20.3.2011

Banaanikakku



Niin hyvää ja niin helppoa banaanikakkua. Tätä olen tehnyt jo useasti, mutta ikinä en ole muistanut ottaa kuvaa leikatusta kakusta ennen kuin kaikki on tullut jo syötyä! :D Toisaalta en myöskään ole ikinä onnistunut paistamaan kakkua sisältä täysin kypsäksi asti :P Vuoaksi kannattaakin varmaan valita isompi kuin tuo mun 24 cm:n vuokani ja lisäksi kakun kypsyyttä kannattaa testata tikulla ennen uunista ottamista - tosin tästäkin huolimatta onnistun kakun aina jättämään keskeltä raa'aksi :P (Keskustelua paistoajoista myös alkuperäisen reseptin kommenteissa.)

Mutta kypsä osa kakusta on tosi hyvää. Itse suosin tähän piimää, jolloin kakku saa hieman happamuutta (ei maistu piimältä silti!) ja piimällä olen myös saanut kuohkeimman lopputuloksen. Alkuperäinen resepti MonkeyFoodin Juukelin hyvä banaanikakku.

4 dl jauhoja
1,75 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
1 tl suolaa
150 g voita
2 dl piimää / 200 g kermaviiliä / 200 g maustamatonta jogurttia / tms.
2 kananmunaa
3-4 kypsää banaania

Kuorrute:

3 dl tomusokeria
3 rkl kaakaojauhetta
2 tl vaniljasokeria
4 rkl kahvia
50 g voita



Voitele ja jauhota (esim. kookoshiutaleilla) kakkuvuoka.



Sekoita kuivat aineet keskenään.



Muussaa banaanit toisessa kulhossa.





Lisää banaanimössöön sulatettu voi, piimä (kermaviili/jogurtti) ja kananmunat.





(^ Mikäli käytät piimän sijaan jotakin jämäkämpää, esim. kermaviiliä, niin lopputuloskaan ei näytä aivan näin löysältä.)

Lisää kuivat aineet ja nostele sekaisin.





Kaada seos vuokaan.



Paista 200 asteessa n. 25-30 minuuttia uunisi tehojen mukaisesti. (Mun vuoallani/uunillani ei riittänyt 50 minuuttiakaan :P )



Anna jäähtyä ja kumoa.



Valmista kuorrute.

Keitä kahvi ja sulata voi. Sekoita muut aineet ja lisää lopuksi sulatettu voi.







Kaada kuorrute jäähtyneen kakun päälle ja kallistele kakkua, jotta kuorrute valuu sille tasaisesti.







----

Ostoslista:

Bake Dreams puolikarkea vehnäjauho - 0,55 € / 2 kg
Rainbow kidesokeri - 0,85 € / kg
X-tra leivinjauhe - 1,03 € / 225 g
ruokasooda - 0,73 € / 125 g
Valio voi - 1,48 € / 500 g
Valio Gefilus piimä - 1,37 € / l
Rainbow isot kananmunat - 2,15 € / 15 kpl
banaani - 1,67 € ( 2,00 €/kg)

Dan Sukker tomusokeri - 1,20 € / 500 g
Fazer kaakaojauhe - 2,19 € / 200 g
Dan Sukker vaniljasokeri - 1,75 € / 170 g
Euro Shopper pikakahvijauhe - 3,04 € / 200 g


Yhteishinta: 3,30 €

9 kommenttia:

  1. Vastavuoroisesti lisään blogisi vaklauslistaani. ;)

    VastaaPoista
  2. Itsekin olen tehnyt tätä kakkua muutamaan otteeseen, kylläkin ilman kuorrutusta (laiskuuttani ;) )! Ja voin kyllä todeta, että on muuten hyvää. Minä olen tarjonnut kakun kanssa ihan kaupan valmiita suklaakastikkeita. Minulla ei kyllä ole ollut tuota raa'aksi jäämisen ongelmaa, vaikka olen noudattanut ohjeen paistoaikaa (30 min). Minä olen muistaakseni tehnyt kakun aina 24-senttiseen irtopohjavuokaan ja paistanut uunin alimmalla tasolla.

    VastaaPoista
  3. Paula: Haha, kiva juttu ;D

    Tingelstiina: Vika on varmaan meidän uunissa sitten, sillä mä en saa tuota millään kypsäksi, vaikka olen koittanut paistaa lähemmäs tunnin tai matalammalla lämmöllä vielä pidempään - pidemmällä paistoajalla saan vaan reunat kuiviksi ja keskeltä jää silti raa'aksi :P Ja siis kakku tosiaan on keskeltä aivan raakaa, löysää taikinaa ja kakku lätsähtää keskeltä, joten vika ei ole mun kypsyyskäsityksessänikään :P Mutta onneks ei makua haittaa! ;D

    Ooh, valmis suklaakastike oliskin ihana laiskan ratkaisu! ♥

    VastaaPoista
  4. Määä testaan tätä tänään B) Ja syytän sua taas, jos käy niinku tacopiirakankinkanssa :P

    VastaaPoista
  5. No niin, hieno juttu, että mua voi aina syyttää xD

    VastaaPoista
  6. Valmiin suklaakastikkeen kanssa on se kiva puoli, että ei tarvitse odottaa kakun jäähtymistä! :D Minun mielestäni kakku onkin melkein parempaa lämpöisenä, jolloin suklaakastike oikein sulaa sen päälle. :P Nams..

    VastaaPoista
  7. En mäkään kieltämättä aina malta jäähtymistä odottaa :D Parhaimmillaan mun makuuni tuo on semmoisena huoneenlämpöisenä, ihan lämmin on melkein liian höttöistä :D

    VastaaPoista
  8. Minulla on eräs aivan taivaallisen hyvä banaanikakkuohje. Joskus 100 vuotta sitten opiskeluaikana eräs kaverini teki sitä ja kakku oli suussasulavaa, mutta itse sain samalla ohjeella aikaan kuivaa känttyä... Pitäisi kokeilla joko se kakku onnistuisi minultakin.

    VastaaPoista
  9. Mä sain ekaa kertaa tehtyä hyvää banaanikakkua vasta tällä reseptillä. Toi kuvan kakku vaan on jotenkin tosi "tiivis", vaikka yleensä mä saan tästä semmoisen ihanan pehmoisen :D

    VastaaPoista