27.3.2010
Kolmen suklaan juustokakku
Hetki taas blogitaukoa tullut pidettyä terveydellisistä syistä (menemättä yksityiskohtiin, koska tämä on ruokablogi :D ) ja kohtahan jo kuukausikin vaihtuu. Uutta ruokaakaan ei ole nyt viikkoon tullut tehtyä, kun Kotihuora on ollut ruokavastaavana. Juustokakkuja kuitenkin tein jo viime viikonloppuna, kun meillä kävi vieraita pelailemassa lautapelejä. Tämän lisäksi tein appelsiinijuustokakkua, joka ei mua kuitenkaan erityisemmin sykähdyttänyt. Tämä kuitenkin oli riittävän hyvää päästäkseen blogiin asti - ja mitä muuta voikaan odottaa kolmella suklaalla? :D
Tämä on taas monesta eri ohjeesta muokattu ja itse muokkasin vielä kerran itselleni sopivaksi. Alkuperäisissä ohjeissa tähän oli vatkattu vielä erikseen munavaahto kananmunasta ja sokerista, mutta itse en näe tarvetta kananmunalle hyydytettävissä juustokakuissa, joten jätin sen surutta pois. Niinpä resepti hieman yksinkertaistui ja tästä tuli melko perinteinen suklaajuustokakku.
1 pötkö Domino -täytekeksejä
50 g leivontamargariinia
9 liivatelehteä
3 x 130 g (Panda) suklaata (valkosuklaa, maitosuklaa, tummasuklaa)
0,5 dl sokeria
5-6 dl kermaa
400 g maustamatonta tuorejuustoa
Murskaa keksit ja sekoita sulatetun margariinin kanssa tasaiseksi.
Peitä irtopohjavuoan (24 cm) pohja leivinpaperilla ja tasoita keksiseos vuoan pohjalle.
Laita liivatteet kylmään veteen.
Vatkaa kerma (ja sokeri) kuohkeaksi vaahdoksi.
Sulata suklaat kolmessa kulhossa.
Jaa tuorejuusto tasan kolmeen osaan ja sekoita jokaiseen sulaan suklaaseen oma osansa.
Liuota liivatteet noin desiin kiehuvaa vettä.
Kaada ohuena nauhana koko ajan sekoittaen 1/3 liivatenesteestä suklaatuorejuustoseokseen ja sekoita tasaiseksi. Tee samoin myös muille suklaaseoksille.
Lisää 1/3 kermavaahdosta jokaiseen suklaaseokseen ja sekoita tasaiseksi.
Kaada täytteet vuokaan kerroksittain. Selkeiden raitojen aikaansaamiseksi kannattaa kakkua pitää kylmässä n. 5 minuuttia kerrosten lisäämisen välillä.
Laita kakku hyytymään jääkaappiin muutamaksi tunniksi, mielellään yön yli.
----
Ostoslista:
Pirkka Daniela tumma täytekeksi - 1,96 € / 350 g
Sunnuntai leivontamargariini - 1,71 € / 500 g
Meira liivatelehti - 1,29 € / 10 kpl
Panda suklaat - 1,05 € x 3
Pirkka sokeri - 0,89 € / kg
Flora vispi - 0,69 € x 2
Philadelphia maustamaton tuorejuusto - 2,06 € x 2
Yhteishinta: 11 €
17.3.2010
Suklaamousse
Tää on niin hyvää ja niin kuohkeaa <3 Mulla ainoastaan alkuun oli hieman ongelmaa koostumuksen kanssa, kun jostain syystä sain suklaan ja kananmunan paakkuuntumaan keskenään. Tulinkin siihen tulokseen, että ainesten on hyvä olla suunnilleen saman lämpöisiä, kun tätä tekee. Jos suklaa on liian kuumaa niin kananmuna saattaa kypsyä ja täten paakkuuntua jouduttuaan kosketukseen kuuman kanssa. Tai kuten itselleni oletettavasti kävi eli, kun sulan suklaan sekaan kaatoi jääkaappikylmän kananmunan, se hyydytti suklaan.
Omasta mielestäni en tee nykyään mitään eri tavalla kuin alkuun, mutta jostain syystä tämä on alkanut onnistumaan joka kerta :D Eli helppo tämä ohje tosiaan on. Ja vaikka niitä "sattumia" syntyisikin niin eivät nekään haitanneet mitään, sillä moussea ne eivät pilanneet vaan sulivat suussa kuten suklaan kuuluukin. Tahallisiksi sattumiksi tähän voi tietysti sekoittaa hieman suklaamurua sekaan :)
100 g suklaata
1 keltuainen
2 dl kuohukermaa
Sulata suklaa. Jäähdytä hieman, mikäli suklaa kuumenee sulatettaessa.
