29.4.2011

Cookie Pops



No viimeinkin mäkin sain näitä tuossa reilu kuukausi sitten testattua! Yhdessä vaiheessa näitä tehtiin joka blogissa, mutta nyt tää villitys on tainnut hieman jo laantua? Alkuperäistä lähdettä en näille tiedä (Bakerellalta kenties?), mutta ainakin Mansikkamäki -blogista löytyy selkeät ohjeet näihin :) Näitä tosiaan joka toisessa blogissa on jo tehty, mutta ehdottomasti suosittelen testaamaan mikäli joku näiltä vielä on onnistunut välttymään! :D

Luokittelin nämä nyt "makeisiksi", vaikka nää ehkä enemmän on sellaisia minileivoksia. Valmiit Cookie Popsit ovat siis ihanan pehmoisia eivätkä lainkaan sellaisia keksimäisiä kuin voisi ainesten perusteella kuvitella.

Kuvissa on mansikanmakuisia Cookie Popseja valkosuklaakuorrutteella. Lisäksi olen tehnyt mintunmakuisista Dominoista sekä tummalla että maitosuklaakuorrutteella ja vanilja-toffee Dominoista maitosuklaalla. Muutkin maut siis käyvät, mutta mansikka+valkosuklaa on oma suosikkini. Suosittelen käyttämään "aitoja Dominoita", sillä halpisversiot usein ovat miedomman makuisia.

Monissa resepteissä sanotaan, että tuorejuustoa riittää ihan pari ruokalusikallista, mutta omasta mielestäni se on aivan liian vähän. Kun keksit on jauhettu riittävän hienoksi ja tuorejuustoa laittaa tarpeeksi, on keksimassa helppoa käsitellä eikä se murene muotoiltaessa :)

Alla olevasta annoksesta saa n. 30 kpl.

1 pkt (350 g) Domino-keksejä (esim. mansikka tai minttu)
100 g vaniljatuorejuustoa (vaniljanmakuinen tuorejuuston kaltainen kasvirasvavalmiste tms.)
200-250 g suklaata





1. Murskaa keksit hienoksi jauheeksi.

- Jos käytät konetta keksien murskaamiseen, täytettä ei tarvitse poistaa! Mikäli murskaat keksit käsin (esim. muovipussissa tasapohjaisella juomalasilla tai kaulimella painelemalla), kannattaa täyte ensin poistaa murskaamisen helpottamiseksi. Tärkeintä on saada keksit jauhettua tasaiseksi niin, ettei murskaan jää kovia sattumia.



2. Lisää keksijauheeseen tuorejuusto (sekä keksien täytteet, jos poistit ne). Vatkaa/sekoita tasaiseksi, kunnes lopputulos on hieman taikinamainen.





3. Pyörittele taikinasta pieniä pallosia ja nosta tarjottimelle/pienelle uunipellille/lautaselle leivinpaperin päälle.



4. Nosta pallot jääkaappiin suklaan sulattamisen ajaksi. - Viilennetyt Cookie Popsit pysyvät paremmin kasassa kuin huoneenlämpöiset ja kuorrutesuklaa jähmettyy viileisiin pallosiin helpommin/nopeammin.



5. Sulata suklaa.





6. Kuorruta keksipallot sulalla suklaalla.

- Nosta keksipallo haarukkaan ja valele lusikalla suklaata pallon päälle. Tämän jälkeen pyyhkäise liika suklaa pois haarukasta pallon molemmin puolin. Työnnä kuorrutettu keksipallo varovasti toisen haarukan avulla haarukasta leivinpaperille.





Halutessasi voit ripotella Cookie Popsien pinnalle nomparelleja tai karkkimurskaa koristeeksi suklaan ollessa vielä tahmeaa.

7. Nosta kuorrutetut Cookie Popsit takaisin jääkaappiin ja anna jähmettyä noin tunti.



Tarjoa viileinä ja säilytä kylmässä - suklaakuorrutus saattaa alkaa sulaa huoneenlämmössä nopeastikin.

