23.6.2012

Valkosuklaajuustokakku



Tämän kakun tein jo ennen juhannusta, mutta kun vähän samannäköisellä kakulla fiilisteltiin eilenkin niin nyt pitää saada kesäfiilistä blogiinkin! Tein kakusta melko jämäkän, jotta sen päälle uskalsi heitellä mansikoita reilulla kädellä :D Kakusta tosiaan tulee tuolla sokerimäärällä melkoisen makea, joten raikkaat marjat sopivat tähän ihanasti.

200 g digestive-keksejä
75 g voita tai margariinia

5 liivatelehteä
2 dl vispikermaa
3 dl turkkilaista (tai muuta paksua) jogurttia
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
130 g valkosuklaata
2 rkl sitruunamehua

tuoreita mansikoita (tai muita marjoja)



Laita liivatteet kylmään veteen likoamaan.



Murskaa keksit ja sulata voi, sekoita hyvin keskenään. Painele keksiseos leivinpaperilla peitetyn irtopohjavuoan pohjalle. (Kuvan vuoka 22 cm.)





Sulata suklaa.



Vatkaa kerma kuohkeaksi vaahdoksi.



Vatkaa toisessa kulhossa keskenään jogurtti, sokerit sekä sitruunamehu.



Vatkaa joukkoon sula suklaa.



Sulata liivatteet joko mukissa mikrossa tai pieneen tilkkaan (2 rkl) vettä hellalla kattilassa. Kaada hieman jäähtynyt liivateneste juustomassaan ohuena nauhana koko ajan sekoittaen.



Lisää kermavaahto ja sekoita juustomassan joukkoon.





Kaada täyte vuokaan keksipohjan päälle ja tasoita pinta. Anna hyytyä jääkaapissa vähintään 4 tuntia tai mielellään yön yli.





Irrota kakku vuoastaan ja koristele esim. tuoreilla mansikoilla ja mintunlehdillä.

6 kommenttia:

  1. Saako toimia taas liivatteettomien kakkujen reseptejä :D

    VastaaPoista
  2. Päh, toivoa tarkoitin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa toivoa! :D Ideat alkaa vaan olla vähän vähissä hyydytettävien kakkujen osalta, kun suklaa ja kondensoitu maito ovat jo hyydyttäjinä kokeiltu enkä agaragareilla ja vegegeleillä jaksa alkaa läträämään. Mutta paistettavia juustokakkuja on luvassa lähiaikoina useampikin! ;)

      Poista
  3. Hyvältä näyttää ja varmaan maistuukin, mutta mikä kakusta tekee juustokakun? Tuntuu nämä juustottomat juustokakut olevan jotain suomalaista hömpötystä kun maailmalla on tärkeää, että se pääaines on itse sitä juustoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, tosiaan. Kovin montaa jogurttikakkua en olekaan tehnyt, joten en tullut asiaa ajatelleeksikaan, koska aiemmin jonkin verran käyttämäni maitorahkahan kyllä luokittuu valmistustapansa puolesta tuorejuustoihin. Mutta Suomessa tosiaan kaikki hyydykekakut taitaa kulkea juustokakun nimellä eikä se mielestäni haittaakaan, sillä se kuitenkin melko hyvin antaa mielikuvan siitä, millainen kakku on kyseessä. Esimerkiksi "jogurttikakku"-nimellä taitaa löytyä ainoastaan kuivakakkuja.

      Poista
  4. Kolme viikkoa uudessa työssään (kerhonohjaus) ollut allekirjoittanut kiittää coocie popsien selkeästä ohjeesta, sivusi on linkitetty omassa blogissani ja varmasti käytän ohjeitasi hyväksi jatkossakin, eli suuret kiitokset! Hintatietoja toivon, että jaksaisit kirjoitella vielä, jossain vaiheessa helpottaa huomattavasti omaa kerhosuunnittelua kun tietää minkä verran yhdistyksen kassasta lähtee rahaa lasten kanssa ruokaa tehdessä =D

    VastaaPoista