25.6.2010

Pekoni-tomaatit



Näitä pekoni-tomaatteja tein jo tuossa alkukuusta, mutta jotenkin oli taas liian kiire leipoa ja herkutella niin on päässyt tää ruokapuoli jäämään vähemmälle.

Aiemminkin olen käärinyt tomaatteja pekoniin ja täytteeksi laittanut pestoa+kananmunan. Hyviä ja varsin ruokaisia. Bongasin sitten tämän reseptin Henskiksen hekumallisista herkuista ja ajattelin, että nämä olisivat sitten vähän kevyempiä noihin kananmunatomaatteihin verrattuna. Vaan olinpa väärässä! xD Kaksi jaksoin syödä enkä muuta enää illalla kaivannut. Mutta resepti kuulosti heti herkulliselta ja osoittautui myös kokeilemisen arvoiseksi. Alkuperäinen ohje Tiesydameen.fi ja Hellapoliisilta.

Vähempikin juusto riittää kuin mitä itse käytin, kun tungin tomaatteihin juustoa niin paljon kuin niihin vaan meni. Kunhan varoo rikkomasta tomaattia, voi tomaattien täytteeksi laittaa melkeinpä mitä vain kuumennuksen kestävää juustoa/levitettä/tahnaa. Meillä tää ainakin on loputtomien kokeilujen alkua :D

6-12 siivua pekonia
6 tomaattia
250 g sulatejuustoa



Leikkaa tomaateista kansi pois ja koverra siemensisus pois esim. pienellä lusikalla.



Täytä tomaatit sulatejuustolla.



Kääri täytettyjen tomaattien ympärille pekonia. Nosta pekoni-tomaatit leivinpaperilla peitetylle leivinpellille tai uunivuokaan.



Paista 200 -asteisessa uunissa n. 20 minuuttia tai, kunnes pekoni on kypsää. Tomaatit voi kypsentää myös grillissä tai pannulla!



Tarjoa esimerkiksi salaatin kera tai grilliruokien lisukkeena.



----

Ostoslista:

HK Amerikan pekoni - 1,65 €
tomaatti - 1,51 €
Koskenlaskija perinteinen - 2,67 €

Yhteishinta: 5,80 € / 6 kpl

4 kommenttia:

  1. Oi, onpa herkun näköisiä! Tomaateilla voisikin korvata herkkusienet, me ollaan tuota tehty niillä. Mutta niissä on se, että sen herkkarin pitää ehdottomasti olla pieni, ne kuivahtaa kivasti. Isot jää sellaisiksi, hmmm, "limaisiksi". Siis se rakenne on jotenkin epämiellyttävä.

    VastaaPoista
  2. Joo, mekin tehdään herkkusieniä ja uunissa. En osannutkaan tätä niihin verrata, kun mekin käytetään aina pieniä :D Grillattuna isotkin menee ja oikein mausteisen pihvin ja lisukkeiden kanssa, mutta niistä tosiaan helposti tulee vähän limaisia.

    VastaaPoista
  3. Ai niin, herkkusieniin kuuluu ehdottomasti laittaa sisään aina Auraa. Tomaatteihin se ehkä saattais olla vähän turhan voimakasta, ainakin mun makuun. Mutta ainakin perussulatejuustoa menee kepeästi se tomaatillinen :D

    VastaaPoista
  4. Nää menee kyl kokeiluun :P oiskohan vuohenjuusto millanen sulatejuuston sijasta?testaamallahan se selviää :) ihania reseptejä sulla,paljon tehnyt näistä sun resepteistä ja aina onnistunut :)

    VastaaPoista