31.3.2012

Vadelmajuustokakku



Tästä näyttääkin nyt tulleen juustokakkukuukausi :D Ja heti perään uutta vadelmajuustokakkua, hyydytettynä versiona tällä kerta. Ja jälleen myös gluteenittomana ja laktoosittomana, kun tein tämän testiversiona eräästä tulevasta tilauskakusta. Tähän lisäilin kiilteeseen puoli purkkia mustikanmakuista Pilttiä, jotta sain kiilteen väristä hieman syvemmän, mutta sillä ei maun kannalta juuri merkitystä ole.

Kakun väri on kaunis ja maku vahvan vadelmainen. Ainakin tuo Bonnen vadelmasose on todelle jytyä, joten kannattaa maistella täyte mieleisekseen. Esimerkiksi itse vadelmat soseuttamalla varmasti tulee paljon miedomman, mutta myös pehmeämmän makuinen lopputulos :)

Pohja:

150-200 g Digestive-keksejä
75 g voita tai margariinia

Täyte:

200 g maustamatonta tuorejuustoa
2 dl vispi- tai kuohukermaa
1,5 dl vadelmia soseena
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
4 liivatelehteä

Kiille:

1 dl vadelmasosetta
0,25 dl sokeria
2 liivatelehteä



Laita liivatteet kylmään veteen likoamaan.



Murskaa keksit ja sulata voi, sekoita hyvin keskenään. Painele keksiseos leivinpaperilla peitetyn irtopohjavuoan pohjalle. (Kuvan vuoka 18 cm.)



Vatkaa kerma kuohkeaksi vaahdoksi.



Notkista tuorejuusto vatkaamalla ja lisää joukkoon sokerit sekä vadelmasose.





Sulata liivatteet joko kattilassa tilkkaan kiehuvankuumaa vettä tai sulata ne mukissa mikrossa.





Kaada liivateneste juustomassan joukkoon ohuena nauhana koko ajan sekoittaen.



Lisää kermavaahto ja sekoita täyte tasaiseksi.





Kaada vuokaan keksipohjan päälle ja tasoita pinta.





Nosta jääkaappiin hyytymään pariksi tunniksi.



Kun juustomassa on jähmettynyt sen verran, että se jaksaa kannatella kiilteen, liota liivatteita kylmässä vedessä ja sulata ne. Sekoita sokeri ja liivateneste vadelmasoseeseen ja kaada varovasti kakun päälle. (Halutessasi voit asetella kiilteen alle myös tuoreita tai pakastimesta valmiiksi sulatettuja suomalaisia vadelmia.)





Nosta kakku jääkaappiin ja anna hyytyä vielä vähintään neljä tuntia, mielellään yön yli. Irrota hyytynyt kakku vuoastaan varovasti kiertämällä veitsellä vuoan reunojen ympäri.



----

Ostoslista:

Glutano digestive - 2,96 € / 150 g
Valio laktoositon voi - 1,89 € / 200 g

Valio Viola laktoositon tuorejuusto - 2,55 € / 200 g
Valio laktoositon vispikerma - 1,87 € / 2 dl
Bonne vadelmasose - 4,35 € / 0,5 l
Rainbow kidesokeri - 0,95 € / kg
Meira vaniljasokeri - 1,81 € / 85 g
Meira liivatelehti - 1,29 € / kg


Yhteishinta: 11 €

30.3.2012

Tonnikalapihvit



Yllättävän hyvää ruokaa ja melko vähällä vaivallakin taas. Nää on näitä miehen työlounaita taas, mutta pidin näistä kyllä itsekin. Resepti otettu Googlen ensimmäisenä hakutuloksenaan tarjoamasta kotikokki.netistä. Annoskuvassa mulla tässä juhlavasti tonnikalapihvien kanssa nuudeleita ja juustokastiketta :D

2 prk tonnikalaa paloina (vedessä tai öljyssä)
0,5 prk kermaviiliä
0,5-1 dl korppujauhoja
2 tl sitruunapippuria
2 tl grillimaustetta
1-2 kananmunaa



Sekoita kermaviili ja korppujauho keskenään. Anna turvota ja mausta.





Valuta tonnikalat, sekoita massaan ja lisää kananmunat. Jos taikina on liian juoksevaa, lisää korppujauhoja.





Painele massasta 6-8 noin 1 cm:n paksuista pihviä.



Paista uunin keskitasolla 200 asteessa, kunnes pinnassa on kaunis väri ja pihvit ovat kimmoisia. ( - Piti tarkistaa kuvausajoista arvioitu paistoaika näille xD Itse näytin pitäneen kuutta isohkoa pihviä uunissa n. 20 minuuttia ja mun pihvieni pinta oli kimmoisan sijaan kivan rapsakka.)



----

Ostoslista:

Rainbow vaaleaa tonnikalaa paloina öljyssä - 1,35 € x 2
Valio kermaviili - 0,72 €
X-tra korppujauho - 0,62 € / 500 g
sitruunapippuri - 2,95 € / 100 g
grillausmauste - 1,42 € / 110 g
Rainbow isot kananmunat - 2,49 € / 15 kpl


Yhteishinta: 3,30 € / 3-4:lle

27.3.2012

Tomaatti-papukeitto



Keittopäivä pitkästä aikaa KOTONA -blogin innoittamana. Helppo ja herkullinen ruoka kaapista löytyneistä aineksista :) Itse syön tätä ihan kasvisruokanakin, mutta vieläkin maistuvamman aterian saa ripottelemalla lautaselle keiton päälle rapeaksi paistettua pekonia ja raakaa punasipulisilppua ♥

1 tlk säilöttyjä tomaatteja
1 tlk valkoisia papuja tomaattikastikkeessa
1 punasipuli
1 tl curryjauhetta
2 tl paprikajauhetta
1 tl inkiväärijauhetta
1 tl oreganoa
1 rkl rypsiöljyä
1 dl kermaa



Hienonna sipuli.



Lämmitä öljy kattilassa. Lisää mausteet ja sipulisilppu. Kuullota seosta miedolla lämmöllä 5 minuuttia.





Lisää säilötyt tomaatit, kuumenna kiehuvaksi.





Soseuta.



Sekoita keittoon pavut. Kiehauta.





Lisää kerma ja kuumenna.





----

Ostoslista:

Rainbow kuoritut tomaatit tomaattimehussa - 0,75 € / 400 g
X-tra valkoisia papuja tomaattikastikkeessa - 0,65 €
punasipuli - 0,15 € (1,25 €/kg)
curryjauhe - 1,19 € / 37 g
paprikajauhe - 2,18 € / 75 g
inkiväärijauhe - 1,32 € / 32 g
oregano - 1,15 € / 6 g
Rainbow rypsiöljy - 2,69 € / l
Valio ruokakerma - 0,92 € / 2 dl


Yhteishinta: 2 € / 3-4:lle

Mansikka-mangojuustokakku



Gluteenittomana ja laktoosittomana tällä kertaa!

Oikeastaan ensimmäiset gluteenittomat leivontakokeiluni, jotka eivät ole karppia, tein vasta tuossa ihan jokin aika sitten, kun tuttavapiiriini liittyi ensimmäinen gluteenitonta ruokavaliota vaativa ihminen :D Ruokarajoitteista kuullessani juustokakun leipominen oli ilmiselvä vaihtoehto. Osittain oman juustokakkuaddiktioni takia, mutta juustokakusta on myös todella helppo muokata sopivat versiot useimpiin ruokavalioihin :)

Tällä kertaa reseptiksi valikoitui jälleen Crème de la crème -blogista löytynyt kakku, jonka väriyhdistelmää olin ihaillut mielessäni jo aiemmin. Vähän tosin mansikkamääräni mulla tässä menivät pieleen fiilispohjalta mittaamalla, joten mansikkakerroksesta tuli turhan paksu ja kiille jäi todella ohueksi.

Lähikaupassani oli todella huono valikoima gluteenittomia keksejä (vaikka muutenhan niitä löytyy markkinoilta jo mukavan laaja valikoima!), joten jouduin tyytymään vähän kuivakoihin digestivekekseihin. Lopputulos oli kuitenkin kokonaisuudessaan oikein herkullinen :)

Pohja:

150 g (gluteenittomia) digestivekeksejä
50-75 g (laktoositonta) voita
2 rkl kaakaojauhetta

Mangotäyte:

4 liivatelehteä
3 rkl limettimehua
2 dl (laktoositonta) vispikermaa
200 g (laktoositonta) maustamatonta tuorejuustoa
4 rkl tomusokeria
2 dl soseutettua mangoa (pahvipurkista, ei siis vauvanruokasosetta!)

