21.3.2012

Feta-pinaattipasta 2



Olen aiemmin tehnyt todella herkkua pinaattipastaa tuoreesta pinaatista, mutta pitihän se näin helppo pasta testata nyt pakastetustakin pinaatista, kun sitä kotoa aina löytyy :D Kermana käytin tässä nyt kuohukermaa, kun olin herkuttelutuulella, mutta perusruokakermasta onnistuu yhtä hyvin.

Blogissa on nyt viime aikoina ollut hiljaista, kun henkilökohtaisessa elämässäni olen saanut suru-uutisia ja muutenkin juuri nyt on paljon tekeillä yhtä aikaa. Ruokaa olen kuitenkin pyrkinyt laittamaan, koska sillä on itseeni mieltä parantava vaikutus :) Kiire ja jaksaminen toki asettavat rajoituksensa, joten tekemäni ruoat ovat usein olleet aivan superhelppoja. Tämänkin ruoan ongelma on lähinnä siinä, että kastike olisi hetkessä valmis, mutta spagetin kypsymistä joutuu aina odottelemaan :D

Yksinkertaisuudessaan oikein hyvää ja vähällä vaivalla syntyy pannullinen ruokaa :)

250 g spagettia (+ vettä ja suolaa)
2 rkl öljyä
1 purjo
150 g pakastepinaattia
2 dl (kuohu)kermaa
200 g fetaa/salaattijuustoa
ripaus mustapippuria



Laita vesi kiehumaan. Mausta vesi runsaalla suolalla ja keitä spagetit pussin ohjeen mukaan. Valuta huolellisesti.





Leikkaa purjo renkaiksi. (Puhdista tarvittaessa, jos kerrosten väliin on päässyt multaa.) Kuullota purjoja öljyssä miedolla lämmöllä hetki.



Lisää kerma ja pakastepinaatti. Kuumenna, kunnes pinaatti sulaa. (Jos spagetit eivät ole vielä kypsiä niin anna kastikkeen hautua rauhassa, sillä mielestäni maku vain paranee pinaattien pehmetessä.)





Mausta kastike ripauksella mustapippuria. Lisää valutetut spagetit ja juustokuutiot, sekoita hyvin. Pidä hetki pannulla, kunnes juustokuutiot hieman pehmenevät.





----

Ostoslista:

X-tra spagetti - 1,05 € / kg
purjo - 1,06 € (3,15 €/kg)
Rainbow hienonnettu pinaatti - 0,49 € / 150 g
Arla Ingman kuohukerma - 1,18 € / 2 dl
Rainbow salaattijuustokuutiot - 1,39 € / 200 g
mustapippurirouhe - 6,75 € / 400 g


Yhteishinta: 4,40 €

14 kommenttia:

  1. Mahtavaa, että jotkut vielä testailevat arkisia ja oikeasti budjettiin sopivia reseptejä, joissa yhdistyvät monipuolisuus, ravinteikkuus ja rentous. Olen ollut havaitsevinani, että yhä useammat bloggaajat alkavat suuntautua tiettyihin dieetteihin ja muokata reseptejä rajoitustensa mukaan.

    Vaikka opiskelenkin ravitsemustiedettä ja olen VHH-ruokavalion suuri kannattaja, heilutan lippua rennolle asenteelle ja kohtuuden kultaiselle nyrkkisäännölle :) Pasta ei ketään tapa, eikä lihota kohtuudella nautittuna ja näinkin täysipainoisesti valmistettuna. Feta ja pinaatti antavat potkua sekä makuun, että annoksen ravinteikkuuteen: tämä on todellinen proteiini-rauta-pasta! :) Makaronin tyhjät energiat korvautuvat suoraan muiden ainesten täysipainoisuudella ja voihan makaroninkin halutessaan valita täysjyvänä. (vaikkei sekään VHH-ruokavalion piiriin varsinaisesti sovi)

    Täytyy kyllä sanoa, mitä olen blogiasi pidempään lueskellut, että sinä olet onnistunut täyttämään blogisi alaotsikossa lupaamasi tavoitteet: "Yksinkertaista ruokaa kuvien kera, perusteista lähtien ja turhaa kikkailua välttäen." Tämä on juuri se, mitä halusin tässäkin palautteessani sanoa. Lähdin kiertoteille, mutta lyhyesti siis näin. Kiitos mahtavasta perinneblogista! Täällä viihtyy. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta ja varsin perusteellisesta palautteestasi! :D Ihanaa saada tällaista palautetta! Etenkin, kun kaikki terveellisyys mun ruokiini tulee usein vähän vahingossa ;D Mun ruokafilosofiani on jotakin siihen suuntaan, että ruoanlaiton pitää olla kivaa, ruoan hyvää ja nälän pysyä poissa :)

