4.2.2012

Parsakaalicannellonit



Kasvisruokaa meillä vasta opetellaan tekemään, joten erityisesti tällaiset onnistumisen kokemukset innostavat kokeilemaan aina uutta lisää! :) Tällä hetkellä meille (eli mulle) tuntuu vakiintuneen tapa tehdä kasvisruokaa kerran viikossa, mutta joskus iskee inspiraatio ja silloin saattaa ihan huomaamatta mennä montakin lihatonta päivää. Cannellonit on yks ruoka, josta olen tähän mennessä aina pitänyt huomattavasti enemmän kasvis- kuin lihaversiona.

Nämä parsakaalicannellonit ovat ilmeisesti alkujaan Jamie Oliverin resepti, jonka nyt nappasin itselleni Ruokaherkkuja -blogista. Todella herkullisia ja ehdottomasti multa taas plussaa tomaatittomuudesta sekä juustoisuudesta! :D Melkein täytyy todeta, että nää oli jopa vieläkin parempia kuin aiemmin tekemäni feta-pinaatticannellonit.

Parsakaalia mulla oli tässä 2 x 300 g, josta kannat poisjätettynä tuli just sen verran sopivasti täytetahnaa, että sain sillä täytettyä tasan 11 cannelloniputkea :) Valkosipuli tuntui maistuvan liikaa täytettä maisteltuani, mutta uunissa maku vielä tasoittui ja lopputulos oli juuri sopiva. Kannattaa kuitenkin tuota valkosipulia katsoa vähän omien mieltymysten ja parsakaalin määrän mukaan :)

suolaa
pippuria
2 parsakaalia
7 valkosipulinkynttä
chilijauhetta
4 dl ranskankermaa
160 g parmesaania
cannelloneja
tuore basilikanippu
1 pkt (valmiiksi viipaloitua) mozzarellaa
(oliivi)öljyä



Irrota parsakaalista nuput ja keitä suolalla ja pippurilla maustetussa vedessä 5 minuuttia.



Leikkaa sillä välin valkosipulit ohuiksi viipaleiksi.



Keitä/heitä suurin osa keitinvedestä pois, mutta ota hieman keitinvettä sivuun ja jätä vähän vettä myös kattilan pohjalle. Lisää kattilaan chilijauhe ja ohuiksi siivuiksi viipaloidut valkosipulinkynnet.



Keitä 15 - 20 minuuttia, kunnes parsakaalit alkaa mössööntyä ja survo soseeksi. (Valkosipulitkin olivat sen verran pehmenneet, että survomisen olisi voinut tehdä vaikka ihan vaan perunasurvimella. Itse kuitenkin siirsin parsakaalimössön muovikulhoon ja survoin tahnaksi sauvasekoittimella, jolloin parsakaalitäyte samalla myös jäähtyi hieman.)





Voitele vuoka oliiviöljyllä.



Lusikoi cannellonejen sisään parsakaalitäytettä. (Itse tökin ihan vaan sormella.)



Nosta täytetyt cannellonit vuokaan.



Sekoita keskenään ranskankerma ja puolet parmesaanista, mausta suolalla ja pippurilla.





Notkista tilkalla (laitoin n. 0,5 dl) talteen otettua keitinlientä.





Ripottele basilikanlehdet cannellonien päälle.



Kaada ranskankerma vuokaan.



Lisää loput parmesaanit cannellonien päälle.



Kuorruta vuoka lopuksi mozzarellasiivuilla.



Paista 190-asteisessa uunissa 30-40 minuuttia. (Itse paistoin yli, mutta eipä tuo haitannut.)





----

Ostoslista:

mustapippurirouhe - 6,75 € / 400 g
parsakaali - 0,89 € / 300 g x 2
valkosipuli - 1,15 € / 100 g
chilimausteseos - 1,39 € / 37 g
Arla Keittiö créme fraîche - 1,69 € / 200 g x 2
Castelli Parmigiano Reggiano - 1,88 € / 70 g x 2
Myllyn Paras cannelloni - 1,23 € / 250 g
basilika - 1,59 €
Juustoportti viipaloitu mozzarella - 2,45 € / 175 g
Rainbow extra-virginoliiviöljy - 2,95 € / 500 ml


