27.12.2010

Rosolli



Joulureseptit vielä nippuun ja talteen ens vuotta varten.

Määriä en nyt laittanut, sillä parhaiten annos syntyy vaan alkamalla pilkkoa aineksia kulhoon. Meillä esimerkiksi porkkanaa usein laitetaan vaan vähän näön vuoksi, kun meistä ei oikein kumpikaan keitetystä porkkanasta pidä, vaikka mä sitä jouluna syönkin. Ja mä olen taas yksi niistä nirsoista lapsista, joiden takia rosollia ei saa ikinä sekoittaa :D Äidin versioon kuului vielä silliäkin, mutta sitä ei saanut mulle laittaa edes samaan kulhoon.

Tuo mies taas onnistui järkyttämään mua väittämällä, ettei ikinä ole kuullutkaan rosollin kastikkeesta! o_O Mä kun tiedustelin, että onko niillä ollut perinteenä tehdä kastike kermavaahdosta vai kermaviilistä niin tämä ei yhtään tiennyt edes mistä mä puhun. Meillä on perinteisesti kastike tehty pelkästään sekoittamalla säilykepunajuurten lientä kermavaahtoon, mutta mä nyt vielä testasin vähän maustaakin tuota vaahtoa. Kaiken kaikkiaan loistava tekosyy syödä kermavaahtoa pääruoallakin ;D

keitettyä porkkanaa
maustekurkkua
(puna)sipulia
punajuurta (säilyke tai keitetty)

kastike:
kuohukermaa
tilkka punajuurilientä
ripaus pippuria ja suolaa



Laita porkkanat kiehumaan.



Tee ensin kastike, jotta se ehtii hieman maustua ennen tarjoilua. Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi (Ei tarvitse olla noin tömäkkää kuin kuvassa, mä vaan itse vatkasin kerralla kermat useampaan ruokaan. Kermavaahto saa siis jäädä lähes kastikemaiseksi.), sekoita siihen tilkka säilykepunajuurten lientä ja halutessasi mausta vaahto.



Kuori kypsät porkkanat. Pilko kaikki ainekset ja sekoita ne keskenään kulhossa tai jaa tarjolle omiin lohkoihinsa.



Tarjoa kermavaahtokastikkeen kera.



----

Ostoslista:

porkkana - 1,79 € / 3 kg
maustekurkku tynnyristä - 3,34 € / kg
punasipuli - 1,59 € / kg
Felix kokonaisia punajuuria - 1,39 € / 380 g

Arla Ingman kuohukerma - 0,99 € / 2 dl
mustapippurirouhe - 2,54 € / 70 g

2 kommenttia:

  1. Mäkään en itse asiassa joskus tiennyt, että rosolliin tulis muka joku kastike. xD Kun meillä on ollut aina noi kaikki rosolliainekset ihan vaan sekoitettuna keskenään ja that's it. :P Enkä oo kyllä sit kaipaillutkaan mitään kermasörsseleitä, kun tykkään siitä just tuolleen. 8D

    VastaaPoista
  2. Mä oon taas ihan järkyttynyt :D Mä olen aina luullut, että kysymys on nimenomaan siitä tuleeko kastike kermaviilistä vai kermavaahdosta ja nyt ihmiset alkaa paljastaa, etteivät edes tiedä koko kastikkeista o_O Ei meilläkään kotona aina kastiketta ole ollut, mutta noin niin kuin yleisesti on aika perinteikästä tekaista rosollille se kastikekin. Meillä oli aina kouluruoallakin kermavaahtokastike! :O

    Mäkään en enää nykyään niin nirso ole, ettenkö vois sekoitettua rosollia syödä, mutta mä en tykkää siitä, että kaikki ainekset sitten maistuu vaan punajuurelle :P Etenkin, jos seuraavaan päivään säästyy.

    VastaaPoista