12.10.2010

Valkosuklaa-vadelmamuffinssit



Kiitos loistavasta reseptistä ankvalle! Olin vakaasti sitä mieltä, että en vadelmamuffinsseista tykkää, mutta tällä reseptillä teen taatusti toistekin! Eli kannatti kokeilla.

Ainoastaan mun vadelmani pääsivät sulamaan ennen kuin muistin ne käyttää, joten muffinsseista tuli epämääräisen vaaleanpunaisia, mutta eipä se syödessäkään haitannut :D Tuossa viikonloppuna pelattiin taas lautapelejä meillä oikein pitkän kaavan mukaan kaksipäiväisesti ja hyvin nämä vieraillekin maittoivat. Oli niin hyviä, että meinasin unohtaa kuvankin ottaa valmiista muffinssista!

Itse tuplasin alkuperäisen reseptin, joten tällä alla olevalla tulee 12 isoa tai 24 pientä muffinssia. Itse tosin näköjään vähän pihistelin taikinan kanssa ja sain pieniä muffinsseja lopulta 30.

4 kananmunaa
2 dl sokeria
2 dl kermaviiliä
200 g margariinia
5 dl vehnäjauhoja
4 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
200 g valkosuklaata
200g (1 pss) jäisiä vadelmia

Paistaminen 200 asteessa n. 15 minuuttia.





Rouhi 200 grammaa valkosuklaata.



Sulata 200 g margariinia.



Sekoita huolellisesti (jotta leivinjauhe sekoittuu tasaisesti) keskenään 5 dl vehnäjauhoja, 4 tl leivinjauhetta ja 2 tl vaniljasokeria.



Sekoita kananmunat ja sokeri toisessa kulhossa puuhaarukalla.





Sekoita sula margariini sekä 2 dl kermaviiliä kananmuniin.



Lisää jauhot, rouhittu suklaa ja jäiset vadelmat. Sekoita tasaiseksi.





Jaa taikina muffinssivuokiin. (Silikonisesta muffinssivuoasta huolimatta käytin myös paperivuokia.)





Paista 200 asteessa n. 15 minuuttia.



----

Ostoslista:

Rainbow kananmunat - 1,45 € / 10 kpl
Rainbow kidesokeri - 0,79 € / kg
Valio kermaviili - 0,70 €
Sunnuntai leivontamargariini - 1,48 € / 500 g
Sunnuntai erikoisvehnäjauho - 1,25 € / 2 kg
X-tra leivinjauhe - 1,03 € / 225 g
Dan Sukker vaniljasokeri - 1,75 € / 170 g
Panda valkoinen suklaa - 1,05 € / 130 g x2
Rainbow vadelmat - 1,35 €

(Bruno muffinivuoka - 1,39 € / 100 kpl)


Yhteishinta: 5,30 € / 12-24 kpl

Yksin kotona, osa 1

Noin niin kuin periaatteessa pitäisi revitellä oikein kunnolla ja herkutella rauhassa, kun kerrankin on yksin kotona ja saa syödä just sitä, mitä tekee mieli. Käytännössä menee kuitenkin niin, että itselleen ei viitsi kokata ja itsekseen tulee syötyä vähän mitä sattuu.

"Yksin kotona" -otsikolla häpeilemättä esittelen viehättäviä sotkuja, joiden leikin olevan ruokaa silloin, kun kukaan muu ei ole näkemässä :D Yllättäen monet näistä ovat jopa oikeasti syötäväksi kelpaavia. Vielä en tiedä, mitä tähän kategoriaan kertyy, sillä joudun harvoin ruokkimaan vain itseni ja usein silloinkin keskityn syömään lähinnä leipää. Kieltämättä moni muukin näistä tässä blogissa julkaistuista resepteistä täyttää määritelmän "epämääräinen sotku", mutta ei se aina ole niin turhan tarkkaa. Samoin näitä yksin tekemiäni ruokia voi tarjota kaikille, joille vaan maittaa :D

Kotihuora oli juuri viikon Hollannissa lukkoharrastuksensa tiimoilta ja mä sain viikon viihtyä omassa seurassani. Mies kotiutuu jo tämän päivän aikana, mutta tässä vielä esimerkkejä siitä, mitä sinne omalle lautaselle lopulta päätyikään.


Ensimmäisen päivän herkkulautanen. Hyvin piti nälän! Salaattijuustokuutioita, minisuolakurkkuja, eineslihapullia, leipäjuustoa ja kurkkua.



Curry- ja paprikajauheella maustettua broilerin rintafilettä. Kypsien fileiden annettiin muhia vielä paistinpannulla ruokakermassa (2 dl) ja tarjoiltiin keitetyn, suolalla maustetun parsa- ja kukkakaalin kanssa. Tätä voin tehdä toistekin, vaikka en olisi yksin kotonakaan! Aikas hyvää nimittäin.




Peruna-sipulisekoitus suolalla ja mustapippurilla maustettuna, kermaa käytin tuplamäärän eli 4 desiä. Paistoaikaa en enää muista, mutta ohje löytyy usein peruna-sipulisekoituspussin takaa. Lisänä taco-maustettua jauhelihaa ja säilykepunajuuria. Peruna-sipulisekoitus näin laitettuna maittaa mulle aina! Lisukkeet oli vähän ankeat :P




Mä en yhtään tiedä, miten nää päätyi mun lautaselleni yhtä aikaa, vähän hämmentävä yhdistelmä. Perunaa, pekonia, pannulla paistettuja herkkusieniä sekä tartarkastikkeen tapainen kermaviilikastike/-lisuke ilman sitruunaa, sinappia ja ranskankermaa. Herkkusienet oli ihan vaan tölkistä ja pannulle sekaan tuikkasin valkosipulia, soijakastiketta ja makeaa chilikastiketta.



----

Ostoslista:

Felix Special minikurkku - 2,67 € / 190/340g
HK lihapyörykät - 0,89 € / 360 g
Erätuli hiillos juustoleipä - 3,69 € / 450 g
Arla Apetina Classic - 1,39 € / 200 g
kurkku - 1,49 € / 0,516 kg

Familia broilerin minuuttileike rintafileestä - 4,69 € / 500 g
curryjauhe - 1,19 € / 37 g
paprikajauhe - 2,18 / 75 g
Valio ruokakerma - 0,85 €
Apetit parsakaalia - 1,39 € / 200 g
Apetit kukkakaalia - 0,91 € / 200 g

Apetit peruna-sipulisekoitus - 0,81 € / 500 g
mustapippurirouhe - 2,54 € / 70 g
Valio ruokakerma - 0,85 € x2
nauta-sika jauheliha - 3,49 € / 0,812 kg
Old El Paso Taco Mix - 1,10 €
Saarioinen kokonaisia punajuuria - 2,69 € / 850/560g

Valio kermaviili - 0,70 €
Arla Ingman raejuusto - 1,19 €
maustekurkku - 1,70 € / 4 kpl
sipulipussi - 1,39 € / kg
Rainbow herkkusienet - 0,99 € / 230/390g
Kikkoman soijakastike - 2,89 € / 150 ml
Spice Up! makea chilikastike - 1,96 € / 200 ml
valkosipuli - 1,15 € / 100 g
perunapussi - 1,29 € / 2 kg
HK Amerikan pekoni - 1,85 € / 170 g

11.10.2010

Kanavuoka



Vähän erilaisessa muodossa kanavuokaa välillä. Reseptin nappasin taas samalta tytöltä, jolta olen reseptejä ennenkin saanut :D Ihastuin heti! Kuvassa kanavuokaa kera riisin sekä hedelmäisen sinihomejuustosalaatin. Vuoasta riittänee 4-5 annosta.

4 kpl (n. 500 g) broilerin rintafilettä
curryjauhetta
paprikajauhetta
2 pientä maustekurkkua
1 sipuli
25 g voita
1 tlk herkkusieniä
3 dl kuohukermaa
(suolaa)
valkopippuria

Ohraa tai riisiä

Paistaminen 200 asteessa n. 30-45 minuuttia.



Mausta broilerin rintafileet currylla ja paprikajauheella. Paista molemmin puolin kypsäksi.



Pilko sipuli ja laita sekä sipuli että nokare voita mikronkestävään astiaan.



