30.7.2010

Perunasalaatti 2



Tässä vähän erilainen perunasalaattiresepti, jonka sain pähkiessäni sitä, kuinka pahaa perunasalaatti yleensä on :D Tämä on siis maidoton ja varsin maittava ruoka. Sekä tietysti myös melko yksinkertainen valmistaa niin juhlatarjottavaksi kuin omaksi ruoaksikin. Toimii lämpimänä, mutta myös erittäin hyvin kylmänä. Ja musta tää on myös tosi kivannäköinen perinteiseen valkoiseen perunasalaattiin verrattuna! Kuva ei vaan taas tee oikeutta.

Itse kun en oliiviöljystä juuri pidä niin käytin tähän puolet oliiviöljyä ja puolet tavallista öljyä. Onnistuu siis kokonaankin muulla öljyllä tehtynä, mikäli ei oliiviöljystä välitä tai ei sitä satu juuri kotoa löytymään :)

2 kg perunoita
1-3 punaista chiliä (voimakkuuden mukaan)
4-6 kynttä valkosipulia
1 ruukku ruohosipulia
n. 2 dl (oliivi)öljyä
suolaa+pippuria



Pese ja keitä perunat.



Silppua sipulit ja chili (siemenineen).







Paista silput pannulla runsaassa öljyssä, kunnes ne ovat hiukan ruskistuneet.





Anna perunoiden jäähtyä hieman ja paloittele ne kulhoon kuorineen.



Kaada öljyssä paistettu chili-valkosipuli-ruohosipuli-seos perunoiden päälle, sekoita ja lisää tarvittaessa öljyä. Suolaa ja pippuroi.





----

Ostoslista:

kesäperunapussi - 1,15 € / 2 kg
The Greenery Dutch Chili Mix - 2,49 € / 75 g (= 7 kpl)
valkosipuli - 1,15 € / 100 g
ruohosipuliruukku - 0,95 €
Rainbow oliiviöljy - 2,86 € / 500 ml
mustapippurirouhe - 2,54 € / 70 g

Yhteishinta: 4,50 €

27.7.2010

Kolmen suklaan muffinssit



Omnomnom B) Ei tähän juuri muuta tarvitse sanoa. Sattui kerrankin jopa olemaan maitoakin kotona niin Kotihuora tuossa viikonloppuna leipaisi nimipäivänsä kunniaksi meille muffinsseja <3 Resepti sama kuin aiemmissa Dumle-muffinsseissa sillä erotuksella, että taikinaan laitettiin 100 grammaa tummaa suklaata rouhittuna ja muffinssien sisälle sydämeksi sekä maitosuklaata että valkosuklaata. Kolmen suklaan menetelmää voi toteuttaa myös laittamalla ainoastaan yhtä suklaata sydämeksi ja sulattamalla toista muffinssien päälle.







Neljän suklaan muffinssi:



Kuten todettua, meillä jostain syystä kertyy aina suklaata jääkaappiin. Muffinssit on loistava keino hankkiutua niistä eroon! Kun suklaata ensin oli leivottu sekä taikinaan että muffinssien sisään niin seuraavana päivänä heitin vielä suklaata palan muffinssin päälle ja laitoin hetkeksi mikroon. Vaikka kuvan suklaapala säilytti muotonsa niin se on silti aivan sula. Suklaan kanssa uudelleen lämmitettyinä nämä(kin) muffinssit ovat aivan vastustamattoman ihania <3

----

Ostoslista:

Fazer maitosuklaa - 1,89 € / 200 g
Fazer tumma suklaa - 1,65 € / 200 g
Panda valkoinen suklaa - 1,05 € / 130 g

