27.9.2011

Leivitetty kesäkurpitsa



Mulle aiemmista kesäkurpitsakokkailuistani pala kesäkurpitsaa vielä jäi. Niinpä laitoin kesäkurpitsan Googlen kuvahakuun ja katsoin sieltä kiinnostavimman näköisen ruoan :D Tällä kertaa tieni vei Kettuterroristit -blogiin. Mausteita täytyy ehkä vähän vielä säätää enemmän mieleisikseni ja olla sen cayannepippurin kanssa varovainen, mutta tykkäsin näistä kyllä. Pinnaltaan ihanan rapeaa, mutta sisältä kuitenkin pehmeää.

Pahoittelen ainesmäärien puuttumista, mutta heittelin kaikkea niin sattumanvaraisesti, etten yhtään osaa määriä edes arvioida. Enkä varmaan ihan hetkeen näitä taas teekään, kun miehelle ei kelvanneet niin julkaisen tämän reseptin sitten edes tällaisena.

kesäkurpitsaa
korppujauhoja ja/tai parmesaaniraastetta
yrttisuolaa
cayennepippuria
kananmunaa



Leikkaa kesäkurpitsa siivuiksi.



Vatkaa kananmunan rakenne rikki haarukalla.



Sekoita keskenään korppujauho, mausteet ja parmesanraaste.



Pyöräytä siivut kauttaaltaan kananmunassa ja sitten korppujauho-mausteseoksessa.





Paista pannulla, kunnes kesäkurpitsa on kypsää ja pinta on saanut kauniin värin. (Ei ihan yhtä houkuttelevan näköisiä tullut näistä mun leivityksistäni kuin noista kmsu:n blogin versioista :P )





----

Ostoslista:

kesäkurpitsa - 2,09 € / kg
X-tra korppujauho - 0,62 € / 500 g
Castelli Parmigiano Reggiano - 1,85 € / 70 g
yrttisuola - 1,05 € / 76 g
cayennepippurijauhe - 0,85 € / 22 g
Rainbow kananmunat - 1,49 € / 10 kpl

Juustoinen broilerikastike



Jälleen yksi broilerikastike. Reseptin tähän löysin laittamalla Googlen hakuun sanat "kesäkurpitsaa broileria" ja kotikokki.net mulle tämän heti ekana hakutuloksena tarjosi :D Oli tosi hyvää!

Tarve oli siis hankkiutua kesäkurpitsasta eroon ja sattumalta löytyikin sellainen ruoka, jota tekee mielellään toistekin :) Mausteiden vähyys mua hieman epäilytti, mutta lopulta soijakastike riitti sulatejuuston ohella oikein hyvin, joten sen kanssa kannattaa olla varovainen.

400-500 g maustamatonta broilerin rintafileetä (tai valmiita suikaleita)
n. 200 g kesäkurpitsaa
1 (n. 200 g) paprika
1 (n. 100 g) punasipuli
1 prk ruokakermaa
0,5 pkt (125 g) Koskenlaskijaa (tms. sulatejuustoa)
1-2 rkl soijakastiketta
mustapippuria



Paloittele broileri, kesäkurpitsa ja paprika paloiksi. Hienonna sipuli.





Paista broileri kypsäksi pannulla ja lisää sekaan kasvikset.





Kun kasvikset ovat hieman pehmenneet, lisää kerma sekä Koskenlaskija. Mausta pippurilla ja soijakastikkeella. Sekoittele, kunnes sulatejuusto on sekoittunut tasaisesti kastikkeeseen.





Tarjoa pastan tai spagetin kanssa.

----

Ostoslista:

Rainbow broilerin ohutleike - 4,69 € / 430 g
kesäkurpitsa - 0,41 € (2,09 €/kg)
paprika - 0,61 € (2,29 €/kg)
punasipuli - 0,16 € (1,29 €/kg)
Valio ruokakerma - 0,88 €
Valio Koskenlaskija Perinteinen - 2,79 € / 250 g
Kikkoman soijakastike - 2,76 € / 150 ml
mustapippurirouhe - 2,54 € / 70 g


Yhteishinta: 8,10 € / 4:lle

26.9.2011

Omenajuustokakku



Jälleen yksinkertainen on kaunista. Ei mitenkään erityisen näyttävä kakku, mutta sen verran mehevä kuitenkin, että taatusti tekee mieli maistaa, kun kakkupalan lautasellaan näkee.

