29.12.2009

Helppo broilerigratiini



Alkuperäistä lähdettä en tälle ohjeelle tiedä/muista, mutta ilmeisesti jostain karppaussivustolta lähtöisin tämäkin. Nappasin vaan ohjeen talteen ja, kun viimeinkin sain tätä kokeiltua, muodostui tämä yhdeksi lempigratiineistani. Tai no, ehdoton suosikkihan tämä on, kun aiemman lempigratiinini ohjeen olen tyylikkäästi taas onnistunut hukkaamaan.

Sen lisäksi, että tämä on hyvää niin mä rakastan tämän helppoutta. Kukka- ja parsakaalit kun ostaa pakasteesta valmiiksi pilkottuina niin tämä ei kovin kummoisia ponnistuksia vaadi onnistuakseen :D Eikä vaikuta omasta mielestäni makuunkaan mitenkään tekeekö pakasteesta vai tuoreesta. Ainoastaan Crème Bonjour Cuisinessa suosin itse nykyään aina pippurisekoitusta, jolla gratiinista tulee aivan mielettömän hyvää! <3 Myös ainakin valkosipuli&yrtit toimii ihan hyvin (vähän ehkä mauton mun makuuni) ja se onkin meillä lähinnä ns. hätävara, kun sitä löytyy melkeinpä jokaisesta kaupasta.

300g broilerin fileesuikaleita (esim. hunajamarinoitu)
250 g kukkakaalia
200 g parsakaalia
2 dl kermaa
1 prk Crème Bonjour Cuisinea (esim. pippurisekoitus)
juustoraastetta



Paista broilerisuikaleet ja heitä uunivuokaan.



Kaada päälle kukkakaalit ja parsakaalit.



Sekoita ruokakerma ja Crème Bonjour Cuisine keskenään.



Sekoita kanat ja kaalit keskenään, kaada kermaseos niiden päälle.



Paista 200 asteessa n. 30 min, jonka jälkeen lisää juustoraaste. (Itse sekoittelen vuokaa paistamisen aikanakin, koska olen pakkomielteinen.)



Paista vielä niin kauan, kunnes juusto ottaa hieman väriä.



----

Ostoslista:

- Kariniemen kananpojan fileesuikale, hunaja - 3,60 € / 450 g
- Apetit kukkakaali - 0,95 €
- Apetit parsakaali - 1,39 €
- Valio ruokakerma - 0,85 €
- Crème Bonjour Cuisine pippurisekoitus - 2,19 €
- X-tra juustoraaste - 2,92 € / 500 g

Yhteishinta: 10 €

Suolaiset tujukkeet



Asteen verran tujumpi suolapala :D

Alkuperäinen ohje täältä: karppaus.info

Etsin ihan muuta ohjetta, kun sattui tämä vastaan. Kuulosti niin hauskalta, että pakko oli testata :D Ja helkatin hyviähän nää on! Tulee tehtyä aina tortillapäivän jälkeen, jos salsaa jää yli. Leikkeleeksi käy melkeinpä mitä vaan kaapista sattuu löytymään. Jos ei tykkää tulisesta ruoasta niin salsan tilalla voi käyttää vaikkapa pestoa - tai jälleen, mitä jääkaapista sattuu löytymään :D Itse tulee joskus lisättyä myös Aurajuustoa, jota meillä käytetään paljon ruoanlaitossa ja sitä usein kaapista löytyy.

Omassa annoksessa meni 100 grammaa metwurstia (20 kpl), 15 siivua saunapalvia, 1 tölkki tulista taco-kastiketta (230g) ja melkein 500 grammaa juustoa (josta suurin osa upposi saunapalvi-tujukkeisiin).

metwurstia
tulista salsakastiketta
oreganoa
juustoraastetta



Levitä metwurstisiivut leivinpaperilla peitetylle uunipellille. Sivele siivut salsalla (oman mauan mukaan, itse lätkin aina reilusti lusikalla). Ripottele päälle juustoraastetta ja oreganoa.



Paista 250 asteessa, kunnes juusto sulaa, ottaa hieman väriä ja lopputulos alkaa näyttää rapsakalta.



Anna vetäytyä hetki ja tarjoile joko sellaisenaan tai ranskankerman kanssa. Ranskankerma vähän tasaa näiden tulisuutta ja suolaisuutta, mutta hyvin nää menee ilmankin! :)



----

Ostoslista:

- Linja Kevyt meetvursti - 2,15 € / 100 g
- Atria Saunapalvi - 2,33 € / 350 g
- Santa Maria Taco Sauce hot - 2,25 €
- oregano - 1,15 € / 6 g
- X-tra juustoraaste - 2,92 € / 500g
(- Valio crème fraîche - 1,21 €)

Yhteishinta: 7,90 € / 35 kpl

(Näitä onkin siis kannattavinta tehdä jääkaapin tähteistä, mutta hintansa arvoisena näitä kyllä pidän jopa muutenkin.)