Kypsennä sipulia voin kanssa mikrossa ½-teholla 5 minuuttia.



Pilko maustekurkut pieniksi kuutioiksi.



Valuta herkkusienistä neste pois.



Voitele uunivuoka.



Revi kypsä kana paloiksi.



Kippaa kaikki ainekset vuokaan.



Lisää kerma sekä halutessasi ripaus suolaa ja valkopippuria. (Sekoita kaikki ainekset keskenään.)



Paista 200 asteisessa uunissa, kunnes kerma on hyytynyt. (Ei aavistustakaan mitä tää tarkoittaa, kun mun omat kermani aina vaan vetistyy uunissa entisestään xD Arvioitu paistoaika 30-40 minuuttia eikä haitannut, vaikka tunninkin paistoin.)



Tarjoa keitetyn riisin tai ohran kanssa.

----

Familia broilerin minuuttileike rintafileestä - 4,69 € / 500 g
curryjauhe - 1,19 € / 37 g
paprikajauhe - 2,18 / 75 g
maustekurkku (irtona tynnyristä) - 1,34 € / 3 kpl
sipulipussi - 1,39 € / kg
Valio voi - 1,49 € / 500 g
Rainbow herkkusienet - 0,75 €
Arla Ingman kuohukerma - 0,99 € x2
valkopippurijauhe - 1,52 € / 38 g


Yhteishinta: 8 €

6.10.2010

Hedelmäinen sinihomejuustosalaatti



Ihana ja perushelppo salaatti tarttui mukaan Sopankeittäjän Varsinainen sekametelisoppa -blogia selaillessani. Tältä henkilöltä olen ennenkin katalasti lainannut useitakin reseptejä tänne blogiin ja osaksi pysyvää ruokalistaamme :) Määrät taas oman maun mukaan, mutta näillä määrillä itse tein. Tarjoiluastiana Ikean syvä lautanen (24cm) ja annoksesta riitti lisukesalaatiksi neljälle.

1 ruukku/pss (kahta erilaista vihreää) salaattia
70 g Aura -sinihomejuustoa
1 säilykepersikka
50 g tummia viinirypäleitä
1 päärynä
0,5 dl (n. 25 g) pinjansiemeniä



Paahda pinjansiemenet (tai lisää ne salaattiin sellaisenaan).



Pilko hedelmät.



Huuhtele salaatit ja pilko ne tarjoiluastiaan.



Lisää murennettu Aurajuusto, hedelmät ja pinjansiemenet.



----

Ostoslista:

jääsalaatti - 0,59 €
Valio Aura sinihomejuusto - 2,39 €
Del Monte persikanpuolikkaita - 1,34 € / 415g/235g
rypälerasia, tumma, siemenetön - 1,99 € / 500 g
päärynä - 1,34 € / 3kpl/0,596kg
Parrots pinjansiemeniä - 2,10 € / 50 g


Yhteishinta: 3,5 €

Tomaatti-mozzarellapiirakka



Enpä olisi ikinä uskonut, miten sujuvasti tuo mieskin kasvispiirakoita syö kun vaan tekee ja eteen kantaa! :D Nykyään ei tule edes ennakkonurinaa, joten kai tuo on viimeinkin oppinut, että a) kasvisruoka voi olla hyvääkin ja b) mä en tee pahaa ruokaa ;)

Mä tosin olin paha ja sorruin taas pakastepohjaan. Se vaan on niin helppoa. Eihän toki piirakkapohja vaikea ole tehdä itsekään, mutta ötökkäongelman takia meillä ei kauheasti voi jauhoja kaapeissa säilyttää niin en niitä tähänkään ostanut. Jos joku kokkiguru tahtoo tehdä itse alusta asti niin esimerkiksi yksi versio piirakkapohjasta löytyy Luumukan blogista, jota selailemalla sain innoituksen tämänkin piirakan leipaista :)

1 (400 g) valmis piirakkapohja

2-3 tomaattia
1 pkt (175-200 g) mozzarellajuustoa
3 rkl (n. 50 g) vihreää tai punaista pestoa
(2 rkl tuoretta basilikaa)
2 dl ruokakermaa
2 munaa

Kypsentäminen uunissa 200 asteessa 10 + 20 minuuttia.



