28.10.2010

Katkarapu-fetaruukku



Tämä ruoka on vähän sillä rajalla taas, että hyväksynkö blogiini. Edelleen tavoitteena se, että en julkaise ruokia, joista en ole itse pitänyt. Suorastaan inhoan kypsennettyä sipulia. Tuo mies kuitenkin toivoi katkaravuista ruokaa ja niinpä nappasin tämän reseptin yhdeltä vakkarifoorumiltani helppojen ruokien aiheesta.

Omaan makuuni jättäisin sipulin pois ja laittaisin tomaattien väliin vaan vähän ronskimmin valkosipulia niin hyvä tulis B) Ja Kh tätä kuitenkin kehui varsin ylistävin sanoin, joten eiköhän tää ihan hyvä resepti ole. Hyvä annos kahdelle, jos sellaisenaan syö. Kh hyvin sai tästä iltapalan sekä seuraavan päivän ruoantekoruoan :)

200 g katkarapuja
2 sipulia
2-3 tomaattia
(oliiveja)
200 g fetaa (salaattijuustoa)
valkosipulia
mustapippuria
(suolaa)
(yrttejä)

Paistaminen 200 asteessa noin 20 minuuttia.



Laita katkaravut jäisenä uuninkestävän kulhon/vuoan pohjalle. (Kuvan vuoka 27x18cm.)



Viipaloi tomaatit ja sipulit.





Lado katkarapujen päälle kerroksittain sipuli- ja tomaattiviipaleita.



Lisää mausteeksi valkosipulia, mustapippuria, suolaa ja halutessasi yrttejä.



Viipaloi feta ja laita siivuina vuoan päälle.





Paista 200 asteessa n. 20 minuuttia.



----

Ostoslista:

Rainbow keskikokoiset katkaravut - 2,09 € / 180 g
sipuli - 1,39 € / kg
tomaatti - 0,86 € / 4 kpl
Arla Apetina salaattijuustopala - 2,05 €
valkosipuli - 1,15 € / 100 g
mustapippurirouhe - 2,54 € / 70 g


Yhteishinta: 5,40 €

Tonnikalapannari



Tai koostumukseltaan ehkä enemmän leipä. Tai piirakka. Tai aineksiltaan uunimunakas :D Alkuperäinen resepti on karppaus.infon Aurajuusto-tonnikalapannari, joten ehkä tää karppaajalle pannaristakin menee. Mutta hyvää tää silti on, nimestä riippumatta :) Luokittelin kuitenkin itse tämän piirakaksi (kuten aiemmankin suolaisen pannarini), koska tää näppärästi senkin tunnisteen alle menee.

Alkuperäinen resepti tarjoaa tämän neljälle, mutta jos tätä ei nyt ihan päivän ainoana ruokana syö niin hyvä kerta-annos meillä tuli ainakin kuudelle :)

8 kananmunaa
1 dl leseitä/siemeniä (mitä kaapista sattuu löytymään!)
2 rkl sulatettua voita tai öljyä
1 pss (n. 3 dl) juustoraastetta
2 prk tonnikalaa paloina (öljyssä tai vedessä)
1 pkt Aura -juustoa tai fetaa
(suolaa)
mustapippuria
cayannepippuria
(chilimaustetta/-kastiketta)

Paistaminen 200 asteessa n. 30 minuuttia.



Riko kananmunat kulhoon ja vatkaa niiden rakenne rikki.





Raasta juusto.



Valuta tonnikaloista osa nesteestä pois. Lisää kananmuniin kaikki muut aineet (myös mausteet) paitsi Aurajuusto. Sekoita hieman, mutta älä vatkaa tonnikalaa täysin muusiksi.



Kaada seos uunipellille ja ripottele päälle murennettu Aurajuusto.



Paista 200 asteessa n. 30 minuuttia tai kunnes pannari/piirakka on päältä kauniin ruskea.



Leikkaa haluamasi kokoisiksi paloiksi.



