14.12.2011

Kinuskinen glögijuustokakku



Blogillani tänään 200 Google-tilin kautta liittynyttä lukijaa! Ihanaa, mutta aika pelottavaa myös. Aina niin hämmentävällä tavalla ilahduttavaa, että Mau!kas on löytänyt lukijansa :) Oletteko te kaikki todellisia? :D Kiitos teille ja kaikille muutakin kautta blogiani seuraaville! ♥

Hurjan lukijamäärän kunniaksi tarjoan teille kakkua ;D

Tällaisen jouluisen kakun pyöräytin tänä vuonna ystävilleni jo perinteeksi muodostuneisiin pikkujouluihimme. Resepti on taas Open Café -blogista muuten, mutta itse vaihdoin leivotun pohjan herkulliseksi havaitsemaani pehmeään keksipohjaan. Ihan vaan laiskuuttani, mutta tuo piparkakkutaikinan makuinen ja oloinen pohja antoi tähän kyllä ihanasti myös jouluisuutta :) Samoin kiillettä laitoin lopulta ainoastaan 2-3 desiä, sillä vuoassani loppui korkeus kesken :D

Ja huomatkaa, kun on koristelut ja kaikki! ;D Mikään kestävä ratkaisu nonparellit ei hyydykekakun pinnalla ole, mutta eipä noiden tarvinnutkaan kestää kuin sen yhden tarjoilun ajan. Koristelussa käytin Dr. Oetkerin Winter -koristeraesekoitusta.



Pohja:

15 kpl (reilu 200 g) Digestive-keksiä
0,5 dl sokeria
1,5 tl kanelia
60 g voita
0,5 dl vahvaa kahvia



Täyte:

6 liivatetelehteä
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 prk maitorahkaa
2 dl kinuskikastiketta
0,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 prk Flora Vanillaa (2,5 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta)

Glögikiille:

6 liivatelehteä
4 dl glögiä
(joulunpunaista pastaväriä)



Murskaa Digestive-keksit ja sulata voi. Keitä kahvi. (Itse käytin taas pikakahvia.) Sekoita kaikki pohjan ainekset huolellisesti keskenään. Kaada keksiseos leivinpaperilla peitettyyn irtopohjavuokaan ja painele tasaisesti vuoan pohjalle. (Kuvan vuoka 24 cm.)



Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.



Vatkaa vaniljakastike vaahdoksi.



Notkista tuorejuusto ja maitorahka vatkaimella ennen muiden ainesten lisäämistä tasaisen lopputuloksen saamiseksi.



Lisää kinuskikastike, sokeri ja vaniljasokeri.





Sulata liivatelehdet tilkkaan kiehuvaa vettä (itse sulatin taas mukissa mikrossa) ja kaada ohuena nauhana koko ajan sekoittaen kinuskivaahdon joukkoon.







Lisää lopuksi vaniljavaahto ja sekoita tasaiseksi.





Kaada täyte vuokaan keksipohjan päälle.



Nosta kakku jääkaappiin ja anna hyytyä seuraavaan päivään.



Seuraavana päivänä:

Laita glögihyytelöön tulevat liivatelehdet kylmään veteen likoamaan.

Kuumenna tilkka glögiä ja sulata liivatteet siihen.



Sekoita liivateseos lopun glögin joukkoon.



Kaada varovasti hyytyneen kakun pinnalle. Anna hyytyä vielä muutama tunti jääkaapissa.



Irrota reunat terävällä veitsellä varovasti reunoja kiertäen.



----

Ostoslista:

LU Digestive - 1,58 € / 400 g
Dan Sukker taloussokeri - 0,89 € / kg
kanelijauhe - 1,12 € / 38 g
Arla Ingman normaalisuolainen meijerivoi - 3,15 € / 500 g
Euro Shopper pikakahvijauhe - 3,04 € / 200 g

Meira liivatelehti - 1,29 € / 10 kpl x2
Kraft Philadelphia Original - 1,79 € / 200 g
Valio maitorahka - 1,25 €
Rainbow kinuskikastike - 1,39 €
Dan Sukker taloussokeri - 0,89 € / kg
Meira vaniljasokeri - 1,81 € / 85 g
Flora Vanilla - 1,59 € / 330 ml

Arla Ingman glögi - 1,45 € / litra


Yhteishinta: 8,90 €

----

Ps. Muistakaahan taas muutkin blogistani jo löytyvät joulunmakuiset juustokakut! ;)

* Piparijuustokakku (paistettava)
* Glögijuustokakku
* Luumujuustokakku
* Omena-kanelijuustokakku

8 kommenttia:

  1. Onpas kaunis ja jouluinen kakku. :)

    VastaaPoista
  2. On kyllä ihanan jouluisen näköinen ja makuinen, mutta kinuskikakkuna herkullinen muutenkin ^_^

    VastaaPoista
  3. Käädetaanko tuo glögi kuumana tuohon pinnalle? Vai pitääkö ensin jäähdyttää?

    VastaaPoista
  4. Yleensä kiillenestettä on hyvä hieman jäähdyttää, jottei kakun pinta lähde sulamaan ja sekoitu kiilteeseen rumasti.

    Tässä tuon lopullisen glögikiilteen ei kuitenkaan pitäisi kovin kuumaa edes olla. Kun glögiä kuumennetaan vain pieni tilkka, se jäähtyy siinä, kun se sekoitetaan loppuun glögimäärään :)

    VastaaPoista
  5. voi vitsi, harmi että joulu meni jo, ei nimittäin tullut huomattua tätä loistavaa blogiasi ennen kuin vasta nyt! Ois ollu mahtavaa kokeilla tuota. No, ens juoluna sitten, ja sitä ennen on vuos aikaa harjotella :DD

    VastaaPoista
  6. Tein tätä kakkua jouluksia ja ai että kun oli hyvää! Jokainen kehui taivaisiin tätä kakkua :) Joten kiitos todella paljon herkullisesta ohjeesta! Ja todella hyvää uutta vuotta 2012! :)

    VastaaPoista
  7. Nöyhtis: Onhan koko talvi ihan hyvää aikaa maistella glögiä ja jouluisia juustokakkuja ;D Ja tosiaan ensi jouluksi sitten! :D

    Tiia: Kiva juttu, että tykkäsitte! :) Oikein ihanaa vuotta 2012 sinne myös!

    VastaaPoista
  8. Voiko kahvin korvata jollain?

    VastaaPoista