kuitenkin mun makuuni hyvä :)

    Mignonne: Varmasti tulee hyvää tummallakin suklaalla! :) Mä kyllä tykkään tehdä suklaajuustokakut aina liivatteella jämäköiksi, mutta kiva tosiaan vieraita varten löytää näinkin toimivia liivatteettomia reseptejä :)

    Anonyymi: Enpä tuota tiennytkään! :) Ihan hyvällä omatunnolla kutsun kyllä tarvittaessa kaikkia hyydykekakkuja (jogurttipohjaisia, yms.) juustokakuiksi, kun kaikki kuitenkin siitä ymmärtää millaisesta kakusta suunnilleen on kyse :)

    Henskis: Joo, mäkin yllätyin, miten tuo lopputulos oli noinkin jämäkkä, vaikka suklaatakaan ei ihan hirvittävää määrää käytetty :O

    Kyllä toi kakku meillä oli melkein pari tuntia huoneenlämmössä ja silti se säilytti muotonsa :D Tietysti jonkun verran veltostui eikä säilyvyyden kannalta ole hyvä pitää pitkään lämpimässä. Ja lämmennyt juustokakku on muutenkin hyh. Mutta jos vaan käyttää sitä vispikermaa ja vatkaa jo sen tuommoiseksi muodossaan pysyväksi niin hyvin toi kakkukin kahvittelujen ajan hengissä pysyy :)

    Ei toi Geisha tässäkään juuri maistunut :( Ainoastaan täytteitä erikseen maistelemalla sai kaikki maut esiin, mutta tosi hyvää tää on silti :)

    VastaaPoista
  6. Hei tätähän mun olis pitänyt tehdä kun ekaa kertaa juustokakun tekoa mietin, liivatteet kun arvelutti :D oi nam, melkein maistan täytteen kuohkeuden :P

    VastaaPoista
  7. Mutta hyvinhän sä onnistuit liivatteellakin! :) Mä itse aina kämmään helpommin suklaan kuin liivatteen kanssa nykyään :D

    VastaaPoista
  8. Heisulivei ja kiitos vinkistä, tuota tehdään joskus. Olen kokeillut vastaavantyylistä juttua joskus maustetulla rahkalla ja maitosuklaalla, kääretortun välissä ja ihanan kiinteä tuli. Mutta sun kirjoituksessa jäi närästämään kohta basilika jääkaapissa - ainakin meillä säilytetään basilika huoneenlämmössä, muuten paleltuupi hän.

    VastaaPoista
  9. No joo, jos tarkkoja ollaan niin basilika oli viileäkaapin puolella ja siellä pärjää hyvin kyllä. Huoneenlämmössä meillä ei voi säilyttää mitään yrttejä ellei halua niiden päätyvän kissanruoaksi :D Jääkaappi kun on toistaiseksi ainoa kaappi, jota noi meidän kissat eivät vielä ole oppineet avaamaan :P

    VastaaPoista
  10. Hyvää, hyvää!!! Tein muuten ohjeen mukaan, mutta vaihdoin geishan maitosuklaaseen ja molempia sukulaateja laitoin 100g... Ei kauaa vanhennu kaapissa :)

    VastaaPoista
  11. Kiva kuulla, että maittoi! Tää on kyllä tosi näppärä tehdä melkeinpä mistä suklaasta vaan, joka vaniljan kanssa sopii :)

    VastaaPoista
  12. Jos ongelmana on liika imelyys, voisiko sen vaniljarahkan sijaan käyttää maustamatonta maitorahkaa? Jos kaipaa vaniljaa niin ripottelee vaniljasokeria sekaan. Toimisikohan näin?

    VastaaPoista
  13. Toki voi maitorahkaakin käyttää ja sillä tulisi vähän halvemmaksikin, mutta silloin mä ehkä ripauttaisin hieman lisäsokeriakin :) Mä itse olen kyllä makean ystävä eikä tämäkään tosiaan sitten hyydyttyään liian makeaa ollut.

    Ja tässä toisaalta tuo vaniljarahka on vähän "se juttu", joka antaa tähän mun mielestäni kivan maun :) Maitorahkalla tai tuorejuustolla tehtynä maku ei sitten poikkea mitenkään tavallisesta suklaajuustokakusta.

    VastaaPoista
  14. Eikö tämän voisi tehdä ihan niinkin, että tekee kaksi eri kerrosta noista sukraavaahdoista? Eli siis että kaukusta tulee kerroksellinen?

    VastaaPoista
  15. Toki voi tehdä :) Itse vaan tykkäsin tästä tavasta, kun on niin hauskan näköinen ja perinteisestä poikkeava tapa. Tällä määrällä tosin kerroksista taitaisi tulla melko ohuet, joten täytteitä kannattaa varmaan tehdä enemmän tai käyttää pienempää vuokaa, jos meinaa saada kerrokset levitettyä nätisti :)

    VastaaPoista
  16. Pakko vielä esittää tyhmä kysymys, mutta miten sulatat suklaan? :D

    Itselläni meni jo yksi erä pilalle, kun ajatukissani yritin sulattaa suklaan TODELLA typerällä tavalla.. Nyt alkoi mietittymään, että kannattaako sulattaa mikrossa? Katilalla höyryttäen?

    VastaaPoista
  17. Ja pitääkö noiden suklaasulien olla jäähtyneitä?

    VastaaPoista
  18. Suositeltava tapahan olis kai vesihaude, eli kattilaan vesi hiljalleen kiehumaan ja suklaa sitten pienemmässä kulhossa siihen päälle. Mä kuitenkin olen mikron kokenut omalla kohdallani kaikkein vaivattomimmaksi :) Eli ihan vaan 10-20 sekuntia (mikron tehoista riippuen) lämmittää kerrallaan ja sekoittaa hyvin aina lämmitysten välissä. Suklaahan sulaa jo sormiinkin niin se ei tosiaan kauheita lämpöjä vaadi :D

    Kovin kuumaksihan suklaata ei saa päästääkään, mutta hyvä sitä on tarvittaessa hieman jäähdyttää. Jos suoraan kermavaahtoon kuuman suklaan sekoittaa niin kerma saattaa juoksettua, mutta mä tässä kyllä heitin suoraan mikrolämpimät (=haaleat) suklaat täytemassan joukkoon :)

    VastaaPoista
  19. toi on niin kiva ku laitat noi hinnat tohon ni ei tarttee miettii et kuinkaha paljo tulis maksaan :D ja täst tulee varmast hyvää :) just jääkaappiin laitoin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti kakku maittoi! :) Ja kiitos palautteestasi!

      Poista
  20. Tein tätä ja tykkäsin :) Makea oli, mutta helppo, nopea ja hyvää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva juttu, että maittoi! Mä itse olen aina makeiden kakkujen ystävä :D

      Poista
  21. Laitoin kakun juuri hyytymään, ja ainakin vielä täytteet maistuivat hyviltä. Muutin ohjetta sen verran, että käytin tavallista maitorahkaa ja Flora Vanillaa. Koostumuksesta tuli ehkä hivenen löysempi kuin mitä pitäisi, mutta luulen, että hyytyy kuitenkin. Kiitos tästä liivatteettoman juustokakun ohjeesta! :)
    - Katja -

    VastaaPoista