26.9.2011

Omenajuustokakku



Jälleen yksinkertainen on kaunista. Ei mitenkään erityisen näyttävä kakku, mutta sen verran mehevä kuitenkin, että taatusti tekee mieli maistaa, kun kakkupalan lautasellaan näkee.

Ystäväni toi mulle jo kuun alussa ison kassillisen omenoita, joten siksi olen nyt sitten ahkerasti omenoista kokkaillut. Ainakin tämä kakkuresepti päätyy blogiin asti, sillä vaikka en omenoiden ylin ystävä olekaan ja reseptikin on hyvin "perus" niin tää on kuitenkin todella hyvää :) Eikä aivan niin makeaa kuin mun juustokakkuni yleensä.

Mitä useammin tätä tekee niin sitä enemmän tähän mieltyy ja pääsee siitä "rahkapiirakka-fiiliksestä" irti. Oma kakkuni tosin onkin alkuperäistä rahkaisempi, kun en jaksa vajaiden rahkapurkkien kanssa säätää. Ranskankermaa kyllä laitan sen 400 grammaa, vaikka kuvassa tällä kertaa pikkupurkki näkyykin. Parhaimmillaan tämä on saatuaan vetäytyä jääkaapissa lähes vuorokauden.

Tämän reseptin huomasin Limepippuri -blogissa, jonne se oli löydetty Jauhot suussa -blogista. Alla oleva resepti pienillä muutoksilla.

Pohja:

200 g Digestive -keksejä
75 g voita

Täyte:

50 g voita
1 dl sokeria
3 omenaa (käytän n. 200-250 g omenapaloja)
1 tl kanelia

400 g ranskankermaa (crème fraîche)
500 g (2 prk) maitorahkaa
2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
0,5 dl maissitärkkelystä (Maizena)
3 kananmunaa
n. 0,5 sitruunan mehu

Paistaminen 150 asteessa 12 minuuttia + 1 tunti ja 15 minuuttia.



Hienonna keksit ja sulata voi. Sekoita hyvin keskenään.





Painele keksiseos tiiviisti (leivinpaperilla peitetyn) irtopohjaisen vuoan pohjalle (halkaisija 22 cm).





Paista pohjaa 150°C:ssa 12 minuuttia.



Kuori ja kuutioi omenat.



Sulata voi pannulla ja lisää sokeri.



Lisää omenapalat ja paista, kunnes ne ovat pehmeitä.





Lisää kaneli ja anna jäähtyä.



Sekoita yhteen crème fraiche ja rahka.





Lisää joukkoon sokeri, vaniljasokeri, maissitärkkelys, kananmunat ja sitruunamehu.





Kaada täyte vuokaan esipaistetun pohjan päälle.



Levitä päälle omenapalat tasaisesti.



Paista 150-asteisessa uunissa n. 1 h 15 min. (Mun surkea IKEA-vuokani vuosi taas uuniin, joten kannattaa laittaa uunipelti uunin pohjalle ellei vuoka ole varmasti täysin tiivis.)



Anna jäähtyä ja laita yöksi jääkaappiin.

Seuraavana päivänä irrota reunat varovasti ja nosta kakku tarjolle.



----

Ostoslista:

LU Digestive - 1,58 € / 400 g
Valio voi - 1,55 € / 500 g

Dan Sukker erikoishieno sokeri - 0,89 € / kg
omenat - 0 €
kanelijauhe - 1,12 € / 38 g

Arla Keittiö Crème fraiche - 1,43 € / 200 g
Valio crème fraîche - 1,19 € / 150 g
Valio maitorahka - 1,25 € x 2
Meira vaniljasokeri - 1,81 € / 85 g
Maizena maissitärkkelys - 2,00 € / 400 g
Rainbow kananmunat - 1,49 € / 10 kpl
sitruuna - 0,38 € (1,90 €/kg)


Yhteishinta: 7,30 € / 12:lle

6 kommenttia:

  1. Überkiva blogi :)
    Kaalikeitto-ohjetta etsin ja eksyin tänne. Hyvä niin. Menikin taas vajaa tunti kun selailin ohjeitasi :)

    Ite oon kanssa kova tekemään kaikkia ruokia ja kokeilemaan erilaisia versioita millon mistäkin :)
    Hyydykekakut on meijän makeiden leipomuksien listalla ykkösenä ;)

    Mukavaa Syksyn Jatkoa!

    http://suolasokeri.blogspot.com/

    VastaaPoista
  2. Kiva, kun löysit ja kommentoit! :)

    Hyydykekakut ja paistettavat juustokakut on hyvin ilmeisesti munkin suosikkejani ;D

    Mukavaa syksyä sulle myös!

    VastaaPoista
  3. Ihana ohje! Tätä pitäisi testata joku kerta :)

    VastaaPoista
  4. Testaa ihmeessä! Mä olen tehnyt tätä jo kolmesti ihan lyhyessä ajassa :D

    VastaaPoista
  5. Ihana blogi. Liitän blogisi listalleni että löydän täänne uudemmankin kerran. :)

    VastaaPoista
  6. Hyvältä näyttää, testaukseen menee

    -Kaikkea ihanaa elämässä-

    VastaaPoista