30.5.2011

Kinuskinen Omar-juustokakku



Joskus kauan sitten sain syödäkseni ihanaa Omar-juustokakkua, joka mun mielessäni on siitä lähtien kummitellut. Nyt sain viimeinkin aikaiseksi etsiä ohjeen tähän herkkuun ja googlettamalla päädyin Mantan kyökkiin, joten resepti otettu sieltä siis pienin muokkauksin jälleen.

Alkuperäisessä reseptissä käsketään lisäämään sokeria "oman maun mukaan", joten alla oleva resepti on mun makuni mukaan ;) Kakusta tulee todella makea, mutta mun mielestäni kinuskikakun sellainen kuuluu ollakin. Mutta sokerin määrä saattaa monelle olla liikaa ja kannattaakin se sokeri tosiaan maistella omaan makuunsa sopivaksi. Tai sitten valita jokin muu kakku tehtäväkseen, jos ei makeaa kestä ;D Ja tietysti myös kinuskeissa on makueroja.

Itse käytin tällä kertaa pohjaan Safari-keksejä, jotka ovat mun suurta herkkuani. Yleensä teen juustokakkupohjat aina Dominoista, mutta tähän kyllä noi Safarit on ihan nappivalinta!

Pakko kehua muutenkin, todella hyvää! Loppukakun mukanaan vienyt vieraskin kehui kakkua jopa taivaalliseksi, joten suositukset on kunnossa :D Täytteestä tuli ihanan moussemaisen pehmoinen ja sopivasti kinuskinen. Omar-palat tosin eivät kovin vahvasti tuolta maistuneet, koska ne sulavat osittain tai kokonaan täytemassan sekaan ja valuvat leikattaessa lautaselle, mutta kyllä tätä Omar-juustokakuksi silti voi kutsua :) Nam.

Pohja:

200 g Safari-keksejä tms. suklaahippukeksejä
50 g voita/margariinia

Täyte:

2,5 dl Flora vispiä
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1,5 dl kinuskikastiketta
1 tl vaniljasokeria
0,5 dl sokeria
3 liivatelehteä
n. 15 kpl Omar-karkkeja



Murskaa keksit ja sulata voi/margariini. Sekoita tasaisesti keskenään.





Painele seos leivinpaperilla peitetyn irtopohjavuoan pohjalle. (Kuvien vuoka 22 cm.)





Laita liivatteet likoamaan runsaaseen kylmään veteen 5-10 minuutiksi.



Rouhi sillä välin 15 Omar-karkkia.



Vatkaa kerma kuohkeaksi vaahdoksi.



Notkista vatkaamalla tuorejuusto ja lisää siihen kinuskikastike. Sekoita tasaiseksi.





Lisää sokeri ja vaniljasokeri oman makusi mukaan. (Täytteen makeus tasoittuu vielä hieman kerman lisäämisen jälkeen.)



Sulata liivatteet tilkkaan kiehuvankuumaa vettä. ( - Itse puristelin liivatteista enimmät vedet pois, laitoin liivatteet mukiin ja kuumensin mikrossa, kunnes liivatteet olivat sulaneet aivan nestemäiseksi ja sekoitin vielä lusikalla varmuuden vuoksi).





Kaada liivateneste seokseen ohuena nauhana koko ajan sekoittaen.



Lisää kermavaahto ja sekoita varovasti tasaiseksi.





Kääntele Omar-murut täytteen joukkoon.





Kaada täyte vuokaan keksipohjan päälle ja tasoita pinta.





Nosta kakku jääkaappiin ja anna hyytyä n. 4 tuntia tai mielellään yön yli.





Koristele esim. kinuskikastikkeella, Omar-silpulla tai Omar-ruusuilla.



^ Tarkoitus oli tehdä kinuskikastikkeelle urat kakun pintaan, mutta se kiireessä jäi, joten kastikkeet aikalailla levisivät ja valuivat kakun päältä pois.

Itse tein samalla elämäni ensimmäiset ruusut!! Vähän tuli paksuja ja ihan pikkuruisia xD Ohjeen näihin löytää googlettamalla sokerimassa- ja marsipaaniruusuja. Omar-ruusut tehdään samoin, mutta Omar on näitä helpompaa käsitellä :)



----

Ostoslista:

Kantolan Safari Original - 1,69 €
Sunnuntai laktoositon leivontamargariini - 1,49 € / 500 g

Flora vispi - 1,15 €
Kraft Philadelphia Original - 1,79 €
Rainbow kinuskikastike - 1,39 € / 2 dl
Dan Sukker vaniljasokeri - 1,75 € / 170 g
Rainbow kidesokeri - 0,85 € / kg
Meira liivatelehti - 1,29 € / 10 kpl
Fazer Omar - 2,47 € / 350 g


Yhteishinta: 7,50 €

Meetvursti-riisisalaatti



Taas tällaista helppoa ja hyvää muuttoruokaa! :D Pelkkä kermaviili riittää tähän kastikkeeksi hyvin, sillä meetvurstin ja maustekurkun suolaisuus tasoittuu sillä hyvin. Resepti googlettamalla täältä: pirkkatori.com.