      Kyllähän markkinoilta löytyy vhh-makaroniakin, itse en tosin ole koskaan testannut. Pitäis itsekin siirtyä taas täysjyvätuotteisiin. Meillä yhteen aikaan syötiin makaronit aina tummana, mutta kun meillä tuo mies hoitaa ostokset niin se nyt tuo aina vaan sitä, mitä käteen ensimmäisenä tarttuu ellei ostoslistaan ole merkitty yksityiskohtaisia vaatimuksia :P Toisaalta kaikki vallalla olevat muotidieetit, E-koodipelkoisuus ja median kauhistelujutut vähän lietsoo mussa ylpeyttä siitä, että pystyn vielä suhtautumaan ruokaan näin rennosti ja huolettomasti.

      (Ja kun joku näihin aina tarttuu niin mainittakoon vielä, että välinpitämättömyys ei välttämättä tarkoita aina tietämättömyyttä. Mulle ruoka vaan ei ole kovin vakava asia.)

      Poista
  2. Kiva, että olet tullut taas takaisin! :) Sun ruokablogi on mun ehdoton suosikkini, kun löytyy niin monia helppoja reseptejä "saman katon alta". Tossa loppuvuodesta kokkailin niin paljon sun reseptejä, että tuli jo pari lisäkiloakin, mutta olen antanut ne jo anteeksi! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri jotain tällaista ohjetta olen kaipaillutkin! :)

      Poista
    2. Kakku: Haha, loistavaa, että olet jo anteeksi antanut! :D Vähän olen kyllä sitä mieltä, että jos ruoka on oikein hyvää niin se on jo niiden lisäkilojenkin arvoista ;)

      Ranja: No kiva joskus näinkin päin, etten mä aina vaan ole sun blogissasi reseptivarkaissa! :D

      Poista
  3. Mukavaa, että olet palannut takaisin. Muutaman kerran on tullut käytyä kurkkaamassa ja onkin mietityttänyt, missä iloinen kokkaaja on.

    Kauniita kevätpäiviä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On mukava palata! :) Vaikka iloisesta kokkaajasta en niin tiedäkään, kun mun keittiötouhuni aina kevyttä kiukuttelua ja yleistä kitinää sisältää! ;D Ihanasti sanottu silti, kiitos ^_^

      Aurinkoista kevättä sinulle myös!

      Poista
  4. Ihanaa, että kokkaat taas, olen kovasti odotellut uusia reseptejä :) Näitä on kiva selailla puhelimestakin sängyssä, kun toimii tämä blogi hyvin sitäkin kautta. Kiitos selkeistä resepteistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti odottaminen on kannattanut! :D Yritän kyllä parhaani mukaan pitää blogini selattavuuden hyvänä, sillä itseäni ärsyttää suuresti aina, kun löytyy kiinnostava blogi, joka ei jaksa toimia kunnolla tai sitten on muuten silmiäkirvelevän sekava :P

      Poista
  5. Kiva, että olet palaillut myös virtuaalisen kokkauksen pariin! Täällä on jo mietitty, että minne Kitinen on kadonnut:) Ikävä kuulla, että elämässä on surun aihetta. Vaikka lopulta kaikki aina järjestyykin parhain päin niin ei se suru siinä hetkessä oo yhtään sen mukavempaa. Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ♥ Tarkoitukseni ei ollut kadota minnekään, joten on jo aikakin palata! :D Suru toki on oma asiansa, mutta enemmän mun bloggailuani oikeastaan on rajoittanut hautajaisjärjestelyjen ja muiden asioiden hoitamisen aiheuttamana hillitön kiire ja työmäärä :P

      Poista
  6. Tämä testattu tänään pienin muutoksin (valkosipulia + sitruunapippuria), oli tosi hyvää ja helppoa ja nopeaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Tämä tosiaan on sellainen ruoka, joka täyttää kaikki mun vaatimukseni aina helppoudesta hyvään makuun :D

      Poista
  7. Käsittämättömän hyvä resepti! Lisäsin hiukan valkosipulia ja chiliä, ihan mielettömän hyvää! Kiitos tästä!

    VastaaPoista