Ystäväni toi mulle jo kuun alussa ison kassillisen omenoita, joten siksi olen nyt sitten ahkerasti omenoista kokkaillut. Ainakin tämä kakkuresepti päätyy blogiin asti, sillä vaikka en omenoiden ylin ystävä olekaan ja reseptikin on hyvin "perus" niin tää on kuitenkin todella hyvää :) Eikä aivan niin makeaa kuin mun juustokakkuni yleensä.

Mitä useammin tätä tekee niin sitä enemmän tähän mieltyy ja pääsee siitä "rahkapiirakka-fiiliksestä" irti. Oma kakkuni tosin onkin alkuperäistä rahkaisempi, kun en jaksa vajaiden rahkapurkkien kanssa säätää. Ranskankermaa kyllä laitan sen 400 grammaa, vaikka kuvassa tällä kertaa pikkupurkki näkyykin. Parhaimmillaan tämä on saatuaan vetäytyä jääkaapissa lähes vuorokauden.

Tämän reseptin huomasin Limepippuri -blogissa, jonne se oli löydetty Jauhot suussa -blogista. Alla oleva resepti pienillä muutoksilla.

Pohja:

200 g Digestive -keksejä
75 g voita

Täyte:

50 g voita
1 dl sokeria
3 omenaa (käytän n. 200-250 g omenapaloja)
1 tl kanelia

400 g ranskankermaa (crème fraîche)
500 g (2 prk) maitorahkaa
2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
0,5 dl maissitärkkelystä (Maizena)
3 kananmunaa
n. 0,5 sitruunan mehu

Paistaminen 150 asteessa 12 minuuttia + 1 tunti ja 15 minuuttia.



Hienonna keksit ja sulata voi. Sekoita hyvin keskenään.





Painele keksiseos tiiviisti (leivinpaperilla peitetyn) irtopohjaisen vuoan pohjalle (halkaisija 22 cm).





Paista pohjaa 150°C:ssa 12 minuuttia.



Kuori ja kuutioi omenat.



Sulata voi pannulla ja lisää sokeri.



Lisää omenapalat ja paista, kunnes ne ovat pehmeitä.





Lisää kaneli ja anna jäähtyä.



Sekoita yhteen crème fraiche ja rahka.





Lisää joukkoon sokeri, vaniljasokeri, maissitärkkelys, kananmunat ja sitruunamehu.





Kaada täyte vuokaan esipaistetun pohjan päälle.



Levitä päälle omenapalat tasaisesti.



Paista 150-asteisessa uunissa n. 1 h 15 min. (Mun surkea IKEA-vuokani vuosi taas uuniin, joten kannattaa laittaa uunipelti uunin pohjalle ellei vuoka ole varmasti täysin tiivis.)



Anna jäähtyä ja laita yöksi jääkaappiin.

Seuraavana päivänä irrota reunat varovasti ja nosta kakku tarjolle.



----

Ostoslista:

LU Digestive - 1,58 € / 400 g
Valio voi - 1,55 € / 500 g

Dan Sukker erikoishieno sokeri - 0,89 € / kg
omenat - 0 €
kanelijauhe - 1,12 € / 38 g

Arla Keittiö Crème fraiche - 1,43 € / 200 g
Valio crème fraîche - 1,19 € / 150 g
Valio maitorahka - 1,25 € x 2
Meira vaniljasokeri - 1,81 € / 85 g
Maizena maissitärkkelys - 2,00 € / 400 g
Rainbow kananmunat - 1,49 € / 10 kpl
sitruuna - 0,38 € (1,90 €/kg)


Yhteishinta: 7,30 € / 12:lle

23.9.2011

Tomaatti-mozzarellapiirakka 3



Jokin aika sitten oli Hellapoliisilla niin helppo piirakkaresepti, että oli pakko heti laittaa testiin, vaikka tomaatti+mozzarella-yhdistelmällä viime aikoina on paljon jo herkuteltukin. Kaikessa yksinkertaisuudessaan todella hyvää. Itse ainakin söin tätä kerrasta monta palaa ja mua henkilökohtaisesti suuresti miellytti tässä yhdistelmässä usein pakolliselta tuntuneen basilikan pois jättäminen :D Tätä olen tehnyt jo useasti, sillä tämä on lunastanut itselleen tämänhetkisen lempipiirakkani paikan.