Itse tein ainoastaan puolikkaan annoksen ja siitä olisi kyllä riittänyt varmaan useammallekin kuin kahdelle. Laitoin puolikkaaseen annokseen koko purkin kermaviiliä ja se oli mun makuuni sopivasti. Hinta laskettu reseptin mukaisesti neljälle, mutta jälleen siinäkin säästää, jos kelpuuttaa jonkin muun meetvurstin :P Mähän yleisesti vastustan kevyttuotteita, mutta meetvurstista olen taas nirso ja jotenkin vaan tuo Linja on ainoaa, jota mun tulee syötyä.

4 annosta:

200 g meetvurstia
4 dl keitettyä riisiä
100 g juustoa
2 maustekurkkua
1 omena
1 (lehti)salaatti

2-4 dl kermaviiliä



Keitä riisi kypsäksi pakkauksen ohjeen mukaan ja huuhtele riisi.



Suikaloi meetvursti, juusto, kurkut ja omena. Sekoita kaikki ainekset keskenään.



Lisää salaatin joukkoon kylmä riisi sekä kermaviili ja anna maustua jääkaapissa noin tunti ennen tarjoilua.





Tarjoa esim. patongin tai tuoreen leivän kanssa.

----

Ostoslista:

Kevyt Linja meetvursti - 2,29 € / 100 g
Uncle Ben's pitkäjyväinen riisi - 2,59 € / kg
Pirkka kermajuusto - 5,69 € / kg
maustekurkku (tynnyristä) - 1,44 € (3,81 €/kg)
omena - 0,28 € (1,69 €/kg)
Pirkka jääsalaatti - 1,39 €

Valio kermaviili - 0,69 €


Yhteishinta: 10 €

25.5.2011

Kananmunalevite kolmioleiville



Erilaiset levitteet on edelleen mun heikkouteni, onneksi näitä aina löytyy uusia testattavaksi! Tämä kananmunaversio on yksinkertainen, mutta tosi maittava täytevaihtoehto kolmioleipiinkin. Aika raskas leipä vaan tulee, sillä täytettä saa laittaa reilusti kosteuden puuttuessa. Itse sain tästä annoksesta 4 leipää (eli 8 kolmiota) kuvien mukaisella täytteen määrällä.

Voisin pitää tätä myös tuleviin kesän juhliin hyvänä vaihtoehtona perinteiselle munavoille, joka voin takia lötkistyy ja muuttuu ällöttäväksi hetken tarjolla oltuaan, jos sää vaan on yhtään lämpimämpi :P Eihän tuorejuustokaan tietenkään lämpimässä säily, mutta samalla tavalla nesteeksi se ei sula kuin voi.

Resepti tuli vastaan Ekun keittiössä. Multa ei nyt kuivattua ruohosipulia löytynyt, joten käytin tuoretta, mutta muuten resepti on sama :)

3 keitettyä kananmunaa
100 g ruohosipulituorejuustoa
1 rkl kuivattua ruohosipulia (tai vähän reilummin tuoretta)
0,5 punasipuli
mustapippuria
suolaa
50 g (n. 1 dl) juustoraastetta

(+ 8 viipaletta paahtoleipää)



Keitä kananmunat läpikypsiksi (veden kiehumisesta +10 minuuttia).



Hienonna sillä välin punasipuli (ja ruohosipuli).



Hienonna jäähtyneet/jäähdytetyt kananmunat esim. haarukalla muussaamalla tai leikkaa munaleikkurilla pariin kertaan eri suuntiin.







Sekoita kaikki ainekset huolellisesti tahnaksi keskenään (esim. haarukalla mössöämällä).





Anna hetki maustua jääkaapissa ja tarjoile esim. cocktailpiirakoiden kanssa.

Tai levitä runsaasti levitettä paahtoleipäviipaleelle ja aseta toinen siivu paahtista päälle, leikkaa leivät halutessasi kolmioiksi. Nosta jääkaappiin ja anna rauhassa maustua ennen tarjoilua.





----

Ostoslista:

Rainbow isot kananmunat - 2,39 € / 15 kpl
Créme Bonjour ruohosipuli - 2,37 € / 200 g
ruohosipuliruukku - 1,15 €
punasipuli - 0,22 € (1,59 €/kg)
mustapippurirouhe - 2,54 € / 70 g
Valio mozzarellaraaste - 2,23 € / 150 g

(Vaasan iso grahampaahto - 1,79 € / n. 20 viipaletta)


Yhteishinta: 3 € (+ paahtoleipä)

18.5.2011

Mariannepirtelö



Kesä ja pirtelökausi! :D Ei sillä, etteikö meillä pirtelöä juotaisi pitkin vuotta, mutta säiden lämmetessä on suorastaan velvollisuus fiilistellä tulevaa kesää pirtelölasillisen kera.

Perinteinen tapahan tehdä Mariannepirtelöä on heittää vaan Marianne-rouhetta tavallisen pirtelön sekaan :D Kanelibasilika -blogista bongasin idean käyttää valmista Play -kaakaojuomaa. Tuo juoma itsessään on ihan mun herkkuani, mutta pirtelöön olisin ehkä kaivannut vähän voimakkaamman kaakaon eli halutessaan voi tuon kaakaon tehdä perinteisesti kaakaojuomajauheesta ja maidostakin.

