2.12.2010

Joulukuu!

En tiedä minne tämäkin vuosi on ehtinyt kadota, mutta niin ne väittävät, että joulukuun puolelle on jo taivuttu!

Ihan ensimmäiseksi iso kiitos Monalisa's Smile -blogin Monalisalle ihanasta tunnustuksesta! Ilahdutti oikein kovasti <3 Mä vaan jaksan edelleen yllättyä siitä, että joku tätä blogia todella lukee :D Aion olla paha enkä laita tunnustusta eteenpäin, vaikka moni sen ansainnut olisi. Kaiken kaikkiaan musta on ollut aivan ihanaa tämän kuluneen vuoden aikana tutustua erilaisiin blogeihin ja ihmisiin niiden takana, joten multa kiitos tasapuolisesti jokaiselle :)




Monessa blogissa olen ihastellut viime vuoden joulukalentereja ja hieman olisi itsekin tehnyt mieleni sellainen järjestää, kunnes havahduin tähän todellisuuteen ja tajusin, ettei mulla riittäisi kärsivällisyys sitoutua tuottamaan joka päivälle jotain katsomisen arvoista sisältöä.

Niinpä kalenteria ei tässä blogissa nähdä, mutta lupaan julkaista jouluisia ruoka- ja herkkureseptejä ihan muuten! Mähän olen ahkerasti leiponut jo lokakuusta asti, kun innostusta on riittänyt :D Ja itseni tuntien se into lopahtaa viimeistään joulun alla.

Lupailin joulukuusta joulunmakuista kuukautta, mutta tapahtuu täällä muutakin! Itselläni ainakin alkaa joulu jossain vaiheessa aina tursua korvista ulos, joten sitä ihan tavallistakin ruokaa täällä tehdään. Lisäksi blogi täyttää joulukuussa vuoden! Vuosipäivää varmasti juhlistetaan jollakin tavalla, joten pysykäähän valppaina ;)

Tähän loppuun vielä piti keksiä jokin kuva, joten jouluyliannostuksen välttämiseksi nappasin näinkin kauniin kuvan meidän keittiön allaskaapista :D Eli kitisen NiksiPirkka ja "näin säilytät muovipussit".



Palaan pian asiaan ruokakuvien merkeissä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti