6.3.2010

Turkinpippurijuustokakku


















Vähän suhtauduin ennakkoluuloisesti suklaan ja turkinpippurin yhdistämiseen, mutta lopputulos onkin oikein toimiva! Kovin voimakkaan makuinenkaan tämä ei ole niin kuin turkinpippurin kanssa usein käy. Vähän pelkäsin kakusta tulevan kovin makeaa, mutta ainakaan tällä omalla ohjeellani niin ei käynyt vaan makeutta ja turkinpippuria on omaan makuuni juuri sopivassa suhteessa.

Täytteestä tulee todella nestemäinen, mutta epäilyksistä huolimatta kakku hyytyi oikein hyvin ainakin yön jääkaapissa oltuaan. Kakku pysyi leikatessakin hyvin kasassa, mutta turkinpippurirouhe kakun sisällä oli sulanut nesteeksi ja valui pieninä tippoina kakkulautaselle. Mitään kovia sattumia kakkuun ei siis harmikseni jäänyt, mutta eipä tuo haittaakaan.

Alkuperäinen ohje täältä: Pieni Kakkupuoti

Pohja:
200 g kaurakeksejä
100 g leivontamargariinia

Täyte:
200 g maustamatonta tuorejuustoa
5 dl Flora vispiä
6 liivatelehteä
130 g maitosuklaata (Panda)
1 pss (150 g) turkinpippurirouhetta
1 dl vettä


Laita muutamaa tuntia ennen kakun valmistamista puolet (1 dl) turkinpippurirouheesta noin 1 desiin vettä likoamaan.


Murskaa keksit ja sulata margariini, sekoita keskenään.



Peitä irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla.


Painele keksiseos irtopohjavuoan pohjalle. Laita vuoka kylmään.



Laita liivatteet kylmään veteen.


Vatkaa kerma (Flora vispi) kuohkeaksi vaahdoksi.


Sulata suklaa mikrossa tai vesihauteessa.



Sekoita sula suklaa tuorejuuston sekaan.




Kuumenna turkinpippurivesi kiehuvaksi ja sulata liivatteet siihen.


Lisää liivateneste tuorejuustoseokseen koko ajan sekoittaen.



Lisää loppu turkinpippurirouhe ja vatkattu kerma seokseen. Sekoita varovasti tasaiseksi.



Kaada täyte keksipohjan päälle vuokaan ja laita jääkaappiin hyytymään. (Itsellä jäi turkinpippurit kulhon pohjalle, joten kuviot ovat syntyneet siitä, kun roiskin turkinpippurit kakun sekaan.)


Koristele hyytynyt kakku haluamallasi tavalla. Itse vetelin vaan juustohöylällä suoraan levystä kolmea väriä suklaasilppua kakun päälle.


----

Ostoslista:

Jyväshyvä kaurakeksi - 2,91 € / 500 g
Sunnuntai leivontamargariini - 1,71 € / 500 g
Philadelphia tuorejuusto - 2,15 €
Flora vispi - 0,69 € x 2
Dr. Oetker liivatelehti - 1,61 € / 10 kpl
Panda maitosuklaa -  1,23 €
Tyrkisk Peber Crush - 2,20 €


Yhteishinta: 9,10 €

4 kommenttia:

  1. Tiiätkös, mun pitäis ens kuussa tehä tän tyyppinen kakku! :D Miehellä on synttärit ja mietin jotain ei niin makeaa kakkua ja päädyin siihen tulokseen, että siitä on tultava salmiakkinen kakku :P Itse ajattelin laittaa tuohon täytteeseen valkosuklaata :) Ja värjätä mustaksi, ollaan niin mustanpuhuvia ihmisiä muutenkin ;D

    VastaaPoista
  2. Oijoi, suunnitelmat kuulostaa hyviltä! :)

    Tää mun kakkuni vähän jakaa mielipiteet. Omasta mielestäni ei ollut kovinkaan makeaa siihen nähden, mitä oletin eikä turkinpippuri kyllä maistunut juurikaan. Hah! Kotihuoran mukaan oli aivan liian makea sekä "imelä" kakku ja erään ystäväni mukaan oli muuten hyvää, mutta aivan liian turkinpippurista! xD

    Että ota tästä kakusta nyt sitten lopulta selvää. Vaikka toki muutamilta kokeilemaan innostuneilta on tullut hyvää palautetta ilman sitä muttaakin :D Mun oman näkemykseni mukaan turkinpippurijuustokakku ei_vaan_voi olla huonoa! B)

    VastaaPoista
  3. Pakko kysyä, vaikka vanha aihe onkin; miten ihmeessä saat tuon leivinpaperin pois tuolta kakun alta ja kakun siirrettyä nätisti tarjoiluastialle? :O Taikatemppu? :D

    VastaaPoista
  4. Moi!

    Kiitos tästä reseptistä! Tämä on meidän pojan lemppari!!! Hän on kananmuna-allergikko, joten tarjonta on suppeaa. Tätä olen tehnyt jo vuoden päivät häntä varten kaikkiin pippaloihin, mukaaan lukien yo-juhlat. Hyvä resepti!

    VastaaPoista