6.12.2010

Luumu-juustokakku



Noh. Luumuhilloa/-marmeladia, mutta luumua kuitenkin. Näin joulun alla on ihanaa fiilistellä kaikilla joulumauilla ja haluankin samalla muistuttaa mm. näistä ihanista jouluisista juustokakuista, joita leivoin viime (ja tänäkin) vuonna: Hyydytettävä Glögijuustokakku, josta voi surutta jättää kananmunan kokonaan pois sekä Piparijuustokakku, joka paistetaan ja on näin ollen liivatteeton. Tosi hyviä molemmat!

Jonkin verran olen saanut palautetta siitä, että mä en juurikaan koristele mun kakkujani, joten nyt on ihan näin joulun kunniaksi koristeetkin kakussa! :D Ihan mun näköinen laiskan ratkaisu. Halutessaan tuohon voi tehdä vaikka kiilteenkin, esim. vauvojen luumusoseesta, lisäämällä vaan tarpeen mukaan sokeria (ei välttämättä tarvitse) ja hyydyttämällä liivatteella. Itse roiskin kanelia pitkin kakun pintaa, kaivelin kaapeista pari suunnilleen ehjää tähtianista ja söin suurimman osan kaapista löytyneistä hopeakuulista xD Kaneli antoi mun mielestäni myös kivaa makua kakun pintaan, koska täyte itsessään maistuu hyvin tunnistettavasti neilikalta. Mausteita koristelussa käyttäessään kannattaa vaan varoa läträämästä niillä liikaa ja muistaa, että ne todella myös maustavat sen kakun!

Ja miksi mä en koristele kakkujani? Vastaan edelleen, että useastakin syystä. Ensinnäkään mä en usein viitsi tai ehdi ;D Toisekseen en näe sille tarvetta, koska mun mielestäni esim. tasaisen onnistunut kiille on itsessään jo kaunis. Ja mun kakut on tarkoitettu syötäviksi eikä ihailtaviksi. Ehkä en myöskään osaa tehdä kovin kummoisia koristeluja, kun en ole asiaan perehtynyt. Mistä päästäänkin siihen tärkeimpään syyhyn eli siihen, että mun kakkuni ovat just sitä miltä näyttävät: reseptiä noudattamalla kenen tahansa pitäisi onnistua ja päästä kuvien esittämään lopputulokseen :)

Mutta jospa palataan itse reseptiin! :D Itse käytin joulutortuista jäänyttä luumumarmeladia, joka tekee kakusta melko makean, joten jos makeutta pelkää niin kannattaa ehkä maistella vähän sen sokerin kanssa tai käyttää sokeroimatonta/vähäsokerista hilloa. Mun makuuni kakku oli just hyvä, vaikka ei kovin voimakkaalle luumulle mielestäni maistunutkaan.

Kahdesti olen tätä tehnyt ja toisella kerralla tein pohjan pelkistä piparkakuista ja margariinista, mikä toimii toki, mutta ei niin hyvin kuin tämä reseptin pohja. Tällä reseptillä pohjasta tulee ihana! Se on ehkä parasta koko kakussa! Jos ei luumutäytteestä välitä niin uskaltaisin suositella testaamaan tuota pohjaa vaikka tavalliseen suklaajuustokakkuun. Itse ainakin rakastuin. Pohja jää ihanan pehmoiseksi ja mun mielestäni tuo maistuu ihan piparkakkutaikinalle :D

Alkuperäinen resepti: Ruokala.net.

Pohja:
15 kpl (reilu 200 g) digestive-keksiä
0,5 dl sokeria
1,5 tl kanelia
60 g voita
0,5 dl vahvaa kahvia

Täyte:
400 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
4 kpl liivatelehteä
1 dl luumuhilloa
2 rkl appelsiinimehua
2 dl kermaa
1 tl neilikkaa

Hyydyttäminen jääkaapissa muutama tunti.



Murskaa 15 digestive-keksiä ja sulata 60 grammaa voita.





Keitä kahvi. (Itse käytin taas pikakahvia.)



Sekoita keskenään keksimurska, sula voi, 0,5 dl sokeria, 1,5 tl kanelia ja 0,5 dl kahvia.



Kaada keksiseos (leivinpaperilla peitettyyn) irtopohjavuokaan ja painele tasaisesti vuoan pohjalle.





Laita liivatelehdet (4 kpl) kylmään veteen likoamaan.



Vatkaa 2 dl kermaa kuohkeaksi vaahdoksi.



Sekoita 400 grammaa tuorejuustoa, 1 dl luumuhilloa, 1 dl sokeria, 1 rkl vaniljasokeria ja 1 tl neilikkaa keskenään.





Kuumenna 2 rkl appelsiinimehua.



Purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois ja liuota ne kiehuvankuumaan appelsiinimehuun.



Lisää liivateneste tuorejuustoseokseen (ohuena nauhana koko ajan sekoittaen).



