4.10.2013

Smetana-uunilohi



Paistoin elämäni ensimmäisen lohen! :D

Itse en kalaa saa syötyä, mutta muut syöjät tätä kehuivat. Tiesin kyllä uunilohen olevan helppo valmistaa, mutta silti tämän helppous pääsi yllättämään. Valmiin fileen ostamalla tämä olikin ihan loistavaa laiskan kokkauspäivän ruokaa.

Reseptin lunttasin Kotikokki.netistä.

600-900 g lohta (lohifile)
1 prk smetanaa
2 dl kermaa
1 lime
1 sipuli
1-2 tl sitruunapippuria
1 tl suolaa
1 tl mustapippuria
juustoraastetta



Aseta lohi vuokaan nahkapuoli alaspäin. Ripottele päälle suolaa ja mustapippuria.



Purista päälle puolikkaan tai kokonaisen limen mehut



Leikkaa sipuli renkaiksi (tai puolirenkaiksi) ja asettele kalan päälle.



Sekoita kerma, smetana ja sitruunapippuri keskenään.



Kaada seos kalan päälle.



Ripottele päälle juustoraastetta.



Paista 200 asteisessa uunissa n. 25-35 minuuttia.



Tarjoile esimerkiksi perunamuusin kanssa. Meillä tässä lisukkeena pakasteuunikasvissekoitus.

1.10.2013

Täytekakkukurssin satoa



Facebookin puolella jo hehkutinkin elämäni ensimmäistä ruokakurssia, jolle pääsin osallistumaan :D

Yleensä olen liian hajamielinen ilmoittautuja, että millekään ruoka-aiheisille kursseille mukaan mahtuisin. Toisaalta olen keittiössä myös sellainen sählä, että mieluiten kokkaan yksinäni. Mutta tykkäsin kurssista kyllä, enkä vähiten mukaan saatujen herkkukakkupalojen vuoksi ;)

Täytekakkukurssilla leivoimme siis pareittain yhteensä 9 täytekakkua, joista saimme loppukahvittelulta ylijääneet kakut jakaa keskenämme ja ottaa kotiin mukaan, eli taatusti sai rahalleen vastinetta :D Julkaisen tässä nyt kuvat kaikista (yhtä hyytymään jäänyttä lukuunottamatta) kurssilaisten tekemistä täytekakuista sekä ohjeen kakkuun, jonka tekemiseen itse osallistuin. Vaihekuvia ei sattuneesta syystä ole.

Ja itsehän siis leivoskelin alla olevaa suklaa-rommirusinatäytekakkua sillä erotuksella, että rommirusinarahkan tilalla käytimme tiramisurahkaa. Itse en ole mikään rommirusinan ystävä, joten vaikka itse sanonkin niin mielestäni tämä tiramisurahkatäytekakku oli kakuista kaikkein maukkain ;)

Dumle-suklaatäytekakku

Kaakao-maitorahkatäyte ja Dumle-kuorrutus.



Kirsikka-marsipaanitäytekakku

Maitorahkatäyte säilykekirsikoilla ja suklaalla, päällä marsipaani.



Kermakakku

Aprikoosimarmeladia ja vaahtoutuvaa vaniljakastiketta.



Hedelmätäytekakku

Täytteessä mangotuorejuustoa ja -sosetta.



Aurinkoinen appelsiinitäytekakku

Appelsiinirahkaa ja -marmeladia, pinnalla appelsiininmakuinen tomusokerikuorrute.



Pätkistäytekakku

Pätkis-tuorejuustotäyte ja suklaa-smetanakuorrutus.



Ja vielä bonuskakku, joka syntyi yhdistelmästä ylimääräisiä aineksia ja aikaa.




Suklaa-rommirusinatäytekakku



Pohja:

4 kananmunaa
1,5 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
0,5 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täyte:

1 prk rommirusinarahkaa tai tiramisurahkaa
1 prk kuohukermaa
100 g maitosuklaata
sokeria maun mukaan

Kuorrutus:

2 prk kuohukermaa
300 g maitosuklaata
0,5 pss mantelilastuja
säilykekirsikoita

Uuni 200 astetta, kiertoilma 175.
Vaahdota kananmunat ja sokeri. Sekoita kuivat aineet ja lisää varovasti nostellen vaahtoon. Kaada 2 litran (voideltuun ja korppujauhotettuun) vuokaan. Paista noin 25 minuuttia.