Mansikkatäyte:

4 liivatelehteä
3 rkl limettimehua
2 dl (laktoositonta) vispikermaa
200 g (laktoositonta) maustamatonta tuorejuustoa
250 g mansikoita
3 tl vaniljasokeria
0,75 dl sokeria

Koristeluun joko tuoreita mansikoita tai kiille:

250 g soseutettuja mansikoita
0,5 dl sokeria
2 liivatelehteä



Murskaa keksit ja sekoita kaakaojauhe sekä sulatettu voi keksimurujen joukkoon.





Painele keksiseos leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan (25-28 cm, kuvan vuoka 24 cm) pohjalle.



Laita ensimmäisen täytteen liivatteet likoamaan kylmään veteen.

Vatkaa kerma kovaksi vaahdoksi. (Vatkasin tässä molempiin täytteisiin kerman samalla.)



Vatkaa tuorejuusto kermavaahdon sekaan.



Sekoita tomusokeri ja mangosose kerma-tuorejuustovaahtoon.





Sulata liivatteet kuumaan limettimehuun.



Kaada hieman jäähtynyt liivateneste täytteeseen ohuena nauhana koko ajan sekoittaen.





Kaada mangotäyte vuokaan keksipohjan päälle ja tasoita pinta. Nosta jääkaappiin hyytymään pariksi tunniksi.





Kun ensimmäinen kerros on hyytynyt aloita mansikkatäytteen valmistaminen. Laita samalla liivatteet jälleen kylmään veteen likoamaan.

Soseuta mansikat esim. sauvasekoittimella (tai käytä valmista sokeroimatonta mansikkasosetta). Sekoita soseen joukkoon sokeri (sokeri sulaa eikä jää täytteeseen kiteinä). (Mun mansikkani olivat tässä vaiheessa vielä kohmeisia, joten siksi sosekin näyttää noin paksulta.)





Vatkaa jälleen tuorejuusto kermavaahdon joukkoon ja lisää mansikkasose.





Sulata liivatteet kuumaan limettimehuun. Sekoita liivateneste täytteeseen ohuena nauhana koko ajan sekoittaen.



Kaada hyytyneen mangotäytteen päälle ja anna hyytyä jääkaapissa pari tuntia ennen koristelua.



Aloita kiilteen valmistaminen, kun myös toinen kerros on hyytynyt niin, että se jaksaa kannatella kiilteen. Liota jälleen liivatelehtiä kylmässä vedessä ennen kuin sulatat ne joko sellaisenaan mukissa mikrossa tai kattilassa pikkutilkkaan vettä. Soseuta mansikat ja sekoita niihin sokeria makusi mukaan. Lisää lopuksi liivateneste.



Kaade kiille kakun pinnalle ja levitä tasaiseksi.





Anna kakun hyytyä vielä useita tunteja jääkaapissa, mielellään yön yli.



Irrota vuoka varovasti esim. kiertämällä veitsellä vuoan reunojen ympäri. Koristele halutessasi vielä juuri ennen tarjoilua.



----

Ostoslista:

Glutano digestive - 2,96 € / 150 g
Valio laktoositon voi - 1,89 € / 200 g
Fazer Cacao kaakaojauhe - 2,25 € / 200 g

Meira liivatelehti - 1,29 € / 10 kpl
lime - 0,13 € (2,69 €/kg)
Valio laktoositon vispikerma - 1,87 € / 2 dl
Valio Viola laktoositon tuorejuusto - 2,55 € / 200 g
Dan Sukker tomusokeri - 1,15 € / 500 g
Bonne Premium mangososetta - 2,49 € / 0,5 l

Meira liivatelehti - 1,29 € / 10 kpl
lime - 0,13 € (2,69 €/kg)
Valio laktoositon vispikerma - 1,87 € / 2 dl
Valio Viola laktoositon tuorejuusto - 2,55 € / 200 g
Rainbow mansikat - 2,29 € / 500 g
Meira vaniljasokeri - 1,81 € / 85 g
Rainbow kidesokeri - 0,95 € / kg


Yhteishinta: 17,40 €