1.2.2012

Suklainen Puoloffee



Mulla on pakastimessa muutama litra itsepoimittuja puolukoita (älkää luulkokaan, että minä niitä poiminut olisin!), joista pitäisi kehittää jotain herkkua. Itse vaan en ole puolukoiden ystävä yhtään, joten olenkin ovelasti väijynyt tilaisuutta päästä leipomaan vieraille ;D

Puolukoita ajatellessani heti ensimmäisenä tuli tietenkin mieleeni Puoloffee eli jälleen yksi versio Banoffeesta. Seuraavaksi muistin Kotona tehtyä -blogissa näkemäni suklaakinuskisen marjakakkusen, joka houkutteli itseäni vieläkin enemmän! Oma 15 cm:n vuokani vaan on niin matala, etten haaveillutkaan siihen kakkua yrittäväni mahduttaa. Ja suklaakinuskin tuplaamisen ajatteleminenkin herätti makeaähkyn. Niinpä päädyinkin lopulta tekemään tavallisen Puoloffeen, jonka kinuskin sekaan sulatin suklaan :)

Vähän tuon suklaan sekoittaminen kondensoidusta maidosta tehtyyn kinuskiin epäilytti, sillä itse olen aiemmin tehnyt fudgea aivan samalla tavalla. Arvelin kuitenkin suklaan määrän olevan niin vähäinen, ettei se kinuskia jähmetä. Vaan aivan jähmeäähän siitä lopulta sitten tuli, vaikka en kinuskiakaan edes kovin paksuksi keitellyt :P Maku oli kuitenkin loistava eikä koostumuskaan liian kova ollut.

Ainoastaan puolukoita olis vieraan mielestä saanut olla enemmänkin :D Ja tuumailtiin, että puolukat olisivat saattaneet olla parempia keksin ja kinuskin välissä kuin tuolla kerman seassa. Kermaahan tuossa Helin marjakakkusessa ei ollut lainkaan, mutta itse isompaa vuokaa käyttäessäni halusin sillä kermalla vähän korkeutta leivonnaiseeni :)

Pohja:

300 g suklaa-Digestivejä
100 g voita

Täyte:

1 prk (397 g) kondensoitua maitoa (sokeroitu maitotiiviste)
75 g tummaa suklaata
2,5 dl puolukoita
2 dl vispikermaa
2 tl vaniljasokeria

Pinnalle:

0,5 dl puolukoita
rouhittua suklaata



Jauha keksit hienoksi ja sekoita joukkoon sulatettu voi.





Painele keksiseos irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille. Laita jääkaappiin kovettumaan. (Kuvan vuoka 18 cm.)





Kaada maitotiiviste pinnoitettuun kattilaan ja keittele hiljalleen kinuskiksi. Sulata sekaan tumma suklaa. (Mulla ei kunnon kattilaa ollut, joten mikrotin kinuskin - ohjeet siihen löytyy tuolta Banoffeesta.)







Ota keksipohja jääkaapista ja levitä pohjalle marjat. Kaada päälle hieman jäähtynyt suklaakinuski ja tasoita pinta. (Itse laitoin kinuskin pohjalle ja jäiset puolukat siihen päälle, kun en jaksanut kinuskia jäähdyttää. Jäähdyttäminen on hyvä tehdä ennen kerman lisäämistä, jotta kermavaahto ei juoksetu.)





Vatkaa vaniljasokerilla maustettu kerma vaahdoksi ja levitä Puoloffeen pinnalle.



Nosta hyvin suojattuna pariksi tunniksi jääkaappiin jähmettymään. (Itse tein Puoloffeeni jo edellisenä iltana koristeluja vaille valmiiksi.)



Koristele ennen tarjoilua lopuilla puolukoilla ja suklaarouheella. (Vetelin tähän hieman suklaata suoraan levystä juustohöylällä.)



