23.12.2012

Rocky Road Fudge



Kas, vielä yksi viime joululta unohtunut resepti löytyi! Eihän tällä päivitystahdilla kohta kehtaa itseään enää ruokabloggaajaksi kutsuakaan :D

Alkujaan vähän fiilistelin tuota Sara La Fountainin fudgereseptiä, mutta päädyin lopulta kuitenkin omat fudgeni soveltamaan Pullahiiren reseptin pohjalta. Rocky Road -suklaapalat ovat aika herkkua, joten samaa voi odottaa myös fudgeversiolta! Melkoisen hyvää siis, pähkinöitä tosin ehkä saisi olla hieman vähemmän omaan makuuni.

Jos aikataulu olisi antanut myöten niin olisin ehdottomasti askarrellut näitä lahjapaketteihin tänäkin vuonna!

200 g maitosuklaata
200 g tummaa suklaata
1 prk kondensoitua maitoa
2 rkl voita
3 dl pähkinöitä (käytin suolapähkinöitä)
100 g pieniä tai pienittyjä vaahtokarkkeja
(öljyä tai vuokasuihketta voiteluun)



Sulata suklaa kondensoidun maidon kanssa höyrykeittimellä, vesihauteella tai varovaisesti mikrossa.



Lisää voi. (Itse käytin tässä rivakasti sähkövatkainta.)



Anna jäähtyä hetken aikaa sekoitellen ja sekoita joukkoon pienet tai paloitellut vaahtokarkit sekä pähkinät.





Vuoraa 15x25 kokoinen vuoka leivinpaperilla. (Voi varmuuden vuoksi myös öljytä.) Kaada massa vuokaan ja tasoittele pintaa.



Nosta jääkaappiin muutamaksi tunniksi, kunnes massa on jähmettynyt.



Leikkaa pieniksi annospaloiksi tai jätä vähän suuremmiksi fudgepatukoiksi. Säilytä jääkaapissa.



Kääri sellofaaniin ja anna lahjaksi!


14.12.2012

Amerikkalainen appelsiinijuustokakku



Tämä on sama tuttu Yhteishyvän resepti, jota on nähty monessa muussakin blogissa. Tämä kakku maistuu melko miedosti appelsiinille, mutta on kuitenkin muuten niin hyvää, että halusin julkaista kyseisen reseptin omassakin blogissani :)

Itse tosin ajanpuutteen vuoksi vaihdoin taikinapohjan keksipohjaan. Kuvassa kakkupalan kanssa tummaa suklaamoussea, joka sopi appelsiinikakun kanssa hyvin. Maitosuklaamousse oli tähän mielestäni liian mietoa.

Kypsennys 175-asteisessa uunissa noin 50 minuuttia.

Pohja:

200 g Digestive-keksejä
75 g voita tai margariinia

Täyte:

2 prk (à 200 g) appelsiinilla maustettua tuorejuustoa
150 g ranskankermaa
3 kananmunaa
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2 rkl perunajauhoja



Sekoita keskenään murskatut keksit ja sulatettu margariini. Painele keksiseos irtopohjavuoan (24 cm) pohjalle ja reunoille.







Notkista tuorejuustot ja ranskankerma vatkaamalla kulhossa.



Sekoita joukkoon kaikki täytteen aineet.





Kaada täyte vuokaan.



Paista kakkua 175 asteessa noin 50 minuuttia.



Nosta kakku jäähtymään ritilälle. Anna kakun vetäytyä hyvin ennen tarjoilua. (Jäähtynyt kakku kannattaa nostaa jääkaappiin vähintään neljäksi tunniksi, jotta se saa rauhassa mehevöityä ennen tarjoilua.)

4.12.2012

Paprika-feta-valkosipulitahna



Tämä on yksi ensimmäisiä tahnoja, joita aloin aikoinaan itse tekemään, mutta jostain syystä tuli kuvattua tämä vasta nyt. Hyvä perustahna, joskin saattaa joskus hieman vetistyä jääkaapissa, vaikka maku paraneekin. Tässä kuvassa cocktailpiirakan päällä tuoreeltaan tarjoiltuna.

150 g ranskankermaa
1 paprika
200 g fetaa (salaattijuustokuutio)
2-3 valkosipulinkynttä
mausteita (mustapippuria tms.)



Hienonna paprika, feta ja valkosipulinkynnet pieneksi silpuksi. Sekoita ranskankerman kanssa ja mausta.





(Salaattijuusto on sen verran pehmeää, että olen sen muussannut ihan vaan haarukalla sekaisin ranskankerman kanssa.)