Erottele kananmunasta keltuainen. - Halkaise kananmuna ja kääntele keltuaista kuoren puolikkaasta toiseen, kunnes valkuainen on valunut pois. Jos saa rikottua kananmunan rikkomatta keltuaista, tämä ei ole ollenkaan vaikeaa :)
Vatkaa kerma pehmeäksi vaahdoksi.
Lisää keltuainen sulan suklaan joukkoon.
Lisää kermavaahto suklaan joukkoon ja vatkaa sekaisin.
Kaada suklaamousse tarjoiluastioihin ja laita jääkaappiin jähmettymään muutamaksi tunniksi.
----
Ostoslista:
Fazer maitosuklaa - 1,89 € / 200 g
Pirkka vapaan kanan kananmuna - 1,61 € / 10 kpl
Pirkka kuohukerma - 0,94 €
Yhteishinta: 2 € / 2 annosta
Pastavuoka
Jos en aivan väärin muista niin tämän ohjeen olen saanut ystävältäni, joka on saanut tämän omalta anopiltaan :D Vähän on tuossa kuvassa soseen näköistä eikä just sattunut olemaan mitään kasviksiakaan kotona annosta kaunistamaan, mutta älkää antako häiritä. Oikein maittava perusruoka :)
6-8 kerää nauhapastaa (tai spagettia/makaronia)
400 g broilerin hunajamarinoituja fileesuikaleita
(1 tlk ananaspaloja)
1 iso tölkki herkkusieniä
1 prk smetanaa
1 prk ruokakermaa
170 g Aurajuustoa
juustoraastetta
Kypsennä broilerisuikaleet.
Keitä pasta ohjeen mukaan.
Avaa sillä välin herkkusienipurkki ja valuta siitä enimmät nesteet pois. Raasta juusto (mikäli et käytä valmista raastetta).
Valuta pastasta vedet pois.
Yhdistä pasta, broilerisuikaleet, herkkusienet ja smetana. Murusta puolet Aurajuustosta näiden sekaan ja sekoita ainekset keskenään.
Kaada pastasoosi uunivuokaan.
Murenna loppu Aurajuusto vuoan pinnalle ja kaada päälle kerma.
Ripottele pinnalle juustoraaste.
Paista 175 asteisessa uunissa noin 40 minuuttia.
----
Ostoslista:
Euro Shopper Tagliatelle - 1,38 € / 500 g
Atria fileesuikale, broileri , hunaja - 2,99 €
Euro Shopper herkkusieni - 0,95 €
Valio smetana - 1,36 €
Valio ruokakerma - 0,93 €
Valio Aura -sinihomejuusto - 2,67 €
Oltermanni kermajuusto - 8,99 € / kg
Yhteishinta: 11,20 €
16.3.2010
Juustokiisseli
Tämmöinen tuli vastaan. Ikinä en ollut edes kuullut mistään juustokiisselistä ja pelkän nimen perusteella kuulosti vähintäänkin epäilyttävältä. Asia jäi mua kuitenkin vaivaamaan ja pakko oli tutkia Googlella asiaa. Yllättäen juustokiisseli kuulostikin ihan hyvältä ja mielenrauhan saadakseni mun oli sitä pakko kokeilla. Ja hyväähän tämä olikin! Ainoastaan vaan tämä on todella makeaa eikä tätä kovin paljoa pysty kerralla syömään. Tein itse ainoastaan puolikkaan annoksen eikä kyllä siitäkään saatu kahdestaan puoltakaan syötyä. Suosituksen mukaisesti hillon kanssa syötynä tämä toimii kuitenkin oikein hyvin ainakin mulle :)
Resepti täältä: Valio.fi
6 dl maitoa
0,5 dl sokeria
2 rkl Maizena maissitärkkelystä
2 tl vaniljasokeria
500 g leipäjuustoa
lakka- tai vadelmahilloa
Mittaa maito, sokeri, vaniljasokeri ja maissitärkkelys kattilaan.
Kuumenna koko ajan sekoittaen ja anne kiehua n. 5 minuuttia.
Leikkaa leipäjuusto pieniksi kuutioiksi ja lisää kiisselin joukkoon.
Anna hautua pari minuuttia, jotta juusto lämpenee.
Tarjoa kiisseli lakka- tai vadelmahillon kanssa.
