21.12.2011

Lime-valkosuklaafudge



Luulin näistä jo päivittäneeni? No, tausta on kuitenkin tämä.

Kinuskikissan lime-valkosuklaafudge on varmaan monelle tuttu ja itsekin sitä olen jo kahdesti tehnyt. Ja menettänyt hermoni täydellisesti. Ensimmäisellä kerralla fudgemassan jäähdyttelystä ja vinhasta vatkaamisesta huolimatta mun suklaani juoksettui enkä saanut rasvalammikossa lilluvaa fudgemassaani enää millään pelastettua. Toisella kerralla en ilmeisesti malttanut keitellä massaa tarpeeksi kauan, sillä valmiit fudget muuttuivat huoneenlämmössä taas veltoiksi.

Kolmas kerta toden sanoo ja mun on kohdallani se sanoi, ettei tarvitse lime-valkosuklaata enää yrittää :P Minkään muun fudgen kanssa mulle ei ole ongelmia ollut tai niistä on ainakin selvitty, mutta tämä ei vaan ota onnistuakseen millään. Reseptin vaihtaminen oli kuitenkin ehkä viisasta.

Olen nyt mieltynyt kondensoidusta maidosta tehtyyn fudgeen, sillä sen käyttäminen on helppoa ja suklaan sanotaan jähmettävän fudgemassa lähes varmasti. No, ainakin tällä reseptillä tekeminen on todella helppoa, vaikka omat fudgeni sitten jäivätkin veltoiksi eivätkä irronneet leivinpaperista. Olin jo luopumassa toivosta, mutta oltuaan vuorokauden jääkaapissa mun fudgeni lopulta kuitenkin jähmettyi!!! Leikattaessa tarttui hieman veitseen kyllä, mutta suussa koostumus oli ihanan pehmeä ja fudgen pakastaminen poisti leikkaamisongelmankin. Ja maku ainakin on mielestäni aivan täydellinen. Lime raikastaa ihanasti, mutta lopputulos on silti fudgemaisen makeaa!

Mun sarjaepäonnistumiseni ei varmastikaan aivan vakuuta reseptin puolesta, mutta ehkä joku muu onnistuu näiden kanssa paremmalla onnella? :D Voin vannoa, että samalla reseptillä olen aiemmin muina makuina onnistunut kyllä ongelmitta!

397 g kondensoitua maitoa
350 g valkosuklaata
2-3 limen kuoriraaste



Pese limet huolellisesti ja raasta niistä kuori. (Vain vihreä osa, hienolla terällä.)



Laita kondensoitu maito ja paloiteltu suklaa kattilaan.



Kuumenna pienellä lämmöllä koko ajan sekoittaen pohjaa myöten, kunnes suklaa on sulanut tasaisesti.



Sekoita limeraaste joukkoon.





Kaada seos leivinpaperilla vuorattuun vuokaan (kuvan vuoka 18x27 cm).



Nosta jääkaappiin ja anna jähmettyä vähintään muutama tunti tai yön yli. (Tai pakasta.)



Kumoa levy ja leikkaa haluamasi kokoisiksi paloiksi. Säilytä viileässä. Osan fudgeannoksesta voi pakastaa tiiviisti pakattuna.

----

Ostoslista:

Markomilk makeutettu kondensoitu maito - 1,99 € / 397 g
Panda valkoinen suklaa - 1,29 € / 130 g
limetti - 0,64 € (3,09 €/kg)


Yhteishinta: 5,90 €

6 kommenttia:

  1. kuinkahan kauan tuota täytyy keittää?

    VastaaPoista
  2. Tässä reseptissähän fudgemassaa ei keitetä lainkaan vaan suklaa hoitaa jähmettämisen :) Tai pitäisi hoitaa.

    VastaaPoista
  3. Kuvassa fudge kyllä näyttää hyvältä! :) Itseltähän fudget ovat toistaiseksi jääneet tekemättä, vaikka ne aina kaikista kirjoista ja blogeista ensimmäisenä bongaankin. Jouluaika voisi kyllä olla hyvä väli niiden kokeiluun.

    VastaaPoista
  4. Joo, ihan kivasti noi fudget sitten lopulta onnistuivat, vaikka en ehkä vieraille tarjota kehtaisikaan :D Sen verran projektin loppuvaiheessa kuitenkin jo kyllästytti, etten enää jaksanut alkaa kuvaa asettelemaan ja kuva onkin vaan napattu fudgesta matkalla suuhun :P

    Mutta suosittelen fudgen itsetekemistä testaamaan silti kyllä! :) Monet reseptit ovat todella helppoja ja, vaikka mäkin välillä joudun koostumuksen kanssa tappelemaan niin maku on aina ollut tosi hyvä :) Usein tulee jopa paljon parempaa itse tuunattuna kuin kaupan valmisfudget ^_^

    VastaaPoista
  5. Hei! Onko tuo kondensoitu maito valmiiksi keitettyä? Vai eikö sitä tarvinnut keittää?
    Haluaisin kovasti kokeilla kondensoitua maitoa, mutta tuo 3h keittäminen tuntuu pitkältä ajalta...

    VastaaPoista
  6. Tässä maitoa ei tarvitse erikseen keittää :) Useimmissa näkemissäni kondensoidusta maidosta tehdyissä fudgeresepteissä fudge jähmetetään joko suklaalla tai sitten kondensoitua maitoa keitellään suoraan kattilassa samoin kuin kermasta ja sokerista valmistettavaa fudgea :)

    Kondensoidusta maidosta voi tehdä kinuskia helposti myös mikrossa, mutta se on paljon kattilassa keittämistä tarkempaa. Tähän löytyy neuvoja mm. tuolta blogini "kondensoitu maito"-luokittelun alta :)

    VastaaPoista