Yhteishinta: 12,80 €

1.2.2012

Suklainen Puoloffee



Mulla on pakastimessa muutama litra itsepoimittuja puolukoita (älkää luulkokaan, että minä niitä poiminut olisin!), joista pitäisi kehittää jotain herkkua. Itse vaan en ole puolukoiden ystävä yhtään, joten olenkin ovelasti väijynyt tilaisuutta päästä leipomaan vieraille ;D

Puolukoita ajatellessani heti ensimmäisenä tuli tietenkin mieleeni Puoloffee eli jälleen yksi versio Banoffeesta. Seuraavaksi muistin Kotona tehtyä -blogissa näkemäni suklaakinuskisen marjakakkusen, joka houkutteli itseäni vieläkin enemmän! Oma 15 cm:n vuokani vaan on niin matala, etten haaveillutkaan siihen kakkua yrittäväni mahduttaa. Ja suklaakinuskin tuplaamisen ajatteleminenkin herätti makeaähkyn. Niinpä päädyinkin lopulta tekemään tavallisen Puoloffeen, jonka kinuskin sekaan sulatin suklaan :)

Vähän tuon suklaan sekoittaminen kondensoidusta maidosta tehtyyn kinuskiin epäilytti, sillä itse olen aiemmin tehnyt fudgea aivan samalla tavalla. Arvelin kuitenkin suklaan määrän olevan niin vähäinen, ettei se kinuskia jähmetä. Vaan aivan jähmeäähän siitä lopulta sitten tuli, vaikka en kinuskiakaan edes kovin paksuksi keitellyt :P Maku oli kuitenkin loistava eikä koostumuskaan liian kova ollut.

Ainoastaan puolukoita olis vieraan mielestä saanut olla enemmänkin :D Ja tuumailtiin, että puolukat olisivat saattaneet olla parempia keksin ja kinuskin välissä kuin tuolla kerman seassa. Kermaahan tuossa Helin marjakakkusessa ei ollut lainkaan, mutta itse isompaa vuokaa käyttäessäni halusin sillä kermalla vähän korkeutta leivonnaiseeni :)

Pohja:

300 g suklaa-Digestivejä
100 g voita

Täyte:

1 prk (397 g) kondensoitua maitoa (sokeroitu maitotiiviste)
75 g tummaa suklaata
2,5 dl puolukoita
2 dl vispikermaa
2 tl vaniljasokeria

Pinnalle:

0,5 dl puolukoita
rouhittua suklaata



Jauha keksit hienoksi ja sekoita joukkoon sulatettu voi.





Painele keksiseos irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille. Laita jääkaappiin kovettumaan. (Kuvan vuoka 18 cm.)





Kaada maitotiiviste pinnoitettuun kattilaan ja keittele hiljalleen kinuskiksi. Sulata sekaan tumma suklaa. (Mulla ei kunnon kattilaa ollut, joten mikrotin kinuskin - ohjeet siihen löytyy tuolta Banoffeesta.)







Ota keksipohja jääkaapista ja levitä pohjalle marjat. Kaada päälle hieman jäähtynyt suklaakinuski ja tasoita pinta. (Itse laitoin kinuskin pohjalle ja jäiset puolukat siihen päälle, kun en jaksanut kinuskia jäähdyttää. Jäähdyttäminen on hyvä tehdä ennen kerman lisäämistä, jotta kermavaahto ei juoksetu.)





Vatkaa vaniljasokerilla maustettu kerma vaahdoksi ja levitä Puoloffeen pinnalle.



Nosta hyvin suojattuna pariksi tunniksi jääkaappiin jähmettymään. (Itse tein Puoloffeeni jo edellisenä iltana koristeluja vaille valmiiksi.)



Koristele ennen tarjoilua lopuilla puolukoilla ja suklaarouheella. (Vetelin tähän hieman suklaata suoraan levystä juustohöylällä.)



----

Ostoslista:

McVitiés suklaa-Digestive - 1,89 € ( 300 g
Valio voi - 2,55 € / 500 g

Markomilk makeutettu kondensoitu maito - 1,99 € / 397 g
Fazer tumma suklaa - 2,39 € / 200 g
puolukat omasta pakastimesta - 0 €
Valio vispikerma - 1,53 € / 2 dl
à la Meira vaniljasokeri - 1,81 € / 85 g


Yhteishinta: 6,80 €