9.5.2011

Huhtikuun kirjasatoa ja toukokuun muuttopuuhia

Viime kuussa sain taas keittokirjojakin, mutta en niistäkään ole ehtinyt päivittää!

Huhtikuu oli taas jotenkin vähän laiska kuukausi, mutta meillä on myös muutto nyt työn alla. Toukokuu aikaa muuttaa eikä muutto sisällä kuin tavaroiden siirtämisen toiseen osoitteeseen 15 kilometriä suuntaansa. Mutta oma hässäkkänsä muutoissa tietysti aina on ja kokkaileminenkin saattaa taas jäädä vähän vähemmälle. Mutta kesäkuussa taas rauhoittuu ja toivottavasti löytyy blogi-innostustakin :D Ainakin keittiö vaihtuu parempaan ♥

Uudesta keittiöstä ehkä lisää, kunhan on muutettu, mutta nyt niitä kirjajuttuja:

Sain mieheltä joululahjaksi Maku-lehden tilauksen ja huhtikuussa tuli taas sekin. Ihan hukkaan meni kaikki pääsiäisreseptit ja muut, kun en innostunut leipomaan kuitenkaan :D Vaikka en Makua ehkä niiden reseptien takia niin tilaakaan vaan enemmän sellaiseen yleiseen fiilistelyyn.

Lisäksi olin joskus kauan sitten tilannut näytenumeron Glorian Ruoka&Viini -lehteä. Ihan hyvännäköinen lehti, mutta tuskin itselle tulee tilattua. Ainoa juttu, jonka jaksoin lukea ajatuksella kokonaan oli haastattelu Pastanjauhajista :D




Nyt saapui viimein myös Maku-lehden tilaajalahjana saamani herkkukirjakin. Ihan hauskalla tavalla kirjassa reseptejä eri maista ja tämä on ehkä ensimmäinen keittokirja, jonka mä olen selaamisen sijaan myös lukenut :D Reseptien ohessa siis myös ruokiin liittyviä tarinoita ja tietoa. Myös reseptit kuulostivat siltä, että voisin näitä jopa testakin, mikä on mulle keittokirjojen suhteen yleensä harvinaista :O Tästä kirjasta löytyi mm. M&M Cookies -resepti, jota olin itse jo paljon aiemmin testannutkin :D



Maailman ihanimmat leivonnaiset


Ja taas tuli tilattua kirjoja itsekin. Tartuin BookPlussan "kolme keittokirjaa kympillä"-tarjoukseen, mutta pettymyksekseni sain ainoastaan kaksi kirjaa. BookPlussan kanssa tuntuu aina käyvän niin, että eivät kuitenkaan kykene toimittamaan kaikkia tilaamiani kirjoja :P Tälläkin kertaa kiinnostuin tarjouksesta lähinnä 1000 pikkusuolaista -kirjan ansiosta, mutta tottakai se oli sitten juuri se kirja, joka jäi saamatta :(

Noh, 3,33 €/kirja ei silti paha hinta ole näistäkään kahdesta kirjasta. Aika yksinkertaisia reseptejä noissa kirjoissa ja kirjojen ulkonäkö on vähän ankea, kun kirjoissa ei ole kuvia lainkaan. Mutta 1000 reseptiähän nuo lupaavatkin, joten siihen nähden ihan näppärä paketti. Keittoresepteistä löytyi muutama mielenkiintoiselta kuulostanut, kun taas jälkiruoista odotetusti löytyi vaikka mitä testattavaa :D



Roderick Dixon - 1000 parasta keittoa / 1000 parasta jälkiruokaa


Juustokakkukirja oli kuitenkin se varsinainen syy tähänkin tilaukseen sortumiseen :D Mä olin tätä kirjaa jo aiemminkin vähän katsellut, mutta ei kuitenkaan tuohon 16,95 hintaan tullut tilattua. Nyt kun sattumalta huomasin kirjan tarjouksessa 6,95 niin pakkohan siihen oli tarttua! :D Melko perusreseptejähän nuo kaikki on eikä mulle itselleni ainakaan tullut mitään uutta inspiraatiota (paitsi leipoa tottakai) ja kaikki kirjan juustokakut tosiaan ovat paistettavia. Lisäksi kakut on tehty mun makuuni vähän turhan monimutkaisesti kaikkine työvaiheineen ja uuniin vaadittavine vesikippoineen ja näin. Mutta hyviä reseptejä kirjasta löytyi ja yhtä jo itseasiassa testasinkin ;) Ja ennen kaikkea musta on ihanaa omistaa juustokakkukirja ♥



Cheryl Lindblad - Juustokakkuja juhlaan ja arkeen

Lisäksi kuukauden paras juttu oli Tupun tupa -blogista saamani arvontavoitto! Aivan ihana yllätys :) Resepteistä en osaa juuri sanoa mitään, mutta kuvat ovat houkuttelevia ♥ Ihan peruskeittokirjatasoahan ne kai ovat, mutta mä olen viime aikoina selaillut niin paljon halpoja ja vanhoja keittokirjoja, että kiva välillä ihastella ihan vaan kuviakin.



Tina Nordström - Tinan tapaan

6 kommenttia:

  1. Sitten pitää sunkin vinkata sopivasti lahjatoivetta eteenpäin! :D Me saatiin joulun alla tarjouksena 20€/vuosi, mutta Maku on niitä harvoja lehtiä, joiden tilaamisesta voisin maksaa melkein täydenkin hinnan :)

    VastaaPoista
  2. Oho, hyvä diili! Nyt näyttäis olevan 25€/5 lehteä ja Leivonnaisia herkkusuille- kirja kaupan päälle. On ilmeisesti kestotilaus, saakohan tuon katkaistua jos haluaa vain nuo 5 numeroa tuohon hintaan.. hmm.

    VastaaPoista
  3. Kyllä mun käsittääkseni kestotilauksenkin saa katkaistua ihan, kun vaan haluaa. Me ainakin yleensä tilataan aina vaan uusien tarjousten perässä :D

    VastaaPoista
  4. Hello Just read your blog. If i understood correctly you did not get 1000 parasta pikkusuolaista. If you still want it and any of the other 1000 sarja, I would be happy to give you free copies. Contact me at dixonenterprises@kolumbus.fi. If you want the books we could meet somewhere in Helsinki - the Railway Station would be best. Are you familiar with the books i wrote for Art House? They didn't bother marketing them -- just wanted the government subsidy and a tax write-off I guess but they are the best 3 cookbooks I've written. Kind regards Roderick Dixon

    VastaaPoista
  5. Hello Roderick!

    Thank you for your comment and the offer, I'll get back to you by email in a few days as we are currently moving out to a new address and everything is a mess right now :D

    Kind regards, kitinen

    VastaaPoista