29.5.2010

Juomia Frezza Moccasta



Kuvassa persikkajuoma, Frezza Mocca ja banaanijuoma.

Jonkun toisen blogissa törmäsin kesäisiin Frezza Mocca -tuunauksiin. Alkuperäiset ohjeet löytyy Pauligin Frezza -sivuilta (Frezza viiletystä -> Reseptit). Ihan hauskoja ohjeita, mutta taidan jatkossakin juoda Frezzani sellaisenaan.

Testasin resepteistä kahta. Tuo persikkajuoma oli meidän mielestä aivan kammottavaa. Join senkin silti ja siedettävämpää se olisi saattanut olla, jos senkin olisi tehnyt vaniljajogurtilla. Banaaniversiokin oli varsin erikoinen, mutta siitä tykättiin :) Mun makuun sopii kahvi ja banaani yhdessä. Tässäkin vaan samaan tulokseen olisi päässyt käyttämällä makeutettua maitokahvia, joten sinänsä ei tarvitse Frezza Moccaa tähänkään enää käyttää.

Kumpaakin juomaa tulee yhdestä annoksesta 1 iso lasillinen.

GO BANANA

1 dl vaniljajogurttia
1 pieni, kypsä banaani
1 dl Frezza Moccaa
(1 dl jäämurskaa)



Laita ainekset tehosekoittimeen (itse käytin sauvasekoitinta), sekoita tasaiseksi ja nauti kylmänä.




PEACH SMOOTHIE

1 dl maustamatonta jogurttia
2 puolikasta säilykepersikkaa
1 dl Frezza Moccaa



Laita ainekset tehosekoittimeen (itse käytin sauvasekoitinta), sekoita tasaiseksi ja nauti kylmänä.



----

Ostoslista:

Arla Ingman rasvaton vaniljajogurtti - 1,12 € / litra
banaani 0,98 € / 4 kpl
Paulig Frezza Mocca -maitokahvijuoma - 1,48 € / 200 ml

Yhteishinta: 1 €

Valio Bulgarian jogurtti - 0,64 €
Del Monte persikka - 1,34 €
Paulig Frezza Mocca - 1,48 € / 200 ml

Yhteishinta: 1,50 €

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti