16.1.2012

Appelsiini-suklaajuustokakku



Hyi minua, hyljeksin appelsiinijuustokakkuja. Joulun piparipopseista kuitenkin jäi appelsiinituorejuustoa käyttämättä, joten makeisähkyn jälkeen piti tuorejuustosta tehdä jotain muuta. Eli juustokakkua ;D Ja kun en appelsiinijuustokakuista kovin innostunut ole niin tuunaus suklaajuustokakuksi sitten.

Appelsiinituorejuuston ja suklaan yhdistäminenhän ei varmaankaan ole mikään uusi keksintö, mutta yhdistelmä on täydellinen ja kakusta tuli aivan törkeän hyvää! Sekä appelsiini että suklaa maistuivat, mutta eivät liikaa. Tarkoitukseni oli vielä rouhia Fazerinaa tuohon kakun päälle, sillä se olisi sopinut tähän loistavasti, mutta en taas kakunhimoissani muistanut :P

Tätä kakkua meillä siis syötiin uutena vuotena tuon jo aiemmin julkaisemani Passion-valkosuklaajuustokakun kanssa ja kaikki jälleen kovasti tästäkin kakusta pitivät :) Passion ja appelsiini sopivat samalle lautaselle hyvin ja tämän kakun ollessa hieman makeampi ja tuhdimpi, nämä kaksi kakkua täydensivät toisiaan ihanasti.

1 pötkö Dominoita
50 g voita / margariinia

200 g appelsiinituorejuustoa
2,5 dl vispikermaa
4 liivatelehteä
1 appelsiini (n. 0,5 dl mehua)
0,5 dl sokeria
200 g maitosuklaata



(Voi puuttuu kuvasta.)

Hienonna keksit ja sulata voi/margariini. Sekoita huolellisesti keskenään.



Painele keksiseos leivinpaperilla peitetyn irtopohjavuoan pohjalle. (Kuvan vuoka 18 cm.)





Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan.

Sulata suklaa.





Vatkaa kerma vaahdoksi.



Vatkaa appelsiinituorejuusto ja sokeri huolellisesti suklaasulan joukkoon.





Puserra appelsiinista mehu (noin 0,5 dl mehua).



Kuumenna appelsiinimehu kattilassa.



Puristele liivatteista enimmät vedet pois ja sulata ne appelsiinimehuun.



Anna liivatenesteen jäähtyä hieman ja sekoita se ohuena nauhana koko ajan sekoittaen tuorejuustomassan joukkoon.





Sekoita varovasti kermavaahto täytemassan joukkoon.





Kaada täytemassa vuokaan keksipohjan päälle ja tasoita pinta.





Nosta juustokakku jääkaappiin jähmettymään vähintään neljäksi tunniksi, mieluiten yön yli.





----

Ostoslista:

LU Domino - 2,99 € / 350 g
Ingman normaalisuolainen meijerivoi - 3,15 € / 500 g

Valio Viola appelsiinituorejuusto - 2,45 €
Flora vispi - 1,15 €
Meira liivatelehti - 1,29 € / 10 kpl
appelsiini - 0,32 € (1,49 €/kg)
Dan Sukker taloussokeri - 0,99 € / kg
Fazer maitosuklaa - 1,95 €


Yhteishinta: 8,20 €

17 kommenttia:

  1. Näyttää erittäin hyvältä! :)

    VastaaPoista
  2. Pakko kokeilla! Paras leivontablogi, selkeät kuvat ja ohjeet + kauppalista toimiva juttu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hirveän vähän mä leivon mitään (paitsi juustokakkuja), mutta kiva juttu, jos blogi miellyttää! :D

      Poista
  3. Voi vitsi, aivan ihanan näköinen! Täytyy ehdottomasti täälläkin kokeilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä! :) Kuvat eivät tee lainkaan oikeutta tälle kakulle.

      Poista
  4. Voin hyvin kuvitella, tämä on taatusti hyvää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä todella hyvää :) Melkein nousee suklaajuustokakkusuosikkeihini! :D

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Oli kyllä mukavan kuohkeaa, vaikka koostumus hyvin leikkautuva olikin :)

      Poista
  6. Tuli todella hyvä kakku. Kaikki kehuivat herkulliseksi. :)

    VastaaPoista
  7. tätä on pakko kokeilla! :) mahtaisikohan tähän käydä digestivepohja? itse en niinkään välitä dominopohjasta, mutta toisaalta se tuntuisi jotenkin järkevämmältä vaihdoehdolta tähän kakkuun..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahoittelen vastauksen viipymistä! Pohjan voi tottakai vaihtaa mieleisekseen! :) Jos Dominoista ei välitä niin esim. jotkin suklaahippukeksit tai vastaavat sopii suklaakakun pohjaksi loistavasti. Digestivetkin käy hyvin, etenkin jos sekoittaa niihin kaakaojauhetta tai käyttää valmiita suklaadigestiveja :)

      Poista
  8. heips! Milläs koristelisit jos tarjoaisit vieraille?

    VastaaPoista
  9. Moi! Miksi tuota sokeria..meinaan että onko pakollinen? aika Makia?

    VastaaPoista
  10. Hei! Montako annosta tästä tulee?

    VastaaPoista