----

Ostoslista:

Rainbow isot kananmunat - 2,15 € / 15 kpl
Myllyn Paras kuitupitoinen kauralese - 1,58 € / 650 g
Sunnuntai juokseva rypsiöljy valmiste - 1,96 € / 500 ml
Valio Oltermanni kermajuusto - 5,99 € / kg
Rainbow vaaleaa tonnikalaa paloina öljyssä - 1,29 € x2
Valio Aura -sinihomejuusto - 2,39 €
mustapippurirouhe - 2,54 € / 70 g
cayannepippurijauhe - 0,85 € / 22 g


Yhteishinta: 7,40 €

27.10.2010

Piimäjuoma, 2 versiota



No kun sitä piimää pitäis aina juoda se litra. Meillä mä olen ainoa, joka piimää juo ja aina ajoittain sitä tekee mieli. Yleensä tuleekin leivottua jotain piimäkakkua, mutta ei niitäkään aina jaksais. Nyt ovelana kettuna keksinkin sitten taas tavan saada piimä uppoamaan tuolle miehellekin B)

Ensimmäinen ei kovin kummoinen ollut. Mutta jälkimmäinen oli mun makuuni tosi hyvää eikä maistunut piimälle lainkaan! Itse käytin piimän kanssa appelsiini-mangomehua ja mango-Pilttiä ja juoma maistuikin lähinnä mangolle ja hieman happamalle :)

Ensimmäinen löytyi googlettamalla jostain, toinen sovellettu mehu-jogurttijuomasta. Molemmista pieni lasillinen kahdelle.

1. versio

2 dl piimää
2 dl marja-/hedelmäkeittoa
(leseitä, hiutaleita, jotain)



Mittaa lasiin (tai kulhoon, jos teet useamman annoksen kerralla) ja sekoita hyvin. Nauti kylmänä.




2. versio

2 dl piimää
2 dl täysmehua (esim. appelsiini-mango tai Valion 5 hedelmän nektari)
1 prk (125 g) hedelmäsosetta (esim. mango, persikka-banaani)



Kippoon ja sekaisin!



----

Ostoslista:

Valio Gefilus piimä - 1,29 € / litra
Valio mansikkakeitto - 1,90 € / litra
Marli Vital appelsiini-mango - 1,29 € / litra
Piltti mangoa - 0,33 €


Yhteishinta: 0,60 € / 0,80 €

25.10.2010

Mangonmakuinen broilerikastike



Ruokaa ruokablogiin! Vaadimme.

Hävettävän vähän varsinaisia ruokaruokia tulee blogiin lopulta laitettua. Uusia leivontajuttuja vaan on niin paljon helpompi kokeilla ja niihin löytyisi ideoita loputtomasti! Etenkin itse olen melko nirso, tai ruokarajoitteinen, niin uusien ruokien löytäminen on välillä jopa vaikeaa. Ja kun tahdon pitää kiinni lupauksestani olla laittamatta tänne ruokia, joista en itse ole pitänyt niin tietenkään kaikki ruokakokeilut eivät edes blogiin asti päädy. Luonnollisestikin paljon tulee tehtyä myös vanhoja tuttuja ruokia. Kuten todettua, uusia leivontajuttuja on aina helpompi kokeilla.

Mutta! Jos itse asiaan halutaan päästä niin kehunpa tätä kastiketta melkoisen makoisaksi! Melko mietohan tämä on kaikilta mauiltaan, mutta toisaalta se on ihan mukavaakin niin maut eivät peitä toisiaan. Miedosti maistuu mangoltakin, mutta tähän voisi hyvin vaikka pilkkoa vähän säilykemangoa paloinakin sekaan.

Mä en yleensä osta noita Atrian marinoituja broilerisoseita (anteeksi vaan), mutta Kh:lla aina välillä tarttuu kaupasta matkaan jotain listan ulkopuoleltakin ja tällä kertaa piti googlettaa reseptejä (miedosti) pippurimarinoidulle kanalle. Sopiva resepti löytyikin Makunautintoja Mimmin keittiöstä -blogista, joten kiitos sinne! Alun epäluuloisuuteni jälkeen tää osui mun yksinkertaiseen makuuni just hyvin :D Vielä kun broileri olis paremman laatuista... Tätä tehdään meillä taatusti jatkossakin :)

Todella helppo ja nopea kastike! Kastike valmistuu sillä välin, kun riisi kypsyy :) Lisukkeena tuossa ruokakuvassa kanaliemikuutiolla maustettu riisi sekä jääsalaatti+paprika+salaattijuustokuutio ja mulle tuli sellainen olo, että noi salaattijuustokuutiot olis voineet olla kivat lisättynä tuonne kastikkeenkin sekaan samaan aikaan mangososeen kanssa.

Itse en yleensä jaksa kastikkeita suurustaa, joten tästäkin jättäisin laiskana päivänä veden ja Maizenan kokonaan pois.

400 g pippurimaroinoituja broilerin fileesuikaleita
1 dl vettä
2 dl ruokakermaa
2-3 rkl vaaleaa Maizena -suurustetta
1 prk (125 g) mangososetta
(suolaa)



Ruskista broilerisuikaleet pannulla.