4 dl valmista kaakaota
1/3 litraa vaniljajäätelöä
0,5 dl Mariannemurskaa



Kaikki vaan sekaisin pirtelöksi.



----

Ostoslista:

Valio Play maitokaakaojuoma - 2,09 € / l
Valio Vanilja Kermajäätelö - 1,43 € / litra
Fazer Marianne Crush - 2,30 € / 150 g


Yhteishinta: 1,90 € / 2 annosta

16.5.2011

Omenaiset lihapullat - 2 versiota



Aaarrgh! Viime viikkoisen Bloggerin huoltokatkon yhteydessä kadonneet tekstit pitäisi ilmeisesti olla palautettu jo? Noh, 12. päivä julkaisemani resepti löytyi luonnostilasta ja sain sen palautettua pienin muutoksin, mutta nämä seuraavaksi julkaistavaksi tarkoitetut tekstit ja kuvat jouduin kirjoittamaan uudestaan. Mutta jospa nää nyt pysyis täällä ja päästäis taas blogissa eteenpäin? :) No jaa, näiden tärkeämpien tekstien sijaan eräs toinen luonnos on nyt palautettu mulle tänään jo viitenä kappaleena, joten älkää ihmetelkö, jos tämä blogi sekoilee edelleen.


Jossain mä olin nähnyt omenaraastetta käytettävän lihapullissa, joten tähänhän mun piti googletella reseptit nyt, kun sopivasti muuton takia tyhjennetään pakastinta jauhelihoista.

Ensimmäinen versio löytyi Elleistä. Vertailin vähän reseptejä keskenään ja tulin siihen tulokseen, että mikäli ei satu vasikkafondia kotoa löytymään niin sen voi korvata jollain muullakin lihafondilla tai jättää kokonaan pois.

Maultaan nää on hyvin peruslihapullia, mutta kyllähän näitä syö. Kuten ensimmäisestä kuvasta näkyy niin seuraavana päivänä lämmitettiin lihapullat iskemällä ne paistinpannulle, heittämällä sekaan pari purkkia kermaa ja paketillinen Musta Pekkaa. Ihan järjettömän hyvää.

50-75 kpl

2,5 dl (ruoka)kermaa
(1 dl korppujauhoja)
0,5 tl suolaa
0,5 tl valkopippuria
0,75 rkl vasikkafondia
1 kpl sipulia
2 kpl valkosipulinkynttä
2 kpl kananmunaa
3 kpl omenaa
700 g jauhelihaa



(Sekoita kulhossa kerma ja korppujauhot ja anna turvota hetki.)

Raasta omenat ja hienonna sipuli.





Sekoita kaikki ainekset keskenään tasaiseksi taikinaksi.





Pyörittele taikinasta lihapullia kostutetuin käsin. Laita valmiit lihapullat leivinpaperin päälle uunipellille.



Paista omenaisia lihapullia uunissa 220 °C:n lämpötilassa 15 minuutin ajan.



----

2. versio



Toinen versio Kodinkuvalehti.fi. Tästäkin ohjeen mukaan vois jättää sinihomejuuston pois, mutta ilman sitä tulis kyllä vähän ankeita lihapullia :P Alkuperäisessä reseptissä myös on käynyt virhe ja sen mukaan suolaa pitäis laittaa 11½ tl - mun makuuni 1 ja puolikin olis jo liikaa, sillä Aura on jo itsessään melko suolaista. Omenaa laitoin tuplat.

Nää on tosi hyviä ja nää tulikin naposteltua ihan sellaisenaan :)

20-30 kpl

2 dl raastettua omenaa
1 dl sinihomejuustomuruja
400 g jauhelihaa
1 kananmuna
0,75 tl suolaa



Sekoita kaikki aineet yhteen pehmeäksi taikinaksi.





Pyörittele haluamasi kokoisia lihapullia kostutetuin käsin.



Paista uunipellillä leivinpaperin päällä 200 asteessa uunin keskitasolla 20 minuuttia.



----

Ostoslista:

Arla Ingman kuohukerma - 1,09 € / 2 dl
valkopippurijauhe - 1,52 € / 38 g
Knorr Fonf vasikka - / 180 ml
sipulipussi - 1,49 €/ kg
valsipuli, yksikynsi - 1,15 € / 100 g
Rainbow isot kananmunat - 2,15 € / 15 kpl
omena - 0,85 € (1,69 €/kg)
Lihatukku Jouni Partanen Oy nauta-sika jauheliha - 3,34 € / 776 g

omena - 0,56 € (1,69 €/kg)
Valio Aura sinihomejuusto - 2,39 € / 170 g
Rainbow nauta-sika jauhelihaa - 2,65 € / 400 g
Rainbow isot kananmunat - 2,15 € / 15 kpl


Yhteishinta:

1. versio - 5,90 € / 50 kpl
2. versio - 4,50 € / 25 kpl