23.6.2010

Tartarkastikkeen jäljillä



Kuvassa kastikekokeilu 2.

Jostain iski, että nyt tartteis saada tartarkastiketta! :D Tiedättehän se vaalean, kylmän kastikkeen, jota ainakin kouluruokalassa tarjoillaan kalapuikkojen ja kalaleikkeiden lisukkeena? Kovin vahvaa makumuistikuvaa mulla itselläni ei kyseisestä herkusta ollut enkä itseasiassa ikinä sen kummemmin miettinytkään, mitä söin.

Googlen antamien vinkkien jäljillä lähdin tekemään omia kokeilujani. Ruokatarvikekuvasta löytyy mustapippuri, sitruunapippuri, sinappikurkkusalaatti, kermaviili x2, smetana, ranskankerma, majoneesi, piimä, raejuusto, sinappi, sitruuna, sipuli ja maustekurkku. Lisäksi moni resepti ehdotti tilliä, ruohosipulia, kaprista ja kananmunaa. Näistä tarpeista siis pitäisi tartarkastike syntyä?



Lähdin tekemään kahta erilaista kokeilua. Kumpikaan ei vastannut maultaan juuri sitä tartarkastiketta, jota olen kouluissa syönyt. Vaikka nyt ei "oikeaa" tartarkastiketta syntynytkään niin ihan mau!kkaat kylmät kastikkeet löytyi kalapuikkojen kaveriksi kuitenkin. En taida alkuperäistä kastiketta enää kaivatakaan! :D

Kastikekokeilu 1



Ensin lähdin yksinkertaisimmalla kokeilulla. Netistä bongaamani vinkin mukaan kouluissa tartarkastiketta jatketaan piimällä ja kieltämättä piimässä oli jotakin tuttua. Kermaviili olis vaan ehkä kannattanut valuttaa (suodatinpussin tai talouspaperin läpi) ensin, sillä nyt kastikkeesta tuli todella löysä. Raejuusto olikin lähinnä hätäratkaisuna heitetty sekaan ja sillä sain lopulta ihan mukavan tartarkastikemaisen koostumuksen. Kurkkusalaatin kanssa kannattaa olla tarkkana, sillä se maistui omasta mielestäni tällä määrällä vähän liikaa läpi ennen raejuuston lisäämistä.

Oma mielipiteeni: Hyvää. Toimii hyvin kalapuikkojen kanssa. Ei vastaa haettua alkuperäismakua, mutta päätynee meidän lautasellemme tässä muodossaan toistekin. Liian helppo :D

1 prk kermaviiliä
2 rkl sinappikurkkusalaattia
0,5 dl piimää
200 g raejuustoa

Kaikki ainekset sekaisin vaan ja välillä maistellen oman maun mukaiseksi.






Kastikekokeilu 2



Seuraavaksi kokeilin vähän samalla periaatteella, mutta mutkia oikomatta. Ranskankermalla lähdettiin taas hakemaan vähän jämäkkyyttä ja raejuuston kanssa tämän koostumus olikin melkolailla mua miellyttävä. Ensin olin sitä mieltä, että ensimmäinen oli parempaa kuin tämä, mutta lopulta tästä tulikin oma suosikkini saatuaan muutaman tunnin jääkaapissa makujaan tasata. Kun sipuli ei enää maistu erillisinä sattumina kastikkeen joukosta, antaa se kivan säväyksen tähän.

1-2 maustekurkkua
puolikas pieni sipuli
1-2 rkl sinappia
1 prk kermaviiliä
1 prk ranskankermaa
200 g raejuustoa
1 rkl sitruunamehua

Pilko maustekurkku ja hienonna sipuli. Sekoita kaikki ainekset keskenään. Anna makustua jääkaapissa hetki.








Keitä perunat ja paista kalapuikot. Tai valmista muut ruoat. Kastikkeen jämät maittoi sujuvasti ainakin pekonin sekä kotitekoisten lihapullien kanssa :D

Kalapuikot tällä kertaa näitä:



Ja mähän en siis kalaa syö. Koko kalapuikkojuttu on pelkkää hämäystä :D Tosin mä olen vähän kissa tässä asiassa ja tietyn merkkisiä kalapuikkoja voin syödä. Ikinä en muista niiden merkkiä, mutta sellaisia, jotka on valkoisia sisältä. Ne ei maistu kalalta, joten ne on pelkkiä puikkoja. En joudu edes luopumaan periaatteistani B)

----

Ostoslista:

(Rainbow kalapuikot - 0,76 € / 10 kpl)

mustapippurirouhe - 2,54 € / 70 g
sitruunapippurirouhe - 2,95 € / 100 g
Felix sinappikurkkusalaatti - 2,06 € / 390 g
Valio kermaviili - 0,70 €
Valio smetana - 1,39 €
Valio créme fraîche - 1,20 €
Felix Kruunu majoneesi - 2,58 € / 340 g
Valio Gefilus piimä - 1,33 € / litra
raejuusto - 1,89 € / 400 g
Turun sinappi - 1,77 € / 275 g
sitruuna - 0,45 €
sipuli - 1,39 € / kg
maustekurkku - 0,77 € / 2 kpl

Yhteishinta:

Kastikekokeilu 1 - 2,10 €
Kastikekokeilu 2 - 3,20 €

5 kommenttia:

  1. Tartarkastikeko sen nimi olikin? :o Meillä on aina puhuttu ihan kermaviilikastikkeesta, ehkä siinä on juuri se syy miksi en ole ikinä mitään pätevää ohjetta löytänyt kun olen etsinyt. :D

    VastaaPoista
  2. Joo, meillä ainakin se oli ruokalistassa tartarkastikkeen nimellä, vaikka sillä ei mitään tekemistä tartarin kanssa muuten olekaan :D En mäkään nyt vielä oikeaa ohjetta sille löytänyt, mutta väliäkös tuon, kunhan muuten maittaa :P

    VastaaPoista
  3. Minä jo pelästyin, että täällä on raakaa lihaa ;D Mut hei, toi kastikehan vaikuttaa tosi namilta! :P

    VastaaPoista
  4. Haha, ei pelkoa, että mun blogissani sille linjalle lähdettäisiin! :D Mutta hyvää tää tosiaan on. Kalapuikkoja ei ilman tätä voi edes syödä :P

    VastaaPoista
  5. Tein tätä taas ohjeella 2 ja vasta syötyäni tajusin unohtaneeni sitruunan, sinapin ja ranskankerman! xD Eli jos ihan kaikkia aineksia ei muista laittaa niin ei sekään näköjään vaarallista ole :D On nimittäin hyvää näinkin.

    VastaaPoista