Lisää vaahdotettu kerma ja sekoita tasaiseksi. Tarkista maku ja lisää sokeria, jos täyte vaikuttaa liian happamalta.





Kaada täyte keksimurupohjan päälle vuokaan ja tasoita pinta.





Nosta kakku jääkaappiin ja anna hyytyä muutama tunti.



Irrota vuoan reunat (jos vuoka ei irtoa siististi, auta pyörättämällä veitsellä varovasti kakun reunojen ympäri) ja nosta kakku tarjolle.





Koristele halutessasi esim. kaakaojauheella ja pähkinärouheella.



----

Ostoslista:

LU Digestive - 1,58 € / 400 g
Rainbow kidesokeri - 0,85 € / kg
kanelijauhe - 1,12 € / 38 g
Valio voi - 1,48 € / 500 g
Euro Shopper pikakahvijauhe - 3,04 € / 200 g

Kraft Philadelphia Original - 1,79 € x2
Dan Sukker vaniljasokeri - 1,75 € / 170 g
à la Meira liivatelehti - 1,29 € / 10 kpl
Dronningholm Tähtitorttu luumumarmeladi - 1,29 € / 300 g
appelsiini - 0,53 € (1,79€/kg)
Arla Ingman kuohukerma - 0,99 €
neilikka - 1,75 € / 34 g


Yhteishinta: 7 €

10 kommenttia:

  1. Kaunis kakku, ihania ovat kyllä kaikki juustokakkusi! Meillä kokeiltiin nyt vihdoin New York juustokakkua.

    Hyvää itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
  2. Tää kuulostaa siltä, että vihdoinkin saan jotain uutta joulupöydän jälkkäripuolelle! Harmi vaan, ettei mieheni pidä juustokakuista. Täytyy sitten yksin syödä koko kakku :)

    VastaaPoista
  3. Se miksi olen tästä blogista tykännyt on juuri sen takia, että ohjeet ovat selkeät, helpot ja nopea. Kaikki ruoat ja jälkkärit näyttävät herkullisilta ilman koristeitakin ja tietysti rohkaisee kokeilemaan reseptejä juuri sen yksinkertaisuuden takia. Mulla jää moni resepti tekemättä, jos kuvassa näkyy joku huippuluokan kokin tekemä kakku/ruoka. Ja sitä paitsi olen todella laiska kokki niinpä ruokani ovat aina hyvin simppeleitä mutta toivon niiden maistuvan hyviltä.

    VastaaPoista
  4. Melody: Kävinkin sun versiotasi jo katsomassa :) Juustokakut on ihan parhaita, ihan heti en muista ikinä yhtään huonoa juustokakkua syöneeni :D

    Maubella: Ihan ensimmäiseksi suosittelen noita kahta muuta mainitsemaani jouluista juustokakkua, mutta jos ne on jo tuttuja niin tää on kyllä kivaa vaihtelua sitten :)

    Voi harmi, jos itse _joutuu_ koko kakun syömään :D Mulla on kyllä tuossa kokeilua odottamassa vielä pari muutakin jouluista reseptiä juustokakulle vaihtoehdoksi, mutta saa nyt nähdä ehtivätkö blogiin asti jouluksi :P

    pipa: Kiva kuulla, että blogi toimii näin yksinkertaisenakin! :) Ja kun nää tosiaan on ihan niitä ruokia, joita meille arkena kokkailen niin musta ne saakin näyttää siltä, että lautasella käyminen on niille ainoastaan välivaihe ennen ravinnoksi päätymistä :D

    Toki ulkonäkö on puoli ruokaa, mutta mulle riittää, että ruoka on syötävän näköistä. Usein liian pitkälle viedyn koristelun jälkeen ei enää ole :/ Ja kun blogin pääasiallinen tarkoitus on ensin toimia mulle kivana harrastuksena ja toiseksi pistää omat lempireseptit eteenpäin niin kaikki muu on sitten vähän sivuosassa. Täältä saa reseptin ja, jos ruoka näyttää sellaisenaan omaan makuun liian ankealta niin koristelut voi kehitellä itse :)

    VastaaPoista
  5. Ilman koristeluja oli vähän kalpeannäköinen, mutta muuten oikein herkullinen :)

    VastaaPoista
  6. Tosi nätti ja varmaan herkkua =)

    VastaaPoista
  7. Juustokakuksi "ihan ok", yleisellä mittakaavalla herkkua :D

    VastaaPoista
  8. Veljen perheelle lähti tällainen joululahjaksi :) Toivottavasti maistuu. Ainakin itsestäni täyte oli melko hyvää, kun siinä leivoskellessa vähän maistelin..

    Kiitos helposta mutta hyvästä ohjeesta!

    VastaaPoista
  9. Juustokakku onkin aivan ihana lahja! Toivottavasti tosiaan maistuu myös lahjansaajille! :) Ja luulisi kyllä tällaisena ns. peruskakkuna maistuvan, jos vaan luumusta pitää :)

    VastaaPoista