Vaahdota täytteen kermavaahto ja lisää rahka, sokeri ja pieneksi paloiteltu (rouhittu) suklaa. Tarkista sokerin määrä. (Me ei laitettu täytteeseen sokeria lainkaan, sillä mielestämme maku oli riittävän makea ilmankin.)

Leikkaa jäähtynyt kakkupohja kolmeen kerrokseen ja laita täyte väleihin.

Vaahdota kermavaahto ja levitä hieman kakun päälle. Levitä kermavaahtoa reunoille sekä viimeistele esimerkiksi kuvioidulla lastalla. Laita mantelilastuja kakun reunoille ja vuole suklaasta lastuja kakun päälle. (Suklaata laitettiin huomattavasti vähemmän kuin ohjeessa, kun ei vaan oltaisi saatu kaikkea edes mahtumaan kakun päälle :D ) Pursota kermavaahdosta ruusukkeet kakun yläreunaan. Voit halutessasi tehdä pursotukset myös reunoille. (Kermavaahtoakin jäi ilman reunapursotuksia reilusti yli.)

11.9.2013

Broileria kasvispedillä



Heipä hei, taas pitkästä aikaa!

Hyvistä aikeista huolimatta tuppaa tämä blogin päivittäminen hieman jäämään elämässä taka-alalle, vaikka toki meillä syödään ja kokataan edelleen. No rehellisyyden nimissä olen kyllä antanut keittiössä hieman tilaa muillekin, vaikka välillä tiukkaa tekeekin :D Toisaalta tässä reseptissä tulee ilmi myös se puoli, että nykyään meillä kokataan vähän niin kuin "suurperhekoossa" eikä ruokaa enää aiempaan tapaan välttämättä tehdä enää päivittäin.

Reseptin ainesmääristä en mene takuuseen, kun ei tähän mitään varsinaista reseptiä edes ole. Mutta tässä yksi versio meillä tällä hetkellä ahkerimmin tehdystä ja syödystä ruoasta. Ruoan riittoisuutta lisää usein oheen keittämämme kattilallinen riisiä :D Herkkua on myös esim. vaihtaa broilerin tilalle possua ja sotkea kermaan pippurijuustoa.



9 kpl broilerin rintafilettä
voita paistamiseen
250 g Koskenlaskijaa (paprika)
400 g maustettua tuorejuustoa (esim. Afrikan paprika, paprika-chili, ak-tomaatti)
1 litra ruokakermaa
n. 2 kiloa kasviksia (3 pss Findus Wok Bali -sekoitusta, kukka- ja parsakaalia, vihreitä papuja)
200-500 g juustoa

Laita uuni lämpeämään 200 asteeseen. Kaada pakastekasvikset uunivuokaan ja laita vuoka uuniin. (Kasvikset sulavat uunin lämmetessä sillä välin, kun valmistelet muut työvaiheet. Mikäli haluat tehdä työvaiheet kiireettömästi niin kasvisten esisulattaminen ei ole mitenkään välttämätöntä.)



Kaada kerma kattilaan ja paloittele tuorejuusto sekä Koskenlaskija kerman sekaan. Lämmitä ja sekoittele, kunnes juusto on sulanut tasaisesti.





Ruskista broilereihin pannulla kevyt pintaväri (läpikypsentämistä ei tässä vaiheessa vaadita).



Nosta broilerin fileet vuokaan kasvisten päälle ja kaada juusto-kermaseos kaiken päälle.



Peitä vuoka lopuksi juustoraasteella tai -viipaleilla.



Nosta vuoka uuniin ja kypsennä, kunnes vuoka on kypsää ja juusto on saanut hieman väriä. (Meidän uunilla 200 astetta ja n. 40-60 minuuttia, jossa ajassa kasviksista tulee kylläjo melko mössöä.)