23.7.2010

Pekoni-aurasalaatti



En tiedä huomaako täältä blogista, miten mulla on aina kausia, jolloin tehdään ainoastaan tietynlaisia ruokia. Kun innostun jostakin asiasta niin siitä kokeillaan sitten monella eri reseptillä siihen asti, kunnes taas innostun jostain muusta :D Tällä hetkellä näyttäis olevan pekonikausi meneillään. En varsinaisesti ole pekonista mitenkään erityisen innostunut nyt eikä helteillä kovin rasvaista ruokaa oikein tee mielikään, mutta jostain syystä viime aikoina on tullut paljon pekoniruokia tehtyä. Mutta nyt pekonia vähän erilaisessa muodossa välillä sentään :)

Tää on taas näitä "miksen mä itse ole tuota keksinyt!?" -ruokia :D Oikeasti. Pekonia ja Auraa - näillä saadaan varmasti salaattikin maittamaan. Ja kyllähän vaan maittoikin, jopa Kotihuora söi hyvällä ruokahalulla tätä ilman mitään lisukkeita. Tosi hyvää! Ollaan syöty tämän kanssa myös tuota valkosipuli-juustoranskanleipää, joka sopii myös tämän kanssa yhteen loistavasti. Molemmat reseptit löydetty Lieden lämmössä -blogista. Määrät oman maun mukaan, suluissa mun käyttämät määrät, joiden mukaan hinta on laskettu.

(½ ruukkua) lehtisalaattia
(½ ruukkua) jääsalaattia
(hieman rucolaa)
(1 kokonainen, pienehkö) kurkkua
(~ 100 g) viinirypäleitä
(1 pkt) pekonia
(~ 100 g) Aura -juustoa



Paista pekonit.





Huuhtele ja revi salaatit.



Pilko kurkku.



Huuhtele ja halkaise viinirypäleet.



Pilko tai murenna Aurajuusto.



Pilko rapeaksi paistetut pekonit. (Pekonit voi myös pilkkoa jo raakana ja paistaa pannulla kypsiksi.)



Kippaa kaikki ainekset kulhoon ja sekoita keskenään.





Tarjoa esimerkiksi valkosipulileivän kanssa.

----

Ostoslista:

lehtisalaatti - 0,79 €
jääsalaatti - 0,99 €
kurkku - 0,49 €
tumma siemenetön viinirypäle - 2,15 € / 500 g
Pirkka pekoni - 1 €
Valio Aura -sinihomejuusto - 1,99 €

Yhteishinta: 3,80 €

Valkosipuli-juustoranskanleipä



Saatiin kissavieraita viikonlopuksi, jotka ovat tänään meillä ensimmäistä päivää, mikä käytännössä tarkoittaa sitä, että istun tässä vahdissa :D Mikäpä siinä, kissat (kaikki viisi!) näyttävät ottavan rauhallisesti ja mulla on aikaa päivittää blogia.

Tällä kertaa siis tämmöistä ihan perusyksinkertaista. Kiva leivän tuunausvinkki, johon törmäsin Lieden lämmössä -blogissa :) Vähän vaihtelua leipälinjaan, jos ei itse jaksa alusta asti alkaa leipää leipomaan. Ollaan testattu tätä jo useammankin kerran erilaisilla täytteillä, mutta loppupäätelmä on aina sama - paljon valkosipulia niin hyvää tulee B)

1 Ranskanleipä

Valkosipulivoi:
75 g voita
2 valkosipulinkynttä (tai 1 ykskyntinen)
tuoreita yrttejä (esim. persilja, ruohosipuli, tms.)

juustoraastetta



Paloittele voi hetkeksi huoneenlämpöön pehmenemään.



Hienonna yrtit (tässä tapauksessa persilja).



Murskaa valkosipuli.



Sekoita voi, yrtit ja valkosipuli tasaiseksi tahnaksi.



Raasta juusto.



Viipaloi leipä 1-2 cm:n viipaleiksi siten, ettet leikkaa niitä kokonaan irti vaan viipaleet jäävät hieman alareunastaan toisiinsa kiinni ja leipä säilyy kokonaisena.