20.12.2009

Glögijuustokakku



Tässäpä aiemmin lupaamani toinen jouluisen juustokakun ohje :) Hieman enemmän aikaa tämän valmistaminen vaatii kuin edellinen piparijuustokakku, mutta pidän tätä silti vaivansa arvoisena. Ei tämäkään siis mikään vaikea ohje ole ja liivatteenkin kanssa onnistuu varmasti, kunhan noudattaa ohjeita.

En blogiini edes laita reseptejä, joista en itse pidä. Joten tämäkin glögijuustokakku on kauniin ja näyttävän ulkonäkönsä lisäksi myös varsin maittava kokonaisuus. Tein viikonloppuna vieraille sekä tämän glögijuustokakun että edellisen piparijuustokakun, molemmat laktoosittomina. Mä rakastan näitä kakkuohjeita <3 Kakut saivat myös vierailta kehuja ja molempia kakkuja syötiin saman verran, joten en pysty millään mittarilla päättämään, kumpi näistä kakuista lopulta on parempi!

Tuota kananmunan tarpeellisuutta mietittiin toisaalla ja tulin siihen tulokseen, että sen varmastikin voisi jättää pois. Glögiä sen sijaan ei kannata laimentaa kahteen kertaan, kuten mulle ajatuksissani kävi ja sain ensimmäisestä lopputuloksesta lähinnä harmaan xD Ohjeen mukaan laimennetulla glögitiivisteellä sen sijaan syntyy kauniin syvänpunainen lopputulos :) Itse ripottelin kakun pinnalle neilikkaa ja kanelia lähinnä koristeeksi, mutta totesin niiden antavan myös hyvää makua pinnan kiilteeseen, kun en muuten niin glögistä välitä.

Alkuperäinen ohje otettu täältä: Hellapoliisi

Pohja:
200g piparkakkuja
100g margariinia

Täyte:
200g maustamatonta tuorejuustoa
2dl vispikermaa tai vastaavaa
0,5dl sokeria
2 munaa
0,5tl kanelia
0,5 tl inkivääriä
0,5 tl neilikkaa
5 liivatelehteä
1 dl punaista, laimentamatonta glögitiivistettä

Kiille:
2 dl punaista, laimentamatonta glögitiivistettä
1 dl vettä
4 liivatelehteä



(^ Älkää antako kuvan hämätä vaan ottakaa tämä huomioon, jos itse kaipaatte laktoositonta kakkuohjetta: Tässä laktoosittomassa versiossa kaikki käyttämäni tuotteet olivat laktoosittomia eli kuvasta poiketen myös käyttämäni leivontamargariini oli laktoositon. Kuva on otettu aiemmin, jolloin testasin laktoosittomien tuotteiden käyttöä leivonnassa. Myös kuvasta poiketen käytin VIP glögitiivistettä, joten hintakin on laskettu sen mukaan. Korjaan kuvan/hinnan myöhemmin.)

Murskaa keksit jauheeksi tehosekoittimessa tai pussissa esim. lihanuijalla. Tai, jos ei ole tehosekoitinta tai lihanuijaa niin vaikka ihan näin tasapohjaisella lasilla painelemalla.



Sulata margariini ja sekoita piparimurskan joukkoon.



Vuoraa irtopohjavuoan (halkaisija n. 24cm) pohja leivinpaperilla.



Painele seos vuokaan.



Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.



Sekoita muna-sokerivaahto tuorejuustoon.



Laita liivatelehdet hetkeksi kylmään veteen.



Kuumenna glögi ja sulata siihen liivatelehdet, joista on puristettu vesi pois.



Sekoita glögi ja mausteet juustoseokseen. Lisää lopuksi vaahdotettu kerma.



Kaada täyte pohjan päälle ja nosta jääkaappiin hyytymään.



Anna kakun hyytyä kylmässä vähintään tunti.

Valmista glögistä kiille: Laimenna glögi ja kuumenna. Sekoita kylmässä vedessä hetken pehmenneet liivatelehdet glögiin. Kaada jäähtynyt (!!!) glögiseos hyytyneen kakun päälle. Vältä loiskuttelua, jotta kiille ei hyydy seiniin kiinni.



Anna hyytyä kylmässä vähintään neljä tuntia. Koristele esimerkiksi kanelitangoilla, mausteilla, pipareilla tai mantelilastuilla.



----

Ostoslista:

- Kantolan Pipari - 1,69 € / 400 g
- Sunnuntai laktoositon leivontamargariini - 1,48 € / 0,5 kg
- Valio laktoositon Viola tuorejuusto - 3,02 €
- Valio laktoositon vispikerma - 1,63 €
- Rainbow kidesokeri - 0,81 € / kg
- kananmunat - 2,09 € / 12 kpl
- kaneli - 1,12 € / 38 g
- inkivääri - 1,32 € / 32 g
- neilikka - 1,75 € / 34 g
- Meira liivatelehdet - 1,17 € / 10 kpl
- VIP glögitiiviste - 1,62 € / 0,5 l

Yhteishinta: 8,20 €

(Jos kakun ei tarvitse olla laktoositon, yhteishinta on hieman pienempi. Tekemieni jouluisten juustokakkujen hinnat eivät siis ole suoraan verrannollisia toisiinsa.

