26.3.2011

Kinuskinen juustokakku



Ei mikään kaikkein kaunein tää mun kakkuni (puolikkaalla reseptillä tehty), mutta ihan järjettömän hyvää! :D

Nyt kun olen löytänyt pysyvän mieltymyksen kondensoidusta maidosta niin olishan se suorastaan häpeä ellen mä tekisi siitä myös juustokakkua :D Paistettavat juustokakut on aina melko tuhteja, mutta tehtyäni tästä ainoastaan sen puolikkaan annoksen (avaamisen jälkeen kondensoitu maito säilyy jääkaapissa muutaman päivän, kunhan vaan siirtää sen peltipurkista pois), tämäkin herkkukakku varsin kivuttomasti jääkaapista katosi.

Niin ja muistakaa rakkaat ihmiset, ettei käytetä niitä kevyttuotteita (etenkään) paistettaviin juustokakkuihin!! Mun kirjoissani se on luokiteltavissa synniksi enkä itse ole sortunut testaamaan, mutta kuulemani mukaan kevyttuorejuusto maistuu usein kitkerälle juustokakussa, paistamisen jälkeen varsinkin. Ja muutenkin on ehkä parempi jättää tällaiset kakut tekemättä, jos jokaisesta palasta joutuu sitten potemaan huonoa omatuntoa :D Nimimerkillä yksin puoli kakkua illassa syönyt.

Yllättävän vähän tää mun mielestäni lopulta kinuskisellekaan maistui! Olihan tää tottakai melko makeaa ja kinuski tästä maistui, mutta ei sitten lopulta kuitenkaan ollenkaan niin äkkimakeaa kuin olisin etukäteen kuvitellut.

Itse bongasin tämän alkujaan Lunni leipoo -blogista, jonne se oli napattu KakkuKatrilta. Leivoin tämän kakun jo tammikuun alussa, mutta muistin tämän nyt vasta taas, kun muutamassa blogissa on nyt tullut vastaan myös vastaava versio Domino-kekseillä :)

Alkuperäiseen kakkuun neuvotaan käyttämään vähintään 27cm irtopohjavuokaa. Itse tein puolikkaan annoksen 24cm vuokaan ja vaikka kakku lopulta melko ohueksi jäikin niin paistettaessa uunissa tuo kohosi lähes ulos vuoastaan! Eli vuoka oli lopulta just sopiva tähän kakkuun.

Tämän kakun valmistamiseen kuluu useita tunteja, mutta aktiivinen valmistusaika ei ole sen pidempi kuin juustokakuissa normaalistikaan. Tämä ei myöskään lopulta ole kovin vaikea valmistaa, kunhan vaan on tarkkana tuon maitotiivisteen kanssa.

- Kondensoidun maidon valmistaminen 3 tuntia (tai 6-15 minuuttia). Juustokakun paistaminen 170 astetta ja 1,5 tuntia + jälkilämmöissä pari tuntia. Jäähdytys + vähintään 4 tuntia jääkaapissa.

Kinuski:

1 tlk (n. 400 g) kondensoitua maitoa (sokeroitu maitotiiviste)

Pohja:

250 g Digestive -keksejä
100 g voita tai margariinia

Täyte:

800 g maustamatonta tuorejuustoa
1 prk (150 g) smetanaa
1 prk (150 g) ranskankermaa
2 dl tomusokeria
4 kananmunaa
2 tl vaniljasokeria



Aloita valmistamalla kinuski keittämällä kattilassa maitotölkkiä (etiketit irrotettuna) hiljalleen koko ajan kiehuvassa vedessä noin 3 tuntia. Tämän voi tehdä jo hyvissä ajoin etukäteen, sillä keitettynä kondensoitu maito säilyy avaamattomassa purkissa samaan tapaan kuin keittämättömänäkin.

Tai valmista kinuski mikrossa:

Kaada kondensoitu maito korkeaan kulhoon (niin iso kuin mikroon vaan mahtuu!) ja lämmitä sitä mikrossa puolella teholla 30-60 sekunnin jaksoissa välillä sekoittaen. Tänä aikana se tiivistyy ja muuttuu kinuskiksi. Aktiivinen lämmitysaika oli alkuperäisen reseptin mikrolla 15 minuuttia, meidän mikrossa kinuski valmistuu 6-8 minuutissa.







^ Viimeisessä kuvassa hyvin näkyy kulhon reunoilta, miten kinuski on mikrossa kuumennettaessa kuohunut aivan kulhon laitaan asti, vaikka maitotiivistettä itsessään ei ole tuon enempää.

Valmista seuraavaksi pohja.