1 valmis piiraspohja (suolaisille piiraille)

Täyte:

200 g aurinkokuivattu tomaatti tuorejuustoa
n. 10 kpl kirsikkatomaatteja
125 g mozzarellajuustoa (paloiteltuna tai mozzarellapalloja)
mustapippuria
150 g (n. 1,5 dl) juustoraastetta

Paistaminen 200 asteessa 10 + 30 minuuttia.



Painele sulatettu piiraspohja pyöreän, halkaisijaltaan 24-26 cm piirasvuoan pohjalle ja reunoille.



Esipaista pohjaa 200 asteessa noin kymmenen minuuttia.



Levitä esipaistetun pohjan pinnalle tuorejuusto.



Lisää puolitetut kirsikkatomaatit ja paloiteltu mozzarella. Rouhi pinnalle hieman mustapippuria.



Ripottele päälle juustoraaste.



Jatka kypsennystä noin 30 minuuttia, tai kunnes pinta on kauniin värinen.



----

Ostoslista:

Myllyn Paras piirakkataikina - 1,99 € / 380 g

Créme Bonjour aurinkokuivattu tomaatti - 2,37 €
kirsikkatomaatteja mix - 2,45 € / 250 g
X-tra mozzarella - 0,79 €
mustapippurirouhe - 2,54 € / 70 g
Rainbow kermajuusto - 5,70 € / kg


Yhteishinta: 7,30 €


Lisäys: Huomioithan kasvissyöjävieraille tarjotessasi, että Créme Bonjour -tuorejuustot sisältävät liivatetta! Sen voi kuitenkin korvata toisella vastaavalla tuotteella :) Esim. Valion Viola tai paprikatuorejuustot.

21.9.2011

Juustomakaronilaatikko



Juustomakaronivuokaa meillä on syöty ehkä miljoonasti, mutta kun tuo niin järjetöntä herkkua on niin päätinpä taas muistutella blogini lukijoitakin kyseisestä reseptistä ja tällä kertaa taikoa kasvisruokaversion soijarouheesta ;) Alkuperäinen tarkoitukseni oli korvata tummalla soijarouheella jauheliha, mutta kun mies toikin vaaleaa rouhetta niin laatikon koostumus oli heti erilainen. Näin pitkään kypsennettynä soijarouhe mössöytyy makaronien sekaan ja melko mukavasti kerää juustoa itseensä (etenkin ainoastaan 1 desillä rouhetta tehtynä).

Annoksen päälle vielä vähän murustettua Auraa ja hyvin maittoi jopa tuolle miehellekin, jolta sai taas etukäteen kuulla juttua hyvän ruoan pilaamisesta :D Uudelleen lämmitettynä sitten taas pari cheddar-sulatejuustoviipaletta annoksen päälle ennen mikrottamista ;)

5 dl makaronia
8-10 dl vettä
2 kasvisliemikuutiota
1-2 dl soijarouhetta
250 g sulatejuustoa (esim. Koskenlaskija)
(mausteita)



Mittaa vuoan pohjalle keittämätön makaroni.



Laita vesi kiehumaan.



Kun vesi kiehuu, lisää siihen kasvisliemikuutiot ja soijarouhe. Keitä soijarouhepussin ohjeen mukaan (n. 5 min.).





Kun soijarouhe on valmista, lisää veteen paloiteltu sulatejuusto ja sekoittele, kunnes juusto on sulanut. Mausta seos vielä halutessasi (esim. mustapippuri, valkopippuri, tms. "makaronilaatikkomausteet").





Kaada soijarouhe-juustoseos makaronien sekaan vuokaan ja sekoita.



Paista 225 asteessa 30-40 minuuttia, kunnes neste on imeytynyt makaroneihin. - 30 minuutin kohdalla kannattaa vaikka haarukalla kokeilla, onko laatikko vielä kovin märkää. Aivan kuivaksi laatikkoa ei kuitenkaan kannata paistaa, sille se tiivistyy vielä jäähtyessään.



----

Ostoslista:

Myllyn Paras makaroni - 0,28 € / 400 g
Maggi kasvisliemikuutio - 1,69 € / 16 kpl
Soyappétit vaalea soijarouhe - 2,97 € / 500 g
Valio Koskenlaskija Perinteinen - 2,79 € / 250 g


Yhteishinta: 3,60 €