----

Ostoslista:

McVitiés suklaa-Digestive - 1,89 € ( 300 g
Valio voi - 2,55 € / 500 g

Markomilk makeutettu kondensoitu maito - 1,99 € / 397 g
Fazer tumma suklaa - 2,39 € / 200 g
puolukat omasta pakastimesta - 0 €
Valio vispikerma - 1,53 € / 2 dl
à la Meira vaniljasokeri - 1,81 € / 85 g


Yhteishinta: 6,80 €

20 kommenttia:

  1. Voi kuola, mä taidan kurvata teille kyläilemään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa vaan, puolukoita löytyy pakastimesta edelleen ;D

      Poista
  2. näyttääpä hyvältä! :) muutenkin tykkään tavastasi laittaa ohjeita, helppoa itse tehdä ohjeistasi ja hyvää on tullut!

    Pystyykö kondensoitua maitoa korvaamaan millään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi mukavaa kuulla! :)

      Kyllähän kondensoidun maidon tilalle voi itse keitellä tavallisen paksun kinuskin :) Mutta kondensoidusta maidosta keitelty on tässä erityisen herkullista, joten suosittelen sitä kyllä, etenkin jos suklaata lisää.

      Poista
  3. Menee kyllä kokeiluun :) Näyttää ja vaikuttaa tosi hyvältä

    VastaaPoista
  4. *droooooooooool* ihan mielettömän näköinen! wautsi, on varmaan hyvää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä vähintään yhtä hyvää kuin miltä näyttääkin ;D

      Poista
  5. Kuolaan ja katselen kuvia, kun olin liian laiska käydäkseni ostamassa tänään suklaata. No kuvat ei lihota. :D

    t.Paula

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvat ei lihota, mutta mua ne ainakin viettelee katalasti aina uusiin houkutuksiin! :D Meillä kun mies käy aina kaupassa niin mun ei tarvitse kuin kirjoittaa ostoslista xD

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Puolukka tosiaan supermakeaa kaverikseen haluaa :D

      Poista
  7. Kiitos ohjeesta ja ideasta! Tämä viikonlopun kahvipöytään ehdottomasti :)

    VastaaPoista
  8. Herkullisen näköinen ja kuuloinen, ihana! Mä tunnustaudun puolukoiden ystäväksi. Monta sangollista saatiin syksyllä pakastimeen. Mutta onneksi mies poimi ne. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suklaa yhdistettynä kondensoituun maitoon on kyllä jotain ihanaa, puolukoillakin ^_^ Meille puolukat ja muut marjat on katalasti tuotu äidin pakastimesta :D

      Poista
  9. Tämä oli hyvää! Siskon mielestä laitoin liikaa puolukoita (4dl), mutta muiden mielestä oli just hyvä makean ja kirpeän sekoitus. Mä vaan sain siitä kinuskiosasta ihan kamalan jämäkkää, mitähän tein väärin? Hyvää oli, mutta leikkaaminen aika tuskaista (=puolukat, kinuski ja kermavaahto lähti omana osana ja sitten erikseen piti ottaa pohja). Eli ehkä puolukat kantsisi kuitenkin laittaa kinuskin ja kermavaahdon väliin niin leipomus pysyy kasassa? Tähän varmaan kyllä vaikutti sekin, että tosiaan laitoin puolukoita selvästi enemmän..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suklaahan tosiaan kondensoidusta maidosta keitetyn kinuskin tehokkaasti jähmettää, joten kovin jämäkäksi kinuskia ei kannata keittää, kun se jähmettyy vielä lisää suklaata lisäämällä sekä jäähtyessään muutenkin :) Leikattavan jämäkkää munkin suklaakinuskini oli eikä lainkaan yhtä herkullisen juoksevaa, kuin alkuperäisen reseptin marjakakkusessa. Mutta mun Puoloffeeni pysyi kyllä hyvin kasassa kummallakin tavalla koottuna, joten suurempi määrä puolukoita tosiaan todennäköisesti muodostaa sen verran paksumman marjakerroksen, ettei kinuski pääse pohjaan kiinni tarttumaan.

      Poista