Painele sulanut piirakkapohja piirakkavuoan pohjalle ja reunoille (kuvan vuoka 26cm).





Paista pohjaa 200 asteessa 10 minuuttia.



Viipaloi sillä välin tomaatit ja mozzarella.



Pilko/revi basilika silpuksi.



Kaada kulhoon 2 kananmunaa, 2 dl kermaa ja 3 rkl (tai oman maun mukaan!) pestoa. Sekoita keskenään.





Asettele tomaatti- ja mozzarellaviipaleet vuokaan.



Ripottele päälle basilikasilppu. Kaada kermaseos täytteiden päälle.





Paista 200 asteessa 20 minuuttia, kunnes täyte on hyytynyt.



----

Ostoslista:

Sunnuntai piirakkataikina - 2,15 €
tomaatti - 0,92 € / 3 kpl
Juustoportti mozzarella 17 % viipaloitu - 2,19 €
Rainbow Pesto Genovese - 1,71 € / 190 g
(basilika - 1,53 €)
Valio ruokakerma - 0,85 €
Rainbow kananmunat - 1,45 € / 10 kpl


Yhteishinta: 6,80 €

3.10.2010

Perinteinen piimäkakku



Todella helppo! Paljon tätä helpommaksi ei voi kakun leipominen enää muuttua :D

Resepti on jostakin mun äitini vanhasta vihkosesta, joita hän on joskus 50-luvulla koulussa käsin kirjoitellut ja koonnut. Nyt oli jo aika siirtää tämä kakkuresepti blogiin asti, sillä mä olen nyt viiden vuoden aikana onnistunut tämän hukkaamaan jo ainakin kolmesti :D Nyt taas kerran tämän itselleni kopioin (ei googletetut ohjeet ole sama asia!) ja jospa tämä nyt viimein pysyisi tallessakin.

KH puolestaan on antanut tälle nimeksi "piparikakku" ja kyllähän tämä siirapin ja neilikan ansiosta hieman jouluiselle maistuu. Kuivakakuksi tämä ei myöskään ole lainkaan kuiva vaan aivan ihanan pehmoista. Mä en kahvikakkuja juuri muuten harrasta, mutta tämä kyllä yleensä häviää aivan viimeiseen palaan ihan meidän kahdenkin syödessä.

Neilikan määrä on reseptissä 0,5-1 tl siksi, että alkuperäisessä ohjeessa oli vain 0,5 tl neilikkaa, mikä oli mun makuuni melko vähän. Lisäsin siis neilikan määrää ja jätin rusinat pois. Tämä kakku on mitoitettu pieneen (1 litra) reikävuokaan.

1,5 dl piimää
1 dl siirappia
1 dl sokeria
0,5-1 tl neilikkaa
1 tl ruokasoodaa
(1,5 dl rusinoita)
100 g voita tai margariinia
3 dl vehnäjauhoja

Paistaminen 175 asteessa n. 30-40 minuuttia.



Voitele ja jauhota kakkuvuoka.



Sulata margariini.





Mittaa kaikki ainekset kulhoon ja sekoita puulastalla huolellisesti keskenään.





Kaada taikina pieneen (1 litra) kakkuvuokaan.



Paista 175 asteessa n. 40 minuuttia. Kokeile kakun kypsyyttä esim. cocktail- tai hammastikulla - kakku on valmis, kun tikkuun ei enää tartu taikinaa.





Kumoa kakku leivinpaperille, jolle on ripoteltu sokeria. (Tai kumoa kakku suoraan tarjoilulautaselle, mikäli et halua kakulle sokeroitua pohjaa.)





----

Ostoslista:

Valio Gefilus piimä - 1,29 € / litra
Dan Sukker tumma siirappi - 2,09 € / kg
Rainbow kidesokeri - 0,79 € / kg
neilikka - 1,75 € / 34 g
ruokasooda - 0,73 € / 125 g
Sunnuntai leivontamargariini - 1,48 € / 500 g
Sunnuntai erikoisvehnäjauho - 1,25 € / 2 kg


Yhteishinta: 1 €