Hienonna keksit (250 g) aivan hienoksi. Sulata voi (100 g) ja sekoita keksimurut ja voi sekaisin.



Peitä irtopohjaisen kakkuvuoan pohja leivinpaperilla (Vuoka vähintään 27cm! Puolikkaalla annoksella 24cm.) ja kaada keksiseos vuokaan.



Painele keksiseos irtopohjaisen vuoan pohjalle leivinpaperin päälle.



Sekoita tuorejuusto (800 g), ranskankerma (150 g) ja smetana (150 g) keskenään tasaiseksi.





Lisää joukkoon tomusokeri (2 dl), vaniljasokeri (2 tl) ja kananmunat (4 kpl). Vatkaa varovasti ainekset sekaisin. - Täytteen tulee olla tasaista, mutta vältä vatkaamasta liikaa, ettei siihen tule ilmakuplia.





Kaada puolet täytteestä keksipohjan päälle ja levitä tasaisesti.





Levitä tai pursota puolet kinuskista kakun päälle. (Kinuski melkolailla jähmettyy koskettaessaan kylmää juustotäytettä, joten jälkeenpäin levitteleminen on hankalaa - itse roiskin taas kinuskit vaan kulhosta lusikalla kakun päälle.)



Levitä loput juustotäytteestä vuokaan kinuskin päälle.



Levitä lopuksi loput kinuskista kakun pinnalle.



Peitä vuoka foliolla, jotta pinta ei ruskistu paistettaessa liikaa.



Paista kakkua 170-asteisessa uunissa noin 1,5 tuntia.



Kun kakku on kypsä, sammuta uuni, mutta jätä kakku uuniin vielä pariksi tunniksi. (En kyllä jaksanut pitää kuin tunnin.)

Jäähdytä kakku. Nosta jäähtynyt kakku jääkaappiin vähintään neljäksi tunniksi. Irrota varovasti vuoastaan ja tarjoile se kylmänä esim. marjojen kanssa.



----

Ostoslista:

Dovgan makeutettu maitotiiviste - 2,05 € / 397 g

LU Digestive - 1,58 € / 400 g
Sunnuntai leivontamargariini - 1,49 € / 500 g

Kraft Philadelphia - 1,79 € / 200 g x 4
Valio smetana - 1,39 €
Valio créme fraîche - 1,20 €
Dan Sukker tomusokeri - 1,20 € / 500 g
Rainbow isot kananmunat - 2,19 € / 15 kpl
Dan Sukker vaniljasokeri -1,75 € / 170 g


Yhteishinta: 13,80 € (Puolitettu resepti noin 6,90 €.)

4 kommenttia:

  1. Mulla on purkki kondensoitua maitoa kaapissa odottamassa banoffeeta, kuhan tulis joku juhla mihin tehdä se ettei tartte yksin syödä! :D Noista kevyttuorejuustoista, mä käytin tohon minttusuklaa-mansikkajuustokakkuun mansikkaosuuteen tavistuorejuustoa ja minttusuklaatäytteeseen kevyttä kun ajattelin suklaasta tulevan jo tarpeeksi rasvaa. Onneks ei maistunut mitenkään erilaiselta mutta ehkä se pätee vaan paistettavissa kakuissa :)

    VastaaPoista
  2. Herkullista.
    PS.ONNEA. Olet voittanut blogini arvonnan jos lähettelet sähköpostissa osoitteesi niin saan lähetettyä kirjan sinulle.Sähköpostini löytyy sivultani omasta profiilista.

    VastaaPoista
  3. Mä olen käyttänyt pariin juustokakkuun tota kondensoitua maitoa, mutta en paistettavaan. Tätä vois kyllä kokeilla :) näyttää kyllä niin hyvältä!

    VastaaPoista
  4. Luumukka: Mäkin alkujaan Banoffeeta ajatellen maitotiivisteen ostin, mutta jostain syystä se on sitten aina tullut käytettyä johonkin muuhun :D

    Mä olen joskus joutunut ostamaan kevyehköä tuorejuustoa, kun tavallista ei ole löytynyt ja kyllä se vähän sellaiselle valjummalle maistuu :/ Mutta paistettavassa en tosiaan itse ole kokeillut. Ja hyydytettävässä toimii kyllä, kunhan laittaa lisäksi suklaata tai jotain muuta reippaasti makua antavaa :)

    Tupu: Kiitos! Mä sähköpostia jo laittelinkin :)

    Nina: Mä taas olen käyttänyt tuota ainoastaan paistettaviin kakkuihin ja toimii kyllä loistavasti. Kinuskisten juttujen ystävänä mun täytyy kyllä hyydytettäväänkin vielä kokeilla :D

    VastaaPoista