Kylmässä säilytettyinä ja jääkaapin hajuilta suojattuina Cookie Popsit säilyvät hyvinä viisikin päivää, syömäkelpoisina ehkä jopa pidempään. (Ei voi tietää, sillä neljää päivää kauempaa nämä eivät meillä ole säilyneet ;D )

----

Ostoslista:

LU Domino mansikka - 2,73 € / 350 g
Sunnuntai vanilja rahkavalmiste - 2,05 € / 200 g
Panda Valloittava Valkoinen - 1,25 € / 130 g x 2
(Fazer maitosuklaa - 1,91 € / 200 g)


Yhteishinta: 5,70-6,30 € / 30-40 kpl

23 kommenttia:

  1. Voisin maistaa pari tällaista :) Vielä en ole ehtinyt popseja kokeilemaan...

    VastaaPoista
  2. Mulla on nämä vielä kokeilematta ;o Vaikka näyttääkin niin herkuilta, niin aina unohtuu :/

    VastaaPoista
  3. Mä olen joskus tehnyt noita mintun makuisia ja ovat todella hyviä. Pitää kyllä testata noita mansikan makuisia :)

    VastaaPoista
  4. Nämä on tosi hyviä! Ihania herkkupaloja :P tein mun synttäreille viime syksynä, sekä valko- että tummaan suklaaseen dipattuna.

    VastaaPoista
  5. siis mitä mitä. miksi minä en ole törmännyt tällaisiin ihanuuksiin?! Hetimiten kokeilemaan tuollaisia herkkuja.

    VastaaPoista
  6. KAuniin tasaista jälkeä olet saanut aikaan :) Ja tuo kasvispiirakka näyttää niin herkulliselta!

    VastaaPoista
  7. Keittio pois kaytosta heinakuuhun asti, mutta kysyn jo etukateen, etta suositteletko mintun kuorrutteeksi tummaa vai maitosuklaata? Ei naita kovin montaa satsia viitsisi tehda, kun pitaisi suklaata muutenkin valtella, niin pitaa heti tahdata taydelliseen. ;)

    VastaaPoista
  8. Suosittelen kyllä näitä kaikille, joilta nää on vielä testaamatta! Nää on just niin hyviä kuin mitä kaikki hehkuttaa ♥ Meillä tosin mies ei näistä tykännyt, mutta miestä lukuunottamatta kaikki ovat tykänneet, joille vaan tarjottu on :D

    Sirpa: Tein näitä kauheassa kiireessä niin vähän jäi haarukanjälkiä ja roippeita näihin :/ Mutta kun läträä reilusti suklaata säästelemättä niin valkosuklaaversioistakin saa kauniin tasaisia niin, ettei keksi paista läpi :)

    Tiina: Täähän on ihan makuasia :) Itse en tummasta suklaasta kauheasti pidä niin itselleni teen mieluummin maitosuklaalla, mutta kyllähän se tumma suklaa hyvin mintun kanssa sopii. Mutta mulla jostain syystä maitosuklaakuorrute on alkanut aina sulaa nopeammin kuin valkoinen tai tumma :O

    VastaaPoista
  9. Herkkua ovat... monenmoisia makuja kokeillut olen ja taidan myös kallistua mansikkaisen maun puoleen. Suklaassa kastamisen teen nykysellään haarukoilla läträämisen sijaan niin että keihästän palleron coktailtikkuun ja kastan siinä palleron kahvikupissa olevaan suklaaseen kokonaan ja sitten nostan haarukalla pois tikusta...tai apukädet nostavat

    VastaaPoista
  10. Mä kokeilin eri menetelmillä tuota kuorruttamista ja siisteimmän tuloksen sain haarukoiden kanssa. Tikusta tiputtelin pallerot vaan pitkin pöytiä ja lattioita xD Jos ei tartte vieraille tarjota niin silloin kippaan vaan kaikki pallerot parissa erässä suoraan suklaakippoon ja nostelen kuivumaan sen kummemmin valuttelematta :D

    Mä en valitettavasti ole kaupoista muita makuja löytänyt kuin noi jo mainitsemani, mutta LU:n sivuilta kävin haaveilemassa, josko tuota heidän kesälajitelmaansa taas löytyisi ja sais banaanin ja ananaksen makuisia Cookie Popseja :D

    VastaaPoista
  11. Nastoja palleroita, menee testiin!