Levitä viiltoihin valkosipulivoita.



Nosta leipä leivinpaperin päälle leivinpellille. Laita viiltoihin juustoraastetta. Ripottele juustoraastetta myös leivän päälle. (Juuston voi jättää myös kokonaan pois.) Tai laiskan ratkaisuna juuston voi laittaa myös viipaleina.





Paista 200 -asteisessa uunissa, kunnes juusto on sulanut ja ottanut hieman väriä.





Viipaloi leipä leikkaamalla valmiit viillot loppuun asti. Leipä on parhaimmillaan lämpimänä ja tuoreena tarjoiltuna.



----

Ostoslista:

Vaasan Ranskanleipä - 0,69 €
Ingman meijerivoi - 1,39 € / 500 g
valkosipuli - 1,15 € / 100 g
ruukkupersilja - 0,95 €
Valio Oltermanni -kermajuusto - 5,99 € / kg

Yhteishinta: 2,20 €

22.7.2010

Tzatziki



Tzatziki ja kesä kuuluvat yhteen yhtä saumattomasti kuin kesä ja mansikat. Tzatzikia tosin tulee syötyä melkoisesti ihan ympäri vuoden, mutta yksinkertaisesti ei_vaan_voi grillata ilman tzatzikia :D Luokittelin tämän reseptin sekä salaatteihin että kastikkeisiin, koska tätä voi koostumuksen mukaan käyttää molempina ja erillistä "lisukkeet"-kategoriaa mun blogissani ei ole.

Tzatzikiohjeita lienee yhtä paljon kuin tekijöitäänkin. Ei tämä munkaan versioni "aito tzatziki" ole, kun en oliiviöljystä ja muista niin välitä. Mutta tää oma tietenkin on paras! :D Olennaista on kurkku ja paljon valkosipulia.

Kurkun kanssa on tärkeää, että joko kurkkuraasteen valuttaa hyvin tai jo ennen raastamista poistaa kurkusta siemenosan, jossa se enin neste on. Jotkut myös valuttavat jogurtin suodatinpussissa, mutta itse en siihen tarvetta ole nähnyt. Partaäijä tai huivimummo (Lindahls turkkilainen ja kreikkalainen jogurtti) ainakin ovat sen verran jämäköitä, että niitä ei tarvitse valuttaa. Muutenhan tzatzikin kosteus on makukysymys.

Tällä reseptillä tulee melko paljon (1-1,5 litraa?) koostumukseltaan jämäkkää ztatzikia. Määrää voi vähentää vähentämällä kurkun ja valkoviinietikan määrää, sekä omien mieltymysten mukaan ehkä myös valkosipulin määrää.

3 isoa kurkkua (n. 1 kg)
1 prk Bulgarian jogurttia
1 prk smetanaa
1 yksikyntinen valkosipuli (tai 2 (?) tavallista kynttä)
2 tl valkoviinietikka
(ripaus suolaa)



Raasta kurkku.



Valuta kurkuista vesi esimerkiksi siivilässä tukevalla lusikalla painelemalla. (Itse ronskisti vaan puristelin kurkut käsin tiskirättiperiaatteella ja Kotihuora käyttää salaattilinkoa xD )





Puserra valkosipuli.



Lisää Bulgarian jogurtti, smetana ja valkoviininetikka.



Sekoita huolellisesti ja anna makustua jääkaapissa hetki ennen tarjoilua.



Loistava lisuke grilliruoalle, mutta toimii myös monen muun ruoan kanssa tai vaikkapa leivän päällä syötynä.



----

Ostoslista:

kurkkua - 0,42 € - 0,55 € - 0,43 € - 0,49 €
Valio Bulgarian jugurtti - 0,64 €
Valio smetana - 1,39 €
valkosipuli - 1,15 € / 100 g
Rajamäen viinietikka - 2,59 € / 0,35 l

Yhteishinta: 4 €