17.12.2009

Piparijuustokakku



Ihanan jouluinen ja helppo juustokakkuohje <3 Jälleen yli jääneen piparkakkutaikinan voi syödä itse sellaisenaan (joo!) tai sitten siitä voi leipoa niitä pipareita. Mieluiten ehkä jälkimmäistä, jos kakkukin pitää vielä kyetä kahden hengen voimin syömään, kuten eräillä...

Laiskan ratkaisu taas ostaa valmista piparkakkutaikinaa, vaikka se ei kotitekoiselle ikinä tulekaan pärjäämään. Mutta pakastetaikina toimii oikein hyvin ja pohja jääkin paistamisen jälkeenkin ihanan pehmeäksi, vaikka maistuukin piparkakuille <3 Itse käytin pohjassa jotain tuommoista kylmähyllytavaraa, mutta se johtui taas ihan siitä, että kun miehen lähettää kauppaan niin aina pitäisi osata varautua siihen, ettei tämä esimerkiksi ole ikinä kuullut siitä, että piparitaikinaa löytyy myös pakasteesta xD Ja varmasti tuo on ostanut meille piparitaikinaa ennenkin, mutta ilmeisesti ei aina keskittymiskyky riitä <3

Pohja:
250g piparkakkutaikinaa

Täyte:
400g maustamatonta tuorejuustoa
1,5dl fariinisokeria
2 munaa
1,5tl kanelia
1tl vaniljasokeria



Vuoraa irtopohjavuoan pohja tai piirakkavuoka leivinpaperilla. Kauli piparitaikina pohjan kokoiseksi ja nosta vuokaan.



Mittaa kaikki täytteen ainekset kulhoon ja sekoita hyvin.



Kaada taikina piparipohjan päälle ja tasoita.



Paista 175 asteessa n. 40min, jäähdytä jääkaappikylmäksi ennen tarjoilua ja koristele esim. pipareilla.



----

Ostoslista:

- Elonen piparkakkutaikina - 4,69 € / 500 g
- Philadelphia tuorejuusto - 2,15 € x 2
- Dansukker fariinisokeri - 1,13 € / 300 g
- Euro Shopper kananmunat - 2,09 € / 12 kpl
- kanelia - 1,12 € / 38 g
- vaniljasokeria - 1,57 € / 100g

Yhteishinta: 7,40 €

15.12.2009

Pekonipasta



Jälleen sarjassamme helppoa ruokaa. Yksi yhteisiä lempiruokiamme ja niitä harvoja ruokia, jonka Kotihuora usein tekee ilman vastaan mutisemista <3 Ohjeessa mustapippuri onkin suluissa siksi, ettei Kh sitä ikinä muista laittaa ja hyvää ruoka on ilmankin.

2 pkt pekonia
1 tlk herkkusieniä
1 sipuli
1 tlk crème fraîchea
1 tlk ruokakermaa
(mustapippuria)



Pilko pekonit ja sipuli.



Ruskista pekoni, herkkusienet ja sipuli.



Lisää crème fraîche ja ruokakerma (sekä mustapippuri). Sekoita. Anna hautua n. 5 minuuttia.



Tarjoa pastan kanssa.

----

Ostoslista:

- Pirkka pekoni - 1,23 € x 2
- Euro Shopper herkkusienet - 0,66 €
- sipuli - 1,09 € / kg
- Valio crème fraîche - 1,21 €
- Valio ruokakerma - 0,93 €
- mustapippuri - 2,54 € / 70 g
(- Rainbow Tagliatelle -pasta - 1,10 € / 0,5 kg )

Yhteishinta: 5,40 €

Kanapasta



Tähän ei tarvitse sanoa mitään. Paras pastakastike hetkeen <3

400g broilerin fileesuikaleita (maustamaton tai esim. hunaja)
2 valkosipulin kynttä (oman maun mukaan, meillä 1 kokonainen ykskyntinen)
2 tomaattia
(1 tl suolaa)
ripaus mustapippuria
1 tl oreganoa
2 dl ruokakermaa
200g fetakuutioita



Pilko tomaatit.



Ruskista broilerisuikaleet. Murskaa valkosipuli ja lisää broilerisuikaleiden sekaan. Kuullota.




Mausta, kaada joukkoon ruokakerma ja keitä muutama minuutti.



Lisää tomaatit ja fetakuutiot.



Tarjoile pastan kanssa.

----

Ostoslista:

- Pirkka hunajamarinoitu broilerin fileesuikale - 4,48 € / 450 g
- valkosipuli - 1,15 € / 100 g ( 6 kpl )
- tomaatit - 0,37 € / 2 kpl
- mustapippuri - 2,54 € / 70 g
- oregano - 1,15 € / 6 g
- Valio ruokakerma - 0,93 €
- Pirkka salaattijuusto - 1,79 €
(- Rainbow Tagliatelle -pasta - 1,10 € / 0,5 kg )

Yhteishinta: 7,80 €