----
Ostoslista:
Valio täysmaito - 0,93 € / litra
Pirkka sokeri - 0,89 € / kg
Maizena maissitärkkelys - 2,00 € / 400 g
Dan Sukker vaniljasokeri - 1,75 € / 170 g
Valio juustoleipä - 3,07 € / 220 g
Saarioinen vadelmahillo - 2,53 € / 500 g
Yhteishinta: 3,40 € / 3 annosta
15.3.2010
Paprika-cheddarkastike
Helppoa, nopeaa ja mielettömän hyvää! Kiitos Sopankeittäjälle tästä taas! :D
Mä olen viime aikoina kovasti mieltynyt juustoisiin kastikkeisiin ja keittoihin niin tämä cheddar on kivaa vaihtelua sille ainaiselle Koskenlaskijalle. Vähän totuttelua tosin tuo juustoisuus multa itseltäni vaati, vaikka Kotihuora ottikin tämän ruoan herkukseen heti ensimmäisen kokeilun jälkeen. Mä kyllästyn nopeasti, jos koko annos maistuu samalta, joten tuo pepperoni/jalopeno/yms. tujukkeet antaa kaivattua vaihtelua ja potkua tähän, joka viimeistelee koko annoksen :) Mutta hyvää on ilmankin!
2 dl ruokakermaa
200 g cheddar -sulatejuustoviipaleita
1 paprika
1 pieni sipuli
öljyä
mustapippuria
chilijauhetta
Pilko sipuli ja paprika.
Kuullota sipuli ja paprika öljyssä paistinpannulla.
Lisää joukkoon kerma ja cheddar -viipaleet.
Sekoittele, kunnes juusto on sulanut ja sekoittunut tasaisesti. Mausta.
Tarjoa esimerkiksi pastan, kanan ja jalopenojen kanssa.
Meillä tällä kertaa valmiiksi paistettua ja maustettua kanaa sekä pepperoneja.
----
Ostoslista:
Valio ruokakerma - 0,85 €
Hochland cheddar - 1,90 €
paprika - 0,79 €
sipuli - 1,29 € / kg
mustapippurirouhe - 2,54 € / 70 g
chilijauhe - 1,39 € / 37 g
Euro Shopper Tagliatelle - 1,38 € / 500 g
Kariniemen kananpojan paistetut sisäfileet - 3,72 € / 250 g
Royal vahva vihreä Peleponnessos pepperoni - 2,10 € / 325 g
Yhteishinta: 8,40 €
Paprika-cheddarkastike: 3,60 €
Tunnisteet:
* Kastikkeet,
* Kasvisruoat,
Broileri / kalkkuna
14.3.2010
Kanapastasalaatti
Oma suosikkini pastasalaateista, kaikessa yksinkertaisuudessaan mielettömän hyvää. Ohje ei ole omaa keksintöäni vaan lähtöisin Puolialastoman kokin Elmeriltä :D Alkuperäisessä ohjeessa oli näiden lisäksi myös banaania, mutta itse jätetään se melkeinpä aina pois, jos kahdestaan syödään. Tähän voi hyvin laittaa myös muita hedelmiä. Lisäksi itse olen tuplannut kanan ja fetan määrän alkuperäisestä, joten halutessaan tähän määrään voi laittaa enemmän kastiketta.
500 g broilerin rintafilettä
grillausmaustetta
3-4 dl kuviopastaa
1 prk ananasta
(1 banaani)
200 g fetakuutioita
Kastike:
1 prk Bulgarian jogurttia
2 tl currya
2 tl hunajaa
1/4 tl suolaa
Pilko broilerit sopiviksi kuutioiksi.
Kypsennä kana pannulla ja mausta grillausmausteella.
Keitä pasta suolavedessä pakkauksen ohjeen mukaan.
Pilko ananakset.
Sekoita kastikkeen ainekset keskenään.
Sekoita kaikki ainekset keskenään ja anna maustua jääkaapissa jonkin aikaa. Mielellään seuraavaan päivään, jolloin fetakuutiot (ja hedelmät) kannattaa lisätä vasta ennen tarjoilua.
----
Ostoslista:
Pirkka broilerin fileepihvi - 4,99 €
grillausmauste - 1,42 € / 110 g
Pirkka Spirali kuviopasta - 0,94 € / 500 g
Del Monte ananasrenkaat - 0,72 €
Apetina Classic salaattijuusto - 2,38 €
Valio Bulgarian jogurtti - 0,64 €
curry - 1,19 € / 37 g
Pirkka juokseva hunajaa - 2,23 € / 250 g
Yhteishinta: 9,10 €
Tunnisteet:
* Salaatit,
Broileri / kalkkuna,
Pasta / makaroni
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)