    VastaaPoista
  12. :D Näppärää korviketta varsinaiselle leipomiselle myös B)

    VastaaPoista
  13. Nää oli vähän turhan herkullisia. Meni aika sujuvasti muutama kerralaan tuolta jääkaapista. Minttu ja tumma suklaa oli siis oikein hyvä yhdistelmä.

    VastaaPoista
  14. Joo, nää on ovelia, kun näitä on niin helppo käydä vähitellen napsimassa :D

    VastaaPoista
  15. Näitä täytyy kokeilla, kuten myös papumössöä!
    Voi vitsi kun tuli nälkä :D Näin aina käy ruokablogeissa :o)

    Tekisi niin mieli pannukakkua! En tiedä mikä siinä on, mutta kun ilmat viilenee, niin pannukakkua, pannukakkua ja vielä vaan pannukakkua! :DDD

    t.Paula
    Onkohan sulla täällä pannukakku-reseptiä, tai jos ei ole tai vaikka oliskin, niin haastan sut tekemään pannukakkua! :D

    VastaaPoista
  16. Haha, just tää tuttu ruokablogien ongelma, että kaikesta tarjoamastaan inspiraatiosta huolimatta aiheuttavat kuitenkin lähinnä vaan nälkää ja herkutteluhimoja :D

    Kiitos haasteesta! Ei tosiaan ole blogissa vielä pannukakkua kuvattuna, kun sitä niin tosi harvoin tulee tehtyä ja aina ihan perusreseptillä. Täytyykin ottaa nyt projektiksi :D

    VastaaPoista
  17. Testasin näitä pikkusiskoni synttäreille ja hyvin kelpas! Aloitin eilen blogin pitämisen ja sieltähän nää löytyykin jo ja linkattu on ;)Tein myös sen kolmen suklaan juustokakun, mutta teen sen uudestaan huomenna paremman ulkonäön toivossa. Sitten lisään kuvankin :)

    VastaaPoista
  18. Hei, kiva juttu! :) Ja onnea uudelle blogille!

    VastaaPoista
  19. Siis apua, mitä herkkupalloja. Jotain makeisia haluan vielä täksi jouluksi tehdä ja ihan varmasti näiden Cookie Popsien tarvikkeet pistän heti ostoslistaan. Samoin Rocky Road -paloja syödään meillä tänä jouluna.
    Kiitos ihan kamalasti ohjeista.
    Ja ihanaista ja rauhaisaa ja herkullista joulua sinulle.

    VastaaPoista
  20. Oi, kuulostaa hyvältä suunnitelmalta! :) Näitähän voi tehdä vaikka piparkakuistakin! Itsellänikin olis karkkien tekeminen vielä työn alla jouluvalmisteluissa, mutta ne reseptit pääsee varmaan jakoon uuden vuoden herkkuja ajatellen sitten :D

    Herkullista joulua sinulle myös! ♥

    VastaaPoista
  21. Meni varmaan kolme tuntia näiden väkertämiseen! Välillä piti syöttää lapset, onneks eivät hajottaneet ihan koko taloa sillä aikaa kun äiti vähän "askarteli" keittiössä. Hurjan hyviä kaloripommeja jos makeasta tykkää. Montaa ei jaksa kerralla syödä. Haarukoiden kanssa yritin taiteilla, mutta älyttömän rumiahan niistä tuli. Pari tipahti sinne suklaan sekaan, niiden osalta peli oli menetetty saman tien. :D Ehkä pari onnistui niin että voi tarjota huomenna vieraille. Työlästä, vaan ehkä se maku on vaivanpalkkana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että maku korvasi nähdyn vaivan! :) Aika nopeasti näiden pyörittelyyn rutiini kehittyy, vaikka kyllä mullakin välillä osa tipahtelee suklaan sekaan tai lattiallekin :D

      Poista
  22. Nam! Näyttää herkullisilta! Täytyykin testata tekoa! :)

    VastaaPoista