Lisää vesi ja kerma, hauduta n. 10 minuuttia.



Suurusta kastike.



Lisää mangosose ja kuumenna vielä hetki. (Tarkista maku ja lisää halutessasi suolaa.)



Tarjoa esim. riisin tai pastan kanssa.

----

Ostoslista:

Atria pehmeän pippurinen broilerin fileesuikale - 3,20 €
Valio ruokakerma - 0,85 €
Maizena vaalea suuruste - 2,00 € / 250 g
Piltti mangoa - 0,33 €


Yhteishinta: 4,40 €

24.10.2010

Punajuuri-suklaakakku



Kuulosti niin hauskalta yhdistelmältä, että oli pakko kokeilla! :D Itse törmäsin tähän ensimmäisen kerran Kirsin keittiössä -blogissa, alkuperäinen resepti Maku.fi. Tästä riittää 12 annosta.

Ihan hyväähän tää oli, vaikkakaan ei parasta mahdollista enkä punajuurtakaan tästä lopulta juuri erottanut. Kaikki suklaakuorrutteinen saa kuitenkin mun kannatukseni B)

Eikä mitään etikkasäilöttyjä punajuuria tähän sitten! Eikä muutenkaan maustettuja. Muuten tuskin on väliä onko punajuuri raaka vai kypsä (eikö niitä tyhjiö-/vakuumipakattuina kypsiäkin saa?). Mutta jos et tiedä, miltä punajuuri näyttää (kuten mm. armas mieheni mulle kaupasta soitteli), ei ehkä kannata tähänkään lähteä. Tai no, ei tääkään lopulta vaikea tehdä ole - katso kuvat ja kyllä siellä hyllyn reunassa sitten lukee "punajuuri" punajuurien kohdalla :D

Mutta miten sä puhelimessakaan selität, miltä punajuuri näyttää, jos toinen sitä tosissaan kysyy? No, semmoinen tumman violetti ja juureksen näköinen?

200 g tummaa suklaata
3 kananmunaa
1,5 dl sokeria
1 dl fariinisokeria
1,5 dl vehnäjauhoja
1 dl mantelijauhetta
2 tl leivinjauhetta
1 dl juoksevaa margariinia (tai 100 g sulatettuna)
2 punajuurta

Kuorrutus:
150 g tummaa suklaata
1,5 dl tomusokeria
1 prk (125 g) smetanaa
(0,5 dl mantelirouhetta)

Paistaminen 175 asteessa n. 45 minuuttia.



Peitä irtopohjavuoan (oma vuokani 24cm) pohja leivinpaperilla.



Kuori ja raasta punajuuret hienoksi raasteeksi.



Sulata 200 grammaa suklaata mikrossa tai vesihauteessa.





Vaahdota huoneenlämpöiset kananmunat (3 kpl) ja sokerit (1,5 dl sokeria ja 1 dl fariinisokeria) kuohkeaksi vaahdoksi.





Sekoita keskenään 1,5 dl jauhoja, 1 dl mantelijauhetta ja 2 tl leivinjauhetta.



Lisää munavaahtoon jauhoseos, 1 dl juoksevaa/sulaa margariinia, vähän jäähtynyt sulatettu suklaa ja hyvin hienoksi raastetut punajuuret.







Sekoita taikina tasaiseksi.



Kaada taikina irtopohjavuokaan (Ø 26 cm).



Paista kakkua 175-asteisessa uunissa noin 45 minuuttia.



Jäähdytä kakku.



Sulata kuorrutuksen suklaa.



Sekoita mukaan siivilöity tomusokeri (1,5 dl) ja smetana.





Levitä kuorrutus jäähtyneelle kakulle (ja koristele mantelirouheella).



Tarjoa kakku mieluiten huoneenlämpöisenä.



----

Ostoslista:

Fazer tumma suklaa - 1,77 € x2
Rainbow kananmuna - 1,45 € / 10 kpl
Rainbow kidesokeri - 0,79 € / kg
Dan Sukker fariinisokeri - 1,39 € / 500 g
Sunnuntai erikoisvehnäjauho - 1,25 € / 2 kg
Meira mantelijauhe - 1,75 € / 80 g
X-tra leivinjauhe - 1,03 € / 225 g
Sunnuntai juokseva rypsiöljyvalmiste - 1,96 € / 500 ml
punajuuri - 0,38 €
Dan Sukker tomusokeri - 1,20 € / 500 g
Valio smetana - 1,39 €